Avantouinti, kylmään veteen pulahtaminen on tämän hetken viileimpiä trendejä. Suomen saunapääkaupungissa Tampereella avannosta on tullut niin suosittua, että saunoissa on tungosta. Saunallisia talviuimapaikkoja Tampereella ovat Kaupinojan sauna, Rauhaniemen kansankylpylä, Kaukajärven sauna, Suolijärven sauna ja saunaravintola Kuuma. Mältinrannasta voi käydä pulahtamassa ilman saunaa.
Avantoa mainostetaan aina turisteillekin perisuomalaisena kansanlajina, joten piti itsekin käydä kokeilemassa. Viikonloppuna uskaltauduin Kaupinojan saunalle. Olen aiemmin käynyt vain kahlaamassa avannossa Rauhaniemessä, sillä kylmä tekee jäsenille hyvää. Tällä kertaa päätin haastaa itseäni kastautumalla kokonaan. Kylmään totuttautuminen on tapahtunut itselläni asteittain, mikä sopii minulle. Kuitenkin paras neuvo avantoa epäröiville on astella mieli tyhjänä ja pysähtymättä veteen!

En olisi uskonut, miten ihana olo avannosta voi tulla. Muutama kerta kastautumista, välissä lämmittelyä ja taas vilvoittelua, lopuksi kuumaan saunaan. Loppupäivän hymyilytti kun mieli ja keho olivat avantoeuforioissa. Ihokin kiittää kylmäkylpyjen jälkeen. Avannolla on todettu olevan useita terveyshyötyjä kuten stressin väheneminen, verenkierron paraneminen, solujen vanhenemisen hidastuminen sekä kudosten aineenvaihdunnan nopeutuminen.
Ajattelin ottaa tavaksi käydä edes kerran kuussa avannossa, joten ensi kuussa kutsuu Kaukajärven sauna.

Ensikertalaisen vinkit:
- Pue avantoon tossut, sukat ja hanskat, hattukin voi auttaa
- Vältä liian suuria lämmönvaihteluita ennen avantoa
- Lämmittele liikkumalla ennen avantoon menemistä
- Juo runsaasti vettä avannon jälkeen
- Älä mene yksin, päihtyneenä tai sairaana avantoon
- Jos sinulla on sydän- ja verisuonisairauksia, kysy lääkäriltä sopiiko avantouinti sinulle
- Hengitä rauhallisesti
- Mene avantoon reippaasti, mutta kuuntele omia rajojasi

2 Comments
Huh, täytyy kyllä todeta, että avantoon minua tuskin ikinä saa, vaikka uskon sen hyvin, että siitä hyvä olo tuleekin. Sitähän pidetään myös terveellisenä. Jotkut tuollaiset saunat tosin voisivat kiinnostaa – ilman avantoa.
Kyllä, yleiset saunat ovat jo itsessään elämyksiä rentoutumiseen!