Pitkästä aikaa reissussa! Passille ei ole ollut käyttöä pariin vuoteen koronan ja muiden kriisien tähden. Tallinna olikin viimeisimpiä matkakohteitani ennen pandemian alkua. Saatuani eturisteilyn Viking Linelle päätin lähteä ystäväni kanssa päiväreissulle Tallinnaan marraskuussa. Naapurimaa Viro oli hyvä matkakohde pitkän paussin jälkeen.
Itämeren aallokossa
Lähdimme lauantaiaamusta matkaan Katajanokan terminaalista. Matkustimme Viking XPRSillä. Olen aiemmin työskennellyt sinivalkoisilla laivoilla, joten Viikkarin laivat eivät ole minulle kovinkaan tuttuja. Yhtä tuttua risteilytunnelma kuitenkin oli punavalkoisella laivalla. Matka Helsingistä Tallinnaan kesti muutaman tunnin ja matkan aikana laivalla viihdyttivät livebändi ja trubaduuri. Menomatkalla ehti sopivasti seuraamaan esityksiä, kiertelemään ruokapaikat sekä Tax Free -osaston. Merellä oli aikamoinen myräkkä jolloin kapteeni antoi kehoituksen pysyä paikoillaan, mutta Tallinnaan tultaessa päivä valkeni kirpakan kylmänä mutta selkeänä.
Kurkistus Telliskiveen
Meillä oli noin neljä tuntia aikaa pikavisiitillämme, joten satamasta suoraan satamasta boheemiin Telliskiveen. Tarkoituksenamme oli mennä syömään kehuttuun ravintola F-hooneeseen. Muutkin olivat ilmeisesti tuumineet samaa, sillä paikka oli tupaten täynnä eikä yhtäkään pöytää ollut vapaana. Suunnitelmat menivät siis uusiksi ja pienessä nälkäkiukussa googletimme lähellä olevia paikkoja. Päädyimme Peatukseen, vanhaan junavaunuun rakennettuun hampurilaisravintolaan.
Astuttuamme sisään totesimme, että paikassa oli melko viileä. Paikka onkin varmaan enemmän kesäisin suosiossa mitä voi päätellä myös suuresta terassista. Tutkimme listaa ja ihmettelimme samalla ranskalaisten korkeaa hintaa. Nälkäisenä kuitenkin päätimme tilata ruokaa. Saimme yllättyä todella positiivisesti, kun hetken kuluttua eteemme kannettiin päänkokoiset ranskalaisvadit. Ranskalaisten kylkeen tilasin vegehampurilaisen moving mountain-pihvillä mikä oli erittäin uskottava vastus lihapurilaiselle.
Ruoat olivat kehujen arvoisia ja palvelu priimaa, mutta ruokahävikin kannalta olisin toivonut selvennystä ranejen kokoon, sillä niistä riitti jaettavaksi asti. Hävikkiin ne eivät onneksi päätyneet sillä fiksuina turisteina pyysimme loput mukaamme. Ranskalaiset laukussa ja mieliala kohonneina poistuimme Telliskivestä kohti Rottermannin korttelia.
Peatuksen jättiranet.
Rosoista kauneutta
Aika tuntui liikkuvan pikajuoksua ja loppupäivä kului nopeasti kiertäessämme Rottermannin (vaate)putiikkeja. Mukaan ei tarttunut muuta kuin kuvia upeasta arkkitehtuurista sekä asuinspiraatiota juhlakauteen. Minua on aina kiehtonut Tallinnan rosoinen arkkitehtuuri mikä on viehättävä sekoitus moderniutta kontrastissa historialliseen rakennustaiteeseen. Goottilaisuus, barokki, funktionalismi ja jugend vuorottelevat sulassa sovussa vieritysten eri rakennuksissa.
Rujoa rakennuskauneutta.
Lopuksi pysähdyimme kahville Levier Cafeeseen missä tilasin kofeiinittoman capuccinon. Olin aivan innoissani asiasta, sillä kofeiinitonta kahvia ei mielestäni saa ihan joka kahvilasta, tai sitten en vaan enää nykyään käy tarpeeksi kahviloissa tämän empiirisen havainnon tukemiseksi. Kofeiinitonkin kahvi piristi mieltä ja suuntasimme kahvilasta takaisin laivalle.
Levier hemmotteli sööteillä capuccinoilla.
Loppumatka sujui seuraten suomalaisten suosikkihuvia eli karaokea. Kuulin aivan häikäisevän tulkinnan ”R-e-s-p-e-c-t” -biisistä, kiitos siitä jollekin kanssamatkustajista. Ensi vuodelle jäi vielä toinen risteilyetu käyttämättä minkä voisin yhdistää pidemmälle matkalle, sitä odotellessa!
