Bestikset Budapestissa

Blogi on elänyt jo parin kuukauden ajan täyttä hiljaiseloa. Alun perin en ollut suunnitellutkaan kirjoittavani raadollisen säännöllistä matkablogia, mutta ihan näin pitkiä kirjoitustaukoja ei ollut tarkoitus pitää. Kirjoittamisinnon katoamiseen suurimpana syynä on viime kuukausien työharjoittelun ja gradutuskan yhdistelmä, jolloin olen muutenkin viettänyt lyhyestä Suomen kesästä aivan liian suuren osuuden näyttöpäätteen edessä. Tällä vauhdilla seuraava postaus ilmestyy sopivasti jouluksi, mutta ihan niin kauan teidän ei tarvitse kyllä odottaa.

Palataan kuvien avulla ajassa noin kuukausi taaksepäin, jolloin Marika käväisi kaveriensa kanssa tervehtimässä sukulaissielujamme Unkarissa. Kohteena oli maan pääkaupunki Budapest, joka onnistui jopa ylittämään melko korkeat odotukset. Minua ei (jostain kumman syystä) kutsuttu tyttöjen reissulle, joten koitetaan Hangover-leffojen hengessä selvittää valokuvien avulla matkan pääpiirteet. Ja jotta en saisi sohvakomennusta lokakuuksi, niin mainittakoon, että Marika kyllä muistaa matkan tapahtumat.

Unkarissa kuuluu tietysti syödä gulassikeittoa, ja sitä ollaan muisteltu jälkikäteen lämmöllä meidän ruokapöytäkeskusteluissa. Kuvan perusteella en hyppää vielä gulassi-bandwagoniin mukaan, mutta on se kai pakko uskoa, että paprikainen lihakeitto voi olla muutakin kuin eh paprikaista lihakeittoa.

Kuvissa näkyy Budapestin ”tärkeimpiä” nähtävyyksiä, eli Ketjusilta, Budan linna (vilahtaa vekkulin patsaan taustalla), Pyhän Tapanin kirkko ja tietysti kaupungin Budaan ja Pestiin jakava Tonava.

Kauppahalli on ehdoton tunnelmanluoja kaupungissa kuin kaupungissa.

Ennen matkaa hieman hirvitti, sillä tytöt olivat valinneet majapaikkansa pahamaineisen IIX kerületin (Budapestin kaupunginosat on nimetty roomalaisin numeroin) sydämestä, mutta kuten kuvista voidaan päätellä, kaikki sujui loistavasti ja riemua riitti. Voi toki olla, että minua varten kuvia on hieman valikoitu :D.

Kovin syväluotavaa analyysia en pysty Budapestistä tekemään, mutta tiedonnälkäisille suosittelen ystäväni Antin Hunkarissa-blogiin tutustumista. Loistavalla Kummeli-huumorilla rikastetussa matkablogissa on nimittäin toistakymmentä postausta Budapestistä, ja etenkin kaupunkiin vaihtoonlähteville blogi on 5/5 -löytö.

Satumaista mystiikkaa Kööpenhaminassa

Tämä on jatkoa Marikan ensimmäiselle Kööpenhaminan postaukselle, jonka löydät tästä.

Matkat muistetaan aina onnistuneista (tai ei niin onnistuneista) ruokailukokemuksista. Tällä kertaa vältyin onneksi niiltä ei niin onnistuneilta ruokailukokemuksilta, sillä Kööpenhaminassa asuva ystäväni osasi neuvoa hintalaatusuhteeltaan hyviä ruokailupaikkoja. Maininnan ansaitsee ehdottomasti Papirøenillä sijaitseva Copenhagen Street Food, joka sijaitsee tyhjilleen jääneissä paperivarastoissa. Täältä löytyy street food -tyyliin makuja maailman eri kolkista, eikä tämä paikka tuota suurellekaan perhekatraalle makumieltymysten mukaan ongelmia, sillä varmasti kaikille löytyy jotain syötäväksi kelpaavaa. Ongelmana on pikemminkin valinnanvaikeus. Me päädyimme syömään falafel-taskut, joita muistellessa vesi herahtaa kielelle edelleen. Valitettavasti ruokailu vei meidät mennessään, joten järkevää kuvaa en ruokakokemuksestamme muistanut napata. Kööpenhamina on tällä hetkellä falafelin ystävän varma valinta, sillä falafelia sai lähes kaikkialta. Lisäksi katseeni kiinnittyi marketeissa runsaaseen luomuruoan ja paleo-tyyppisen ruoan laajaan tarjontaan.

Kööpenhaminan Tivoli jatkoi mielestäni Kööpenhaminan satumaisen illuusion luomista. Tivolissa kannattaa vierailla niin, että näkee illan hämärtyessä syttyvät valot, joita koko huvipuisto on täynnä. Tivoli on kaunis ja tunnelmallinen paikka vanhahtavine rakennuksineen, huvipuistolaitteineen ja valoineen. Alueelta löytyy myös paljon ravintoloita, jotka eivät toki opiskelijan budjettia miellyttäneet. Mielestäni Tivoli sopii kaikille lapsille ja lapsenmielisille sekä toisaalta romanttista tunnelmaa kaipaaville pariskunnille. Tällä kertaa tyydyin vain sisäänpääsylipun ostoon, mutta mikäli reissuni vievät minut uudelleen Tivoliin, testaan taatusti myös laitteita.

