Hyppää sisältöön

Sanna halusi mennä vaivattomasti naimisiin ulkomailla – Mauritius oli yllättävän helppo vaihtoehto

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 04.12.2018
Sanna Siilahti on mukavuudenhaluinen matkailija, joka nauttii risteilyistä, hyvistä hotelleista ja stressittömästä lomasta.

Kuka olet ja miten matkustat?

Olen Sanna Siilahti ja kirjoitan matkablogia nimeltään Tuntematon turisti. Matkustan yhdessä mieheni kanssa ja usein matkassamme on mukana myös ystäviä, joskus myös omat vanhemmat.

Ulkomailla käymme pääsääntöisesti kaksi kertaa vuodessa. Kesällä Euroopassa, talvella jossain kauempana auringossa. Vaikka emme varsinaisia maabongareita olekaan, matkustamme usein uuteen maahan. Tähän mennessä olemme käyneet mieheni kanssa yhdessä lähes 30 eri maassa, viidessä eri maanosassa. Matkustajina me olemme hyvin mukavuudenhaluisia ja täten meidät löytää pääsääntöisesti keskitasoa paremmista hotelleista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Osan matkoista teemme omatoimisesti, mutta hyödynnämme myös perinteisiä pakettimatkoja. Pidämme erityisesti risteilyistä ja muista all inclusive -lomista, mutta viihdymme myös kaupunkikohteissa ja persoonallisissa pikkuhotelleissa.

Ulkomaanmatkojen lisäksi matkustamme etenkin kesäisin myös kotimaassa ja näillä reissuilla mukana on myös kaksi chihuahua-koiraamme, ja usein myös ystäväpariskunta omine koirineen.

Mikä on erikoisin paikka, missä olet yöpynyt?

Porvoon vanhassakaupungissa, 1700-luvun lopussa rakennetussa vanhassa puutalossa, sijaitsee Tee- ja Kahvihuone Helmi, jonka yläkerran huoneista yksi toimii hotellihuoneena. Nimeltään tuo huone on Helmen Budoaari, jossa majoituimme kesällä kahden yön ajan koiriemme kanssa.

Kun Helmi sulki ovensa asiakkailta illalla kello kuusi ja henkilökuntakin lähti kotiin, jäimme taloon ihan keskenämme. Käytössä meillä oli omat avaimet, joilla pääsimme kulkemaan takaovesta. Iltaisin tuntui, että meillä olisi ollut oma asunto keskellä Porvoon vanhaakaupunkia upeassa puutalomiljöössä. Kaikki vanhan kaupungin palvelut olivat vain parin askeleen päässä, ja kaiken kukkuraksi saimme nauttia aamupalaksi kahvilan ihania herkkuja.

Mikä on ollut erikoisin lentomatkasi?

Vuonna 2010 olimme lähdössä ensimmäistä kertaa Karibian risteilylle, ja ennen laivan lähtöä meidän oli tarkoitus olla Miamissa kaksi yötä. Lähtiessämme matkaan Lontoossa oli kova lumipyry ja Suomessa puolestaan matkustamohenkilökunnan lakko.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tarkoituksemme oli lentää aamulla Lontoon kautta Miamiin. Lentoa edeltävän yön aikana lentoaikataulu oli kuitenkin muuttunut ja lentomme siirtynyt iltapäivään. Tässä kohdin oli selvää, että jatkolentomme lähtisi ilman meitä.

Finnairin puhelinpalveluun oli mahdoton päästä läpi ja lähdimme ajamaan aamuneljältä lentokentälle, ja olimme Finnairin toimistolla ennen kuutta. Kahden tunnin jonotuksen jälkeen pääsimme tiskille, emmekä todellakaan olleet ainoat, joiden määränpää oli Miami. Siinä vaiheessa, kun pääsimme tiskille, olivat kaikki parhaat vaihtoehtoiset lennot jo menneet. Lentojen löytymistä vaikeutti myös se, että meidän oli pakko päästä perille seuraavan päivän aikana, jotta ehtisimme risteilylle. Tunnin epätoivon jälkeen virkailija vihdoin löysi meille lennot Rooman kautta, ja vietimme Roomassa seuraavan yön.

Finnair maksoi majoituksemme Roomassa. Aamulla suuntasimme viiden maissa takaisin lentokentälle, jossa selvisi, että meillä olikin Miamin lennolle vain stand by -liput ja, saisimme vasta vähän ennen lennon lähtöä lähtöportilla tietää, mahdummeko lennolle mukaan. Tästä alkoi taas kauhea jännittäminen – ja varmasti myös jokunen kirosana pääsi ilmoille.

Voitte uskoa, että helpotus oli suuri, kun saimme tiedon, että mahdumme koneeseen!

