Hyppää sisältöön

Suomalainen Meri, 26, Kiinassa: “En edes tiennyt, mitä lihaa tai eläimen osaa suuhuni pistelin”

Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 11.04.2016
Bloggaaja Meri Vanhanen matkustaa avoimin mielin ja on valmis maistamaan mitä mielenkiintoisempia erikoisuuksia.

Ensimmäinen muutto ulkomaille vauvaiässä

Matkailu on ollut 26-vuotiaan Meri Vanhasen verissä aina. Ensimmäisen pidemmän ulkomaanmatkansa hän teki kuuden kuukauden ikäisenä, kun Vanhanen vanhempineen muutti ulkomaille.

– Muutimme Israeliin ollessani vasta puolivuotias, ja sieltä se ajatus matkailuun varmaan lähti. Myöhemmin lapsena ja nuorena reissasimme paljon isäni työn perässä. Kun muut lapset menivät kesälomilla Kanarialle, me lähdimme siskoni kanssa isän luokse Kosovoon tai Bosniaan, muistelee Syö Matkusta Rakasta -blogia kirjoittava Vanhanen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Eksoottisten kohteiden lisäksi Vanhanen matkusti äitinsä kanssa myös perinteisissä kohteissa, esimerkiksi Turkissa ja Ranskassa.

– Näistä matkoista jäi sellainen kutina, että haluan tehdä reissut omalla tavallani ja tallata omia polkujani, enkä mennä sinne minne kaikki muutkin. Olenkin vannoutunut omatoimimatkailija.

Vanhasen suosikkikohteita ovat Euroopan kaupungit, Balkan, Kaakkois-Aasia ja nyt myös Kiina, missä hän oli puoli vuotta vaihto-oppilaana.

– Matkailussa parasta on oman maailmankatsomuksen avartuminen. On niin paljon helpompi ymmärtää maailman tapahtumia ja ylipäätään kaikkea, kun on itse ensin nähnyt ja kokenut, miten muualla eletään.

Tämän lisäksi Vanhanen on koukussa matkailijoiden tietämään seikkailun tunteeseen, joka alkaa kun lentokoneen pyörät irtoavat Helsinki-Vantaalla eikä voi muuta kuin arvailla, mitä jännittävää tulevalla matkalla tulee olemaan edessä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Matkavinkkejä sosiaalisesta mediasta

Matkojen aiheuttama kutkuttava tunne on Vanhaselle tuttua, ja hänen mukaansa parhaat kokemukset löytyvätkin yleensä oman mukavuusaslueen ulkopuolelta.

– Heittäytyminen kannattaa aina. Matkan onnistuminen ei ole kiinni matkan pituudesta, käytetyn rahan määrästä tai majoituksen tasosta, vaan hyvästä seurasta, onnistuneesta suunnittelusta ja ennen kaikkea pienestä pähkähulluudesta, Meri Vanhanen sanoo.

Matkailu onkin Vanhasen mielessä päivittäin tavalla tai toisella, sillä hän löytää inspiraatiota matkailuun monenlaisista asioista.

Meri Vanhanen
Kiina tuli Vanhaselle hyvin tutuksi puolen vuoden mittaisen vaihto-opiskelun aikana.

– Suurin osa inspiraatiosta tulee puskaradion kautta. Kun kuulen ohimennen mainittavan jostain paikasta, jää se mieleen pyörimään. Nopeasti huomaan etsineeni siitä kaiken mahdollisen tiedon.

Vanhanen on ahkera sosiaalisen median käyttäjä, ja on valjastanut sen myös matkainspiraation hakemiseen.

– Instagramissa selailen kuvia tiettyjen tunnisteiden alta, ja jos esimerkiksi näen paljon ihanan näköisiä kuvia jostain paikasta, alan ottaa siitä tarkemmin selvää. Myös jos olen matkustamassa johonkin kohteeseen, selvitän ennen matkaa, mitä sosiaalisessa mediassa jaetaan siitä paikasta. Tällä taktiikalla löysin esimerkiksi Kiinasta useita hienoja paikkoja, Vanhanen sanoo.

Suosikkeja ympäri maailmaa

Meri Vanhasella on useita suosikkipaikkoja, ja rakkaimmat kohteet sijaitsevat Euroopassa ja Aasiassa. Lähikohteista Vanhasen suosikiksi on noussut Viron pääkaupunki Tallinna, joka on kokenut Vanhasen silmissä täysin uudenlaisen nosteen parin viime vuoden aikana, ja erityisesti kaupungin ravintolatarjonta on hänen mieleensä. Muut suosikit sijaitsevat kauempana.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

– Ensimmäisellä Aasian reissullani suuntasimme Malesiaan ja siellä Perhentianin saarille, jotka ainakin vielä silloin olivat oikeasti todellinen piilotettu paratiisi. Siitä lähtien olen tykännyt Malesiasta, Vanhanen sanoo.