Yksi asia, mikä rikkoo mielestäni Kööpenhaminan satumaista kaavaa, on Christianian vapaakaupunki. Toisaalta aivan kuin saduissa, Christianiassa tapahtuu mystisiä asioita, joita ei vapaakaupungin ulkopuolella tapahdu. Suosittelen tutustumaan Christianian vapaakaupunkiin, vaikka itsessään alueen tarjoamiin vapauksiin en terveyskasvattajana suosittele konkreettisesti tutustumaan. Christiania on siis keskellä Kööpenhaminaa sijaitseva vapaakaupunki, jota eivät koske Tanskan lait ja verotus. Christianiassa käydään vapaata kauppaa miedoilla huumeilla. Alueella liikkuu paljon turisteja, joten turvattomuuden tunnetta en ainakaan itse alueella kokenut. Tuntui kuitenkin, että terveyskasvattajan olemukseni paistoi väkijoukossa liikaa, joten sen tarkemmin en jäänyt perehtymään Pusher Streetin antimiin. Tärkeintä Christianiassa, etenkin juuri Pusher Streetillä, on olla valokuvaamatta. Tästä syystä minullakaan ei ole kuvaa jaettavana. Myös juoksemista on hyvä välttää, mikäli haluaa välttyä ylimääräisen paniikin aiheuttamiselta.

___________________________________________________________________________________

Marikan ”blogivarastus” loppuu nyt tällä erää tähän, ja seuraavassa postauksessa kynää sauhuttaa jälleen sivullekirjoittanut. Mutta nautitaan nyt ensiksi hetken aikaa yöttömän yön taiasta. Mitä parhainta juhannusta kaikille lukijoille!

Keväinen Kööpenhamina

Blogin kauniimpi päähenkilö käväisi viime kuussa Kööpenhaminassa, ja nyt blogissa saatte lukea parin postauksen verran Marikan raportointia Pohjoismaiden eteläisimmästä pääkaupungista.

Kööpenhamina on loistava kaupunkikohde viikonloppumatkalle ja sainkin viettää siellä muutaman päivän vaihdossa olevan ystäväni luona. Lentäminen Kööpenhaminaan vie reilun tunnin ja tarjoushaukkana edestakaiset lennot on mahdollista saada jopa alle 40:n euron. Matkabudjetissa kannattaa kuitenkin huomioida kohteen korkea hintataso muuten. Kööpenhaminassa riittää paljon nähtävää, mutta kompaktin keskustan vuoksi kaupunkiin ehtii tutustua hyvin lyhyessäkin ajassa. Matkakohteesta muuta huomionarvoista tietoa on, että matkalle kannattaa pakata mukaan myös lämmintä tuulenpitävää vaatetta, sillä ainakin oma kokemukseni Kööpenhaminan toukokuisesta tuulesta oli hyytävä.

Ensimmäisenä päivänäni Kööpenhaminassa ostimme lounassalaatit marketista ja päädyimme syömään ne varmasti jokaisen turistin vierailukohteeseen, Nyhavniin (postauksen ensimmäinen kuva). Veikkaisin, että Pieni merenneito -patsaan ja Tivolin ohella kuvat Nyhavnista ovat kaikille siellä vierailemattomillekin tuttuja mielikuvia Kööpenhaminasta. Nyhavnin värikkäät talot kuvastavat hyvin Kööpenhaminalle tyypillistä rakennustyyliä. Kööpenhamina onkin varma valinta niille minun kaltaisille matkailijoille, jotka syttyvät värikkään hempeistä, hyväkuntoisista rakennuksista.

Pieni merenneito -patsas on must see -nähtävyys Kööpenhaminassa, vaikka se joistakin voi tuntua hauskalta patsaan näkemisen jälkeen. Merenneitopatsas sijaitsee Churchill-puistossa kohtuullisen kävelymatkan päässä keskustasta. Patsaan ympärillä oli sateisen harmaana toukokuun alun perjantaiaamupäivänäkin niin paljon turisteja, että järkevää kuvaa ilman saksalaisten turistien päälakea oli vaikea saada. Tapana on jonottaa omaa vuoroaan patsaalle kuvan ottoa varten. Patsaan pienestä koosta ja laivasatamasta taustana ei kannata hämmentyä.

Matkalla Pieni merenneito -patsaalle voi samalla katsastaa kuninkaanlinnan ja vierailla satumaisen Kastelletin alueella. Kastelletin alueella mieleni siirtyi lapsuuden satuihin, joissa on punaisia puisia rakennnuksia, tuulimyllyjä ja vihreää niittyä. Liekö tämä johtunut Pieni merenneito -patsaan aiheuttamasta virittäytymisestä H.C. Andersenin satujen tunnelmaan.

Kolme tapaa tutustua Splitin vanhaan kaupunkiin

 

1. Kuljeskele ympäriinsä yksityiskohtia ihastellen

Splitin Grad-vanhakaupunki sijaitsee pääosin rooman vallan aikaisen Diocletianuksen palatsin muurien sisäpuolella. Kapeille kujille on (ainakin minun suuntavaistottomuudella) helppo eksyä, mutta vanhankaupungin tiiviyden vuoksi et voi kävellä kovin pahasti vikasuuntaan. Lisäksi neliön muodostava muuri helpottaa suunnistusta.

Historiaa huokuvassa vanhassakaupungissa katse pysähtyy väkisinkin upeisiin yksityiskohtiin, joita löytyy niin keskiaikaisten talojen seinistä kuin välillä vain omiin varpaisiin tuijotellessa.

 

2. Kiipeä kellotorniin

Lintuperspektiivistä on helpompi saada kokonaiskuva kaupungista kuin kaupungista. Splitissä lintuperspektiivin pääsee kokemaan (rakettirepun ohella) kiipeämällä St. Domniuksen kellotorniin, josta avautuu hulppeat näkymät yli punakattoisen kaupungin. 1100-luvulla rakennettun kellotornin sisäänpääsymaksu on (muistaakseni) 30 kunaa.

Torniin johtavat rappuset ovat kapeat ja jyrkät, joten se varoituksen sanana muille huonopolvisille. Lisäksi kapuamisen loppupäässä odottavat läpinäkyvät ritiläportaat olivat muutamalle korkeanpaikankammosta kärsivälle turistille liian paha rasti.