Tuntematon turistiTuntematon turisti -blogin Sanna
Vaikeuksien kautta voittoon – Sanna Siilahti miehensä kanssa Miamissa epäonnisen lentomatkan jälkeen.

Mikä on hurjinta, mitä olet tehnyt matkoillasi?

Mennyt naimisiin! Vaikka toki ihan suunnitelmallisesti. Kun aikanaan mieheni kanssa mietimme vaihtoehtoa kirkkohäille, päädyimme melko pian siihen, että menisimme naimisiin ulkomailla.

Halusimme mennä naimisiin ihanassa rantakohteessa, maassa, jossa juridinen puoli olisi suhteellisen helppo hoitaa. Tärkeää meille oli se, että maassa solmitun avioliiton sai vaivattomasti lainvoimaksi myös Suomessa, eikä niin, että kyseessä olisi ollut vain pelkkä seremonia ja Suomessa olisi vielä ollut edessä maistraattivihkiminen.

Näiden kriteerien perusteella päädyimme menemään naimisiin Mauritiuksella. Järjestimme häät ilman suomalaisen matkatoimiston apua eli valitsemamme hotellin ja hääkoordinaattorin kanssa. Kaikki sujui Suomesta käsin erinomaisen hyvin sähköpostin välityksellä, ja hääkoordinaattori avusti meitä paikan päällä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mauritiuksella menee naimisiin moni ulkomaalainen pari. Vankan kokemuksen sekä helpon byrokratian vuoksi maata on helppo suositella muillekin häitä ulkomaille suunnitteleville. Upeiden maisemien lisäksi, tietysti.

Matkalla meidän mukana olivat omat vanhempani ja siskoni silloisen miehensä kanssa. Matka oli kaikin puolin oikein onnistunut ja luonnollisesti yksi ikimuistoisimmista.

Mikä on ollut erikoisin ruokakokemuksesi matkoilla?

Mauritiuksella naimisiin mentyämme lähdimme heti häiden jälkeisenä päivänä katamaraanilla meriretkelle. Seilasimme katamaraanilla pitkin Mauritiuksen kaunista rannikkoa ja iltapäivästä vierailimme kauniilla Ile aux Cerfsin saarella.

Ennen kuin jalkauduimme maihin, valmisti katamaraanin miehistö meille lounaan. Kokemuksesta ainutlaatuisen teki se, että me nautimme lounaan meressä seisten. Seisoimme upean turkoosissa merivedessä, kauniin paratiisisaaren edustalla ja nautimme muun muassa hummeria lautasilta katamaraanin kannella. Tämä oli ainutkertainen kokemus monessakin mielessä, ja sen vuoksi todellakin yksi elämäni parhaista aterioista!

Tuntematon turisti Tuntematon turisti -blogin Sanna
Välimeren risteilyt kuuluvat mukavuudenhaluisen Sanna Siilahden suosikkeihin, kuvassa Siilahti Azamara Quest -aluksella Menorcan Mahonin satamassa.

Mikä on oudoin paikka, missä olet vieraillut?

Vuonna 2016 lomailimme Arabiemiraattien Ras al Khaimahissa. Teimme sieltä käsin päiväretken naapurimaahan Omaniin, jossa lähdimme meriretkelle perinteisellä dhow-veneellä nauttimaan Musandamin niemimaan upeista maisemista.

Aluetta kutsutaan myös Arabian Norjaksi. Meriretkellä seilasimme lähes epätodellisen kauniissa maisemassa: käytännössä autiomaassa, mutta kuitenkin merellä. Musandamin vuonot olivat karuja, mutta silti niin kauniita. Vesi oli peilityyni ja kaikkialla oli ihan täydellisen hiljaista. Ajoittain tunnelma oli jopa hieman aavemainen! Päivän kruunasi iso delfiiniparvi, jonka veneemme kapteeni onnistui houkuttelemaan veneemme viereen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kokemuksena retki oli yksi parhaista ja maisemat todella upeat. Musandam on yksi erikoisimmista paikoista, jossa olen käynyt, ja samalla jollain tapaa myös oudoin. Karua ja kaunista samaan aikaan, kuin myös hämmentävän eristäytynyttä nykymaailmassa. Retkestä kertovassa blogipostauksessani kirjoitin, että tunnelma tuolla oli sen kaltainen, että jos maailma joskus pysähtyisi, se tuntuisi varmaan juuri tuolta!

>> Lue lisää Sannan seikkailuista Tuntematon Turisti -blogista!

Koonnut: Leena-Mari Laukkanen
Kuvat: Sanna Siilahden kotialbumi

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Matkablogien nojatuolimatkat

Uppoudu matkakertomuksiin