– Kiinassa lempikohteikseni nousivat yllättäen Chengdu Sichuanin maakunta ja Yunnanin maakunta. Chengdu yllätti monipuolisuudellaan: kuuluisien pandojen lisäksi minut hurmasi tiibetiläinen kaupunginosa ja tietenkin itkettävän tulinen sichualainen keittiö. Yunnanissa oli upeita luontokohteita, ja teimme kahden päivän vaelluksen äärettömän hienolla Tiger Leaping Gorge -kanjonilla.

Meri Vanhanen
Tallinnan loistava ravintolatarjonta on hurmannut Vanhasen.

Puolen vuoden Kiinan-vaihdon aikana Vanhanen koki useita mieleenpainuvia elämyksiä. Esimerkiksi vieraillessaan jouluna Yunnanissa Dalin kaupungissa hän päätyi yllättäen oudon vaahtosodan keskelle.

– Ihmiset olivat varustautuneet sadetakein ja maskein, ja joka puolella myytiin spraypulloja, joista sitten suihkutettiin saippuavaahtoa jokaisen vastaantulijan päälle. Koko kaupunki oli mukana tässä sodassa, ja olihan meidänkin sitten pakko ostaa omat pullot ja lähteä mukaan peliin. Hostellille palattiin litimärkinä ja jokainen paikka saippuasta tahmeana. Oli ainakin erilainen jouluaatto, Vanhanen muistelee.

Myös kuuluisalla Kiinan muurilla vierailu oli mieleenpainuva elämys.

– Kiinan muurilla vierailu oli yksi unelmieni täyttymyksistä. Vaikka menimme muurin vilkkaimmalle osuudelle, oli Pekingissä niin hyytävän kylmä päivä, ettei muita turisteja juuri ollut, ja saimme ihailla muuria rauhassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Uusia makuja ennakkoluulottomasti

Jos Meri Vanhanen on oppinut matkoillaan jotain niin sen, että ruokamyrkytyksen saa todennäköisesti juuri sieltä, mistä vähiten odottaisi.

– Olen syönyt Kiinassa ja muualla Aasiassa niin törkyisissä katukeittiöissä, että oikein hirvitti. Mutta ainoan kunnon vatsapöpön olen napannut, kun halusimme Vietnamissa mennä poikaystävän kanssa kerrankin oikein kunnon romanttiselle illalliselle hienon hotellin ravintolaan – no, seuraavat kolme päivää vietettiin sitten kylppärin lattialla vatsataudin kourissa.

Ruoan suhteen Vanhanen ei ole missään nimessä liian varovainen tai nirso, sillä hän ei halua menettää makunautintoja.

– Kiinassa en kielimuurin takia usein edes tiennyt, mitä lihaa tai eläimen osaa suuhuni pistelin tai miten se oli valmistettu, mutta kertaakaan en mitään vakavampaa ruoasta saanut. Eläinten asemaa Kiinassa sen enempää puimatta arvostan sitä, kuinka koko eläin käytetään ruoaksi, ei vain ne parhaat palat. Kaikki ne osat, joita Suomessa kukaan ei antaisi edes kissalleen ruoaksi, syödään Kiinassa hyvällä ruokahalulla, Vanhanen sanoo.

Meri Vanhanen
Kiinan muurille kiipeäminen oli Vanhaselle unelman täyttymys.

Matkasuunnittelijana Vanhanen on sitä lajia, joka tekee tarkat suunnitelmat maksimoidakseen kokemukset. Hänellä on tapana selvittää etukäteen matkakohteen mielenkiintoiset paikat, kaupunginosat ja ravintolat.

– Toki yllätyksille ja spontaaniudellekin on jätettävä tilaa, mutta esimerkiksi Roomassa on hyvä ottaa etukäteen selvää mihin ravintolaan illalla on menossa, muuten edessä voi olla aikamoisia pettymyksiä. Parhaiden vinkkien perässä ei kannata enää mennä TripAdvisoriin, jossa jenkit valittavat, kun viiden tähden hotellissa tyyny oli liian kova tai paikallinen ruoka ei maistunut. Suosittelen lukemaan matkablogeja aidoimpien kokemusten ja hyvien vinkkien takia, Vanhanen sanoo.