 

3. Maista mustaa risottoa ja jäätelöä 

Splitin tunnetuin paikallinen herkku on mustekalan musteella värjätty risotto crni rizot, jota saa lähes jokaisesta dalmatialaisen keittiön antimia tarjoavasta ravintolasta. Varsin vahvan makuinen ruoka ei välttämättä ole kaikkien makuun, mutta ehdottomasti kokeilemisen väärti. Kuvan risotto on Varoksen kaupunginosassa sijaitsevan Skalinada-ravintolan taidonnäyte.

Makeanhimoisia lohduttaa varmasti tieto, että Kroatian ruokakulttuuri on saanut vahvasti vaikutteita Italiasta. Näin ollen paikallisissa gelaterioissa tarjottava jäätelö on aivan yhtä täydellistä kuin italialainenkin. Yleinen jääteläpallon hinta oli 10 kunaa, eli hieman yli euron, joten jätskiä syömällä ei Kroatiassa pääse köyhtymään.

Ps. Blogiani voi seurata nyt myös Bloglovinissa. Joku fiksumpi voisi kertoa minulle, miksi siellä blogipostauksen yhteydessä näkyvä kuva on noin rakeinen. :/

Marjanin kukkula – rappustreeniä ja rantaelämää

Suurin osa Splitissä vierailevista turisteista keskittyy yksinomaan komeaan vanhaan kaupunkiin, mutta meidän ehdoton suosikki oli kaupungin kupeessa sijaitseva Marjanin niemimaa, joka tarjosi upeat treenimaastot ja Splitin parhaat rannat kävelymatkan päässä Rivan sykkeestä.

Vaikkei haluaisikaan käyttää lomaansa hikoiluun, (mitä paheksun suuresti), niin jokaisen Splitin kävijän tulisi kivuta ainakin kerran matkan aikana rantakadulta Vidilican näköalapaikalle johtavat rappuset. Perillä odottaa niin komeat maisemat yli kaupungin, että meille ei kerta ollut tarpeeksi, vaan saimme täällä viimeisenä aamuna aikaiseksi lähes Pispalan portaiden veroisen rappustreenin.

Kuva lavastettu.

Näköalatasanteen jälkeen on vielä jonkun verran kivuttavaa Marjanin kukkulan korkeimmalle kohdalle, josta avautuu upeat näkymät merelle. Täältä voi bongata esimerkiksi Splitin edustalla sijaitsevia saaria (muun muassa Brač, Solta, Hvar ja Vis), joista me vierailimme vain ensiksi mainitulla.

Perille asti selvittiin, mutta joku paikallinen ryökäle ehti ensin lippunsa kanssa.

Ehkä paras mahdollinen tapa tutustua Marjanin niemimaahan paremmin on pyörän vuokraaminen. Splitissä on pyöränvuokrausta tarjoavia firmoja melkein joka kadunkulmassa, eikä hinnatkaan ole kovin pahoja (alle 20e / päivä). Marjanin alueella autot on rajoitettu minimiin, joten vapaata baanaa löytyy. Kukkulalla on nimensä mukaisesti myös mukavaa maastoa mäkitreeniin – vaatimustasoltaan juuri täydellistä meidäntapaisille arkiliikkujille.

Painonnostokisoissa tulisi kyllä punaista laikkaa noilla koukkukäsillä.

Marjanin niemimaata reunustaa myös Splitin parhaat rannat (subjektiivinen mielipide). Kasunin pikkukivirannan turkoosiin veteen pulahtaminen tekee muuten hyvää nasueinaria pyöräilyn jälkeen. Kannattaa ottaa huomioon, että täällä on jopa Kroatian mittapuulla todella paljon merisiilejä, joten uimakenkiä ei tule unohtaa aamulla hotellille. Kasunin rannan ohella Kastelet oli meidän suosikkirantamme Splitissä, ja näiden lisäksi niemimaalla sijaitsee paikallisten suosima Benen kallioranta, (josta meille tuli hieman liikaa ”suomalainen leirintäalue” -vibat) ja useita uimiseen soveltuvia (hyvällä tuurilla autioita) pienempiä rantapoukamia.

Kuten viimeisestä kuvasta näkee, päivän saa kulumaan Marjanin niemimaalla nopeasti.

Lisää luettavaa Kroatiasta:

Kuusi syytä, miksi huhtikuinen Split on nappivalinta

Krkan kansallispuiston krkkaat värit

Bračin saari ja Kroatian kaunein ranta

Seuraa blogia Instagramissa @matkaloki

Bračin saari ja Kroatian kaunein ranta

Jos googlettaa hakusanoilla ”Croatia beach”, niin valtaosa kuvahaun tuloksista tulee yhdestä ja samasta rannasta. Tämä kauniisti Zlatni Ratiksi nimetty ranta sijaitsee Bračin saarella, jonne on säännölliset lauttayhteydet Splitistä. Päiväretki tänne vaatii kuitenkin hieman kikkailua, sillä noin tunnin lauttamatka vie sinut Supetarin satamakaupunkiin, josta täytyy jatkaa kolme varttia paikallisbussilla saaren toiselle puolelle Bolin kylään, josta on vielä parinkymmenen minuutin kävelymatka Zlatni Ratin rannalle.

Perillä odottava näky on kuitenkin kaiken vaivan arvoinen. Pienistä valkoisista kivistä muodostuvan rannan nimen voi suomentaa (Google Translaten mukaan) kultaiseksi kärjeksi, ja se kuvaa tätä jo kaukaa erottuvaa luonnonihmettä hyvin. Vesi on täällä erikoisen vaaleansinistä ja aivan älyttömän kirkasta. Sisälläni asuva viisivuotias kaivoi innoissaan repusta uimalasit ja lähti sukellellen tutkimaan mitä Adrianmerestä löytyykään.

Noh…ei sieltä nyt niin hirveästi mitään löytynyt, sillä näin kirkkaissa vesissä ei kovin värikkäät kalat viihdy. Onneksi myös ihmisten tuottamat yllätykset (lue roskat) loistivat poissaolollaan.

Yllä oleva kuva on muuten minun ja Marikan mielestä jotenkin todella hauska. Pitkät raajani pääsevät siinä oikein kunnolla oikeuksiinsa. 🙂

Kaiken kaikkiaan Zlatni Rat oli täydellinen kohde leppoisan rantapäivän viettoon. Meidän ohella myös paikalliset kisulit olivat ymmärtäneet levon merkityksen hektisen lomaviikon keskellä. Ja kyllähän sitä kelpaa näissä maisemissa ottaa pienet päivänokoset.

Viimeinen bussi kohti Supetaria lähti jo puoli viiden maissa, joten tutustuminen varsin idyllisen oloiseen Bolin kylään jai valitettavan vähäiseksi. Myös alla olevan kuvan Supetar oli oikein mukavan oloinen hiljainen pikkukaupunki. Kaikesta näki, että Bračin saari herää toden teolla eloon vasta kesäkaudella. Zlatni Ratin rannalla ei vielä näin pääsiäisviikolla ollut mitään palveluita, jota pidän hieman outona, sillä rannalla oli kuitenkin ihan mukavasti ihmisiä. Emme olleet varmasti ainoita, jotka olisivat ilahtuneet, jos edes vessan ovet olisi viitsitty avata. Supetarissa off-seasonin huomasi kalaravintolana itseään mainostaneessa (Tripadvisorissa kehutussa) ravintolassa, jossa ei ollutkaan tarjolla mitään kalaa. Tilaamamme kana paljastui täytetyiksi kanarulliksi, jotka oli kääritty pekoniin – tietysti ranskisten kera tarjottuna. Toinen meistä oli oikein tyytyväinen annokseensa, toinen ei. Ette varmaan arvaa kumpi?

Jos postaus iski sinulle kovan Kroatia-kuumeen, niin lisää taudinaiheuttajia löydät linkkien takaa.

Kuusi syytä, miksi huhtikuinen Split on nappivalinta

Krkan kansallispuiston krkkaat värit

Blogiani voi nyt myös seurata Instagramissa @matkaloki

Krkan kansallispuiston krkkaat värit

Kroatiasta tulee ensimmäisenä mieleen historialliset pikkukaupungit ja rantalomailu, mutta maasta löytyy myös upeita luontokohteita. Kroatian Kansallispuistoista tunnetuin on varmastikin Plitvice, mutta sinne päiväretki Splitistä käsin on melko raskas, sillä matkaa tulee reilut 250 km suuntaansa. Siksi  me (ja myös valtaosa muista Splitin kävijöistä) valitsimme alle 100 km päässä Splitistä sijaitsevan Krkan kansallispuiston.

Krkan kansallispuisto sijaitsee lähellä Sibenikin rantakaupunkia. Sinne on mahdollista tehdä päiväretki julkisilla liikkuen ottamalla bussin Skradeniin, josta on venekuljetus Skradenski Bukin vesiputouksille. Näin meidänkin piti tehdä, mutta asiat eivät sujuneet taaskaan kuin Strömsössä. Ajattelimme, että näin huhtikuussa perus keskiviikkoaamuna busseissa olisi paljon tilaa, mutta lippuluukun täti kertoi meille tuntia ennen lähtöä, että jäljellä on enää yksi lippu. Onneksi Splitissä tuntuu olevan lähes jokaisen nurkan takana paikallinen matkatoimisto, joka tarjoaa päivän ekskursioita Krkaan. Löysimme kioskin, joka tarjosi edestakaista pikkubussikuljetusta 28e hintaan (alkuperäinen bussimme olisi maksanut 15e). Tämä osoittautui itse asiassa oikein loistavaksi vaihtoehdoksi, sillä pääsimme reilusti nopeammin ja kätevämmin pelipaikoille, ja lisäksi saimme sisäänpääsyliput puoli-ilmaiseen ryhmähintaan (opiskelijoilta 30 kunaa kipale, eli noin 4 euroa).

Krkan kansallispuisto on todella laaja alue, mutta suurin osa vierailijosta keskittyy sen tunnetuimpaan vesiputouskeskittymään – Skradisnki Bukiin. Puiston välimatkat ovat niin suuria, että ilman vuokra-autoa (tai hintavaa opastettua retkeä) ei oikein ole mahdollista kiertää saman päivän aikana useampaa kohdetta. Kansallispuistosta löytyisi Skradinski Bukin ohella muun muassa lisää vesiputouksia ja luostarisaari.

Skradinski Bukin aluetta kiertää parin kilometrin mittainen polku, joten kovin raskaaseen vaellukseen ei tarvitse varautua. Reitin kiertäisi suorittajaihminen alle tuntiin, mutta itse suosittelen varaamaan aikaa ainakin nelisen tuntia, etenkin jos vesiputousten alla uiminen kuulostaa yhtään houkuttelevalta – ja kenestä ei kuulostaisi? Ja vaikka sinulla olisi jokin (huono) tekosyy uimisen skippaamiseen, niin ohuilla lankkupoluilla japanilaisten ja saksalaisten eläkeläisporukoitten ohittaminen on haastavaa, nimim. kokemusta on.

Jo reitin alkupuolella pysähtyy jatkuvasti ihastelemaan luonnon kauneutta. Tämä jääköön blogin viimeiseksi kliseeksi, mutta kuten niin moni muukin on sanonut,  ovat värit jotenkin Kroatiassa kirkkaampia kuin muualla.

Reitin varrelta löytyi myös pienempiä putouksia, joiden edessä oli hyvä leikkiä turistia.

Itse pääputousten kohinan kuuli jo kaukaa. Myös turistien määrä oli täällä melkoinen, ja pelkään pahoin että paikan (loppukin) idyllisyys hupenee lomakauden käynnistyessä toden teolla. Krkan kansallispuiston suurin vetonaula Plitviceen verrattuna on, että putousten alla pystyy uimaan. Uimakengät on jälleen pakolliset, sillä pohja on kivinen ja epätasainen. Kivet ovat myös todella liukkaita. Moni turisti tasapainoili vaatteet päällä kiviä pitkin etsimään parempaa kuvauskulmaa, jossa olisi näkynyt ”hieman” vähemmän ihmisiä. Itse en kuitenkaan halunnut testata Huawein vedenkestävyyttä, joten päätin ottaa realistisempia valokuvia.

Vaikka uimaan pääseminen oli liukkaiden kivien vuoksi hankalaa, vesi kylmää ja virtaus melko voimakas, niin putousten alla uiminen oli uskomaton kokemus. Valtava kohinan ja vesihöyryn keskellä aika tuntui pysähtyvän. Pienen hetken ajan pystyi vaan ihailemaan luonnon voimaa ja unohtamaan ympäröivän todellisuuden, jossa muut turistit varmaan räpsivät valokuvia hullusta suomalaisesta.

Ainiin, se lupaus kliseistä…

Ps. Kuvassa näkyvä musta piste ei ole kivi, vaan minä uimassa.

 

Aikaisempaan kirjoitukseeni Kroatiasta pääset tutustumaan täällä.

 

Kuusi syytä, miksi huhtikuinen Split on nappivalinta

Vietimme pääsiäsviikon viime vuosina suomalaisten (ja myös muiden turistien) suursuosioon nousseessa Kroatiassa. Majapaikkanamme oli maan toiseksi suurin kaupunki, reilun 200 000 asukkaan Split, joka ei nimestään huolimatta jakanut mielipiteitämme. Tässä postauksessa esittelen tarkempia syitä siihen, miksi matkamme onnistui (viimeisen illan kampylobakteeritartuntaa lukuunottamatta) täydellisesti.

1. Diocletianuksen palatsin ja Rivan tunnelma

Okei ilmaus ”tunnelmallinen vanha kaupunki” kuvastaa hyvin lähes jokaista ennen 1900-lukua rakennettua eurooppalaista kaupunkia, joka on jollain tasolla selvinnyt sodista ja tulipaloista. Silti Splitin vanha kaupunki huokuu oikein erityisen paljon historiaa. Vanha kaupunki on rakentunut Rooman keisari Diocletianuksen rakennuttaman palatsin muurien sisälle, ja Unescon maailmanperintölistallekin hyväksyttyä palatsialuetta pidetään yhtenä maailman parhaiten säilyneistä roomalaisista rakennelmista.

Palatsin alue ei itsessään ole kovin suuri, ja ilmeisesti ainakin keskikesällä se on aivan tupaten täynnä turisteja. Nyt huhtikuussa ihmismäärä oli kuitenkin varsin siedettävä. Omaan makuuni vanhan kaupungin tunnelmaa lisäsi myös kaikenlaisten rihkamakauppiaiden, kerjäläisten, ja huijarien puuttuminen katukuvasta. Putiikeissa myytiin Abibas-vaatteiden ja kellotornin pienoismallien sijasta pääosin laadukasta (ja suhteellisen hintavaa) tavaraa, ja myös ravintolat vaikuttivat jopa pahimmilla turistiaukioilla lähes poikkeuksetta asiallisilta.

Parhaimmillaan Diocletianuksen palatsi on iltavalaistuksessa. Vaikka kadut ovatkin kapeita, ja pääväyliä lukuunottamatta melko autioita, niin minkänlaista turvattomuudentunnetta siellä ei päässyt tulemaan. Päämäärättömän haahuilun ohella pääaukio Peristilin jokailtainen livemusiikki kuului vakio-ohjelmaamme iltaisin. Trubaduuri oli osa aukiolla sijaitsevan ravintolan Luxorin palveluita, mutta musisoinnista pääsee nauttimaan vähän sivummalla ruokaa tai juomaa tilaamattakin.

Portailla näkyvät punaiset tyynyt ovat itse asiassa ravintola Luxorin asiakaspaikkoja. Iltaisin rappuset ovat täynnä tunnelmasta ja musiikista nauttivia ihmisiä.

Diocletianuksen palatsin nk pronssiportin takaa avautuu Adrianmeri ja sitä reunustava sliipatuksi laitettu rantakatu Riva. Rantakadun modernisointi on jakanut paikallisten mielipiteitä, mutta väenpaljoudesta päätellen turistien ohella myös kroatialaiset ovat oppineet rakastamaan sitä. Rivalla on kaksi vaihtoehtoista aktiviteettia: a) käyskennellä rauhallisesti pitkin merenrantaa tai b) istahtaa penkeille tai terassille ihmettelemään vaihtoehdon a valinneita. Ainoa tunnelmaa latistava tekijä rantakadulla on mereltä tuulen mukana tuleva melko pistävä paha haju. Virallisen selityksen mukaan kaupunki on aikoinaan rakennettu rikkipitoisen maaperän ylle, joka aiheuttaa hajun, ja jota on kautta aikojen hyödynnetty myös kaupungin terveyskylpylöissä. Epävirallisemman nettiselityksen mukaan vanhan kaupungin paskat jätteet on aikoinaan lastattu suoraan satama-altaaseen. Itse haluan kuitenkin uskoa mieluummin ensimmäistä selitystä.

2. Marjanin kukkula

Marjanin kukkula on ulkoilmaihmisen ja aktiivilomailijan paratiisi – vain kivenheiton päässä vanhasta kaupungista. Kukkulalle vievät portaat on kuin tehty aamuiseen rappustreeniin, ja palkinnoksi rappusten yläpäässä saa upean maiseman yli Splitin kaupungin. Marjanin alueeseen kannattaa ehdottomasti tutustua tarkemmin pyörällä. Marjanin niemimaalla autolla kulku on rajoitettua, ja valtaosa kulkuväylistä on pyhitetty ainoastaan lenkkeilijöille ja pyöräilijöille.

Pyöränvuokraus on Splitissä helppoa ja suhteellisen edullista. Voin suositella ainakin Rivalta löytyvää Toto Travelia, josta saa maastopyörät alleen päiväksi vajaalla kahdellakympillä. Ja jos käy ensin nauttimassa hampparit viereisessä Toto’s Burger Barissa, saa pyöristä vielä 15 pinnaa alennusta. Suoraan burgereilta en silti suosittele polkemaan Marjanin kukkulan huipulle, sen verran matkalla on kuitenkin nousumetrejä. 😉

Marjanin niemimaalta löytyy myös Splitin parhaita rantoja, kuvassa näkyy yksi suosikeistamme, Kasuni beach.

3. Turkoosi Adrianmeri

Splitiä ei varsinaisesti tunneta rannoistaan ja kaupungin lähin (ja ainoa hiekkaranta) Bacvice onkin melko vaatimattoman näköinen. Lapsiperheille se silti soveltuu mutaisesta hiekasta huolimatta, sillä ranta syvenee todella hitaasti. Omaa rauhaa ja puhtaampaa vettä etsivien ei kuitenkaan tarvitse kävellä kuin pari kilometriä jompaan kumpaan suuntaan keskustasta. Esimerkiksi Marjanin niemimaalla sijaitsevan Kasteletin ja Kasunin rannat ovat todella puhdasvetisiä pikkukivirantoja, joissa kroatialaiseen tapaan näkee pohjaan vielä vyötärön syvyydessäkin. Keskustasta toiseen suuntaan kävellessä tulee vastaan muun muassa Trestnikin ja Znjanin rannat, jotka voittavat ainakin meidän mielestä Bacvicen 100-0.

Bacvicen ranta tunnetaan paikallisten kehittämästä pallopelistä, piciginistä, jossa ideana on pitää palloa vedessä ilmassa komeiden syöksyjen saattelemana. Paikalliset nuoret pallottelivat jo nyt urheasti, vaikka vesi oli suhteellisen viileää.

Uimatossut on Kroatiassa täysin pakollinen ostos. Ensinnäkin rannat muodostuvat pienistä kivistä, joilla käveleminen ei ainakaan minun karaistumattomilla prinsessajaloilla onnistu. Suurin syy uimakenkien tärkeyteen on kuitenkin merisiilit, joita on aivan valtavasti – etenkin Kasunin rannassa. Minulla ei ole tietoa, kuinka paljon sellaisen päälle astuminen sattuu, mutta en välttämättä suosittele kokeilemaan, sillä pikaisen googlettelun mukaan piikit tuppaavat kaiken lisäksi tulehtumaan helposti.

Vedessä mäkyvät mustat täplät ovat juurikin mainittuja merisiilejä. Kuva on otettu ensimmäisenä kokonaisena matkapäivänämme, joten Marikalla ei ole jalassa kunnon uimatossuja, vaan minun FC Barcelona flip-flopit. Uimatossuja saa ostettua ainakin Splitin markkina-alueella olevista kojuista reilulla vitosella.

4. Päiväretkien tukikohta

Split on sijaintinsa myötä loistava tukikohta laajempaankin Kroatian kiertelyyn, jos et halua vuokrata autoa, tai vaihtaa majapaikkaa matkasi aikana. Isona kaupunkina sieltä on hyvät julkiset kulkuyhteydet muihin kaupunkeihin ja lähialueen nähtävyyksiin. Splitistä on myös hyvät lauttayhteydet Kroatian saarille. Me kerkesimme viikon aikana vierailemaan Bracin saarella, ja siellä sijaitsevalla Kroatian kuvatuimmalla rannalla Zlatni Ratilla. Lisäksi kävimme Krkan kansallispuistossa ihailemassa vesiputouksia. Molemmat päiväretket on todella helposti toteutettavissa Splitistä käsin. Itse kohteista ja niihin pääsystä kerron tulevissa postauksissa vielä tarkemmin.

Ennen matkaa olin kuullut joiltain Splitin kävijöiltä, että itse kaupungissa on nähtävää vain pariksi päiväksi. Sen vuoksi olin suunnitellu monta muutakin päiväretkeä kaupungista. Splitistä on hyvät yhteydet Bracin ja Krkan ohella myös Hvarin ja Soltan saarille sekä Unescon maailmanperintölistalla majailevaan Trogirin kaupunkiin. Myös Bosnian puolelle Mostariin ja Kroatian luonnonpuistoista tunnetuimpaan, Plitviceen, pääsee sekä omatoimisella että järjestetyllä päiväretkellä. Onpa joku kuulemma käynyt Splitistä päiväseltään Dubrovnikissakin. Mikä siinä, jos bussissa istumisesta tykkää…

En kuitenkaan osta väitettä Splitin tylsyydestä, vaan meillä olisi vierähtänyt kaupungissa helposti vaikka koko viikko. Jätimme siis suosiolla suurimman osan päiväretkistä seuraavalle Kroatian reissulle, sillä emme halunneet tehdä matkasta liikaa suorittamista.

5. Kroatialaiset

Ennen matkaa olin lukenut vähän ristiriitaisia kommentteja kroatialaisista. Noin joka toinen oli sitä mieltä, että paikalliset ovat äärimmäisen mukavaa ja vieraanvaraista sakkia. Toisaalta toinen puolisko väitti kroatialaisia juroiksi ja epäkohteliaiksi. Minun mielestä totuus on, että kroatialaiset muistuttavat monella tapaa meitä suomalaisia. Oli jotenkin niin kotoisaa, kun kaikesta ei tehty samanlaista kaaoksensekaista säätöä kuin Italiassa, eikä joka puolella kuulunut Espanjan tyyliin kovaäänistä papatusta. Bussissa ihmiset istuvat hissukseen omilla penkkiriveillään ja ravintoloissakin ihmiset keskittyivät lähinnä olelliseen, eli syömiseen ja juomiseen.

Kaikesta huolimatta paikalliset olivat erittäin avuliaita ja ystävällisiä. Turisteihin suhtaudutaan selvästikin positiivisesti ja apua kysyttäessä sitä myös varmasti sai. Myöskään minkäänlaisia turistihuijauksia ei viikon aikana tullut vastaan, vaan hinnat olivat aina ilmoitetunmukaisia. Lisäksi kroatialaiset puhuvat pääsääntöisesti erittäin hyvin englantia, joten maassa pärjää hyvin, vaikka slaavilaisten kielten taito jääkin doprojutroon.

6. Sää

Huhtikuussa matkustaminen Välimerelle on yleensä säiden puolesta täyttä lottoa. Tällä kertaa saimme kuitenkin seitsemän oikein, sillä jokaisena matkapäivänämme paistoi aurinko, ja lämpötila pyöri parinkymmenen molemmin puolin. Ilma oli siis kaikinpuolin täydellinen aktiiviloman, kaupunkiloman ja rantaloman hybridille. Paljon kuumempaa en ainakaan itse kaipaa, ja veikkaan että vajaan 30 000 askeleen päivätahti olisi ollut hellesäässä mahdoton.

Jos suunnittelet matkaa Kroatiaan, niin kannattaa ehdottomasti ottaa blogini seurantaan. Nimittäin lähiviikkojen aikana on vaarana saada yliannostus upeista maisemista, käytännön matkavinkeistä ja huonosta huumorista.

Yksi (eikun kaksi…eikun yksi) yö Berliinissä

Leipzigissa vietetyn viikonlopun jälkeen Saksan matkamme viimeinen yö vietettiin pääkaupunki Berliinissä. Heti saavuttuamme hotellillemme (varsin asiallinen kolmen tähden ketjuhotelli Plus Berlin), saimme Air Berliniltä jo etukäteen pelätyn sähköpostin. Lentomme peruttiin Tegelin lentokenttätyöntekijöiden lakon vuoksi. Pari tuntia kuuntelimme asiakaspalvelunumeron rätisevää taustamusiikkia, mutta vähemmän yllättäen tällaisessa tilanteessa, jossa kaikki päivän lennot perutaan samalla hetkellä yhtiön päälentokentältä, soittajia on muutama muukin.

Päätimme jatkaa asian selvittelyä illalla, ja lähdimme kaupunkikierrokselle. Berliini on niin valtava kaupunki, että siitä on mahdotonta saada kunnon kokonaiskuvaa muutaman tunnin aikana. Melko ison osan ”pakollisista” nähtävyyksistä ehdimme kuitenkin kiertää, kiitos matkaoppaamme Juuson ja Berliinin toimivan U-bahn-verkoston.

Miten täältä pääsee pois?

Checkpoint Charlie oli aivan yhtä keinotekoinen ja kaupallinen mitä odotinkin. Siis täydellisen stereotypinen pala jenkkilää keskellä Berliiniä.

Hieman suorituskeskeisen nähtävyyskattauksen jälkeen oli hyvä hetki istua alas oluelle Bierbörseen. Olutpörssissä hinnat heiluivat pörssikurssien tavoin viiden minuutin välein, ja ainakin tällaiselle piiloautistille hintamuutosten analysointi tuotti suurta hupia. Valitettavasti edellinen ”pörssiromahdus” oli ollut juuri ennen meidän saapumista. Kovin pitkään emme iltaa kuitenkaan jatkaneet, sillä palasimme hotellille kuuntelemaan asiakaspalvelun jonotusmusiikkia.

Asiakaspalvelunumerosta vastattiin vasta aamun yrityksellä ja saimme buukattua itsemme seuraavan päivän lennolle. Hotellivouchereita emme kuitenkaan puhelimen välityksellä saaneet, vaan niitä täytyi lähteä selvittelemään lentokentälle. Kentällä meille ehdotettiin ylimääräisen yön sijaan saman illan lentoa Helsinkiin Hampurista. Joten eipä muuta kuin junaliput kouraan ja parhaalla lattiapaikalla kohti seuraavaa pysäkkiä.

Hampuriin tutustuminen jäi noin tunnin kestoisen kävelykierroksen mittaiseksi. Käsittääksemme emme olleet lähelläkään Reeperbahnia, mutta kovin epämääräiseltä vaikuttavaa sakkia ja talon nurkilla norkoilevia maksullisen oloisia naisia tämän reitin aikana bongattiin. Näemmä myös yhden valokuvan kerkesin kierroksen (paremmasta) loppupäästä ottamaan. Edellisestä Hampurin reissusta on kerennyt kulua jo noin 10 vuotta, joten ehkä tulevan kymmenen vuoden aikana täytyy antaa kaupungille vielä kunnollinen mahdollisuus vakuuttaa minut.

Helsiinkiin saavuimme lopulta alkuperäistä aikataulua vain muutaman tunnin myöhässä, ja jatkoimme lähes samantien kohti Jyväskylää, jossa olimme kolmen jälkeen aamuyöllä. Käytännössä olimme siis lähes yhtäjaksoisesti matkustaneet jollain kulkuvälineellä aina puoliltapäivin saakka. Itse tietysti reippaana heräsin kuitenkin jo heti aamukahdeksaksi liikesaksan tunnille, jotta pystyin pätemään kehittyneellä kielitaidollani. 😉

Vaikka lennot peruuntuu ja matkasuunnitelmat muuttuu, niin yhteen asiaan voi aina luottaa. Suomen sää näytti jälleen kerran tätä puoltaan.

Blogin kirjoitustahti on kevään aikana koulukiireiden takia hiipunut, mutta nyt on aika ryhdistäytyä. Kun tämä teksti ilmestyy, niin olen (jos lento ei tällä kertaa peruunnu) Marikan kanssa nauttimasta jo perinteeksi muodostuneesta pääsiäismatkasta. Kohteen saattaa joku jo tunnistaa alla olevasta kuvasta.

Kuka arvaa missä olemme? (Kuvan lähde www.pixabay.com)

Leipzig – superlatiivien kaupunki

Kuten jo edellisessä postauksessani paljastin, kävin hakemassa kevään opiskeluihin motivaatiota pienellä pakomatkalla Leipzigiin ystäväni Juuson luokse. Kaiken kaikkiaan tämä itäsaksalainen noin 500 000 asukkaan kaupunki yllätti minut todella positiivisesti. Vaikkei Leipzig ehkä nähtävyyksiltään tai aktiviteeteiltaan tarjoa mitään kovin erikoista, niin sen leppoisan pikkukaupunkimaisessa tunnelmassa olisi kyllä viihtynyt pidempäänkin. Jotenkin siellä tunsi olonsa hyvin kotoisaksi, ehkä kyseessä oli eräänlainen ”Saksan Tampere” 😉 .

Saksalaiset rakastavat superlatiiveja, ja Leipzigistakin löytyi monenlaista olympialiikkeen mottoon (citius, altius, fortius) sopivaa vierailukohdetta:

  1. Maailman suurin rautatieasema

Minulla ei ole aavistustakaan, miksi Leipzigiin on päädytty rakentamaan maailman suurin rautatieasema. Sitä tämä 101-vuotias rakennus kuitenkin pinta-alaltaan on. Saimme huomata sen myös käytännössä, sillä Juuson kanssa sopimamme ”nähdään siellä asemalla” ei ollut ehkä toimivin treffaussuunnitelma saapuessamme Henkan kanssa bussilla Berliinistä ensimmäisenä matkailtanamme. Kuvassa näkyviä aulahallejakin löytyi asemalta useampi, joten ”seistään tässä ison kellon lähellä” ei ollut riittävä johtolanka. Pienen etsinnän jälkeen löysimme kuitenkin toisemme, ja Leipzigiin tutustuminen pääsi todenteolla vauhtiin.

2. Euroopan suurin monumentti

Toisena päivänämme Leipzigissa vierailimme Euroopan suurimmalla monumentilla. Tälle Napoleonin aikakauden sotiin kuuluneen Leipzigin taistelun muistomerkille on suotu suomalaiseen suuhun sopiva nimi – Völkerschlachtdenkmal.

Vielä edellisellä viikolla nimihirviö oli näyttänyt (kuulemma) yylläolevalta internetistä napatulta kuvalta, mutta ilmeisesti juuri suomalaisia kunniavieraita varten monumentin edessä oleva lammikko oli päätetty tyhjentää, jotta saimme ihailla aitoa saksalaista liejua. No emme antaneet asian häiritä, ja kiipesimme ~500 rappusta näköalatasanteelle ihastelemaan maisemia. Tässä vaiheessa on pakko korjata edellisen postaukseni virheellinen ennakkokäsitys: Leipzigin rakennuskanta ei todellakaan muistuta suurimmalta osalta Hervanta-Kortepohjamaista betonielementtihelvettiä, vaan DDR-menneisyydestä huolimatta kyseessä on erittäin kaunis keskieurooppalainen kaupunki.

3. Saksan vihatuin jalkapallojoukkue

  Lauantai oli matkan odotetuin päivä – matsipäivä.

RB Leipzig on Saksan vihatuin jalkapalloseura. Perinteitä arvostava saksalainen urheiluväki ei hyväksy, että kaikista rakkaimman urheilulajin, kuningas jalkapallon, Bundesliigassa pelaa itävaltalaisen energiajuomayhtiön omistama ”muoviseura”. Saksassa urheiluseuroissa on perinteisesti suurin omistus ja päätösvalta seuran jäsenillä – siis kannattajilla. Tätä sääntöä RB Leipzig rikkoo. Liigalisenssin saadakseen seura on joutunut kikkailemaan: joukkueen logo ei enää nykyisin ole täysin yhtenevä Red Bullin logon kanssa, ja seuran nimessä esiintyvä lyhenne RB ei virallisesti ole ”Red Bull”, vaan ”Rasenballsport”. Rasenball tarkoittaa muuten nurmikeilailua…

Vaikka liigapäättäjät ovatkin hyväksyneet RB Leipzigin kikkailut, niin seura on saanut muiden joukkueiden fanien vihat niskaansa. Esimerkiksi uskollisista kannattajistaan tunnetun Dynamo Dresdenin fanit heittivät kentälle irtileikatun härän pään RB:n vieraillessa kaupungissa Saksan cupin ottelussa viime elokuussa.

Ainiin, se peli. Vierasjoukkue Wolfsburg haki pisteet Leipzigista 0-1 vierasvoitolla.

Bonukset

Monta Leipzigin ylpeydenaihetta jäi vielä tämän postauksen ja meidän viikonloppumatkan ulkopuolelle. Leipzigin kaupungintalon torni on Saksan toiseksi korkein ja kaupungin eläintarhassa on maailman suurin keinotekoinen sademetsäilmasto. Oma suosikkini Leipzigin superlatiiveista on kuitenkin Euroopan suurin ympyränmuotoinen tekojää.

Kuvassa tähänastisen elämäni huojuvin näkötorni. En suosittele korkeanpaikankammoisille.