– Lyhyillä viikonloppulomilla teen aina joustavan ja suurpiirteisen päiväohjelman, jonka mukaan on sitten helppo saada aika tehokkaasti käytettyä ja kaikki tarvittava tehtyä. Ajatus pysyy silloin paremmin kasassa, eikä mitään tärkeää jää tekemättä tai näkemättä.

Meri Vanhanen on suuri opastettujen kierrosten fani. Hän on osallistunut muun muassa katuruokakierrokselle Ho Chi Minh Cityssä ja Roomassa, street art -kierrokselle Berliinissä ja kummituskävelylle Tallinnassa.

– Monet voivat ajatella niitä tylsänä juttuna, mutta niillä oppii aina ihan mielettömästi kohteesta. Ei kierroksen tarvitse olla mikään tavallinen kuiva kävelykierros kaupungin historiasta.

Rohkeasti matkaan – vaikka yksin

Meri Vanhasen lähipiiri suhtautuu naisen matkailuun kannustavasti, vaikka yksin matkailevan naisen turvallisuus onkin herättänyt huolta, erityisesti Vanhasen perheenjäsenissä.

– Äitiä ehkä vähän hirvitti, kun aloitin yksin reissaamisen täysi-ikäiseksi tultuani. Nyt kun Aasiaa ja Eurooppaa on nähty yksin jo monen reissun verran, taitaa äitikin ottaa asian jo vähän rauhallisemmin.

Seuran puuttuminen ei Vanhasen mukaan ole este matkustamiselle, sillä hän sanoo yksin matkustamisen olevan esimerkiksi Thaimaassa helppoa ja turvallista myös vaalealle naiselle. Vaikka Meri Vanhanen matkustaakin mielellään yksin, on hän onnistunut tartuttamaan matkakuumeen myös poikaystäväänsä, joka liittyy nykyisin melko usein mukaan matkalle.

– Teemme kuitenkin matkoja myös erikseen, eikä puoleksi vuodeksi Kiinaan lähteminenkään ollut ongelma kummankaan puolelta, vaikka ikävä tietenkin vaivasi.

Meri Vanhanen
Luontokohteet ihastuttavat myös Meri Vanhasta.

Myös Vanhasen lähipiiriin mahtuu kuitenkin myös ihmettelijöitä, jotka eivät voi ymmärtää tämän matkailevaa elämäntapaa tai taipumusta tuhlata kaikki rahansa lentolippuihin.

– Kerran naapurin mies totesi happamaan sävyyn, että miten te sinne Albaniaankaan voitte lähteä, että sinnehän pitää ottaa omat eväät mukaan kun ei siellä ole mitään syötäväksi kelpaavaa ruokaa. Välillä ei voi kuin ihmetellä ihmisten mietteitä, sillä itselleni matkustaminen on niin itsestään selvä asia, Vanhanen sanoo.

Matkoilla koetut hetket ovatkin Vanhaselle juuri niitä asioita, jotka tekevät matkustamisesta kaiken vaivan arvoista. Erityisesti kohtaamiset muiden ihmisten kanssa sekä heidän tarinoidensa kuuleminen on muuttanut Vanhasta.

– Olen kuullut niin monien ihmisten tarinoita, hyviä kuin huonojakin, että hetkessä eläminen on tullut todella tärkeäksi. Muistot ovat tärkeämpiä kuin tavarat tai muu maallinen omaisuus. Ja jotenkin sitä kokee ymmärtävänsä koko elämää paremmin, kun on nähnyt mitä muuallakin on.

>> Lue lisää Meri Vanhasen seikkailuista Syö Matkusta Rakasta -blogista!

Teksti: Inka Khanji
Kuvat: Meri Vanhanen

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Matkablogien nojatuolimatkat

Uppoudu matkakertomuksiin! 7 seikkailua maailmalta, mitkä tuovat helpotusta matkakuumeeseen

Pia Pajunurmi

Yksin matkustamista hehkutetaan, mutta kaikille se ei sovi – suomalainen Pia: “Seurassa on huomattavasti mukavampaa”

Mirka Kallio

Suomalainen Mirka haaveilee talvista lämpimässä ja hitaasta matkailusta: “Minulla ei ole tarvetta käydä monessa paikassa”

Traveldreaming

Christa on nukkunut tuntemattomien luona New Yorkissa ja pelännyt skorpioneja aavikolla – nauttii nyt perhematkoista

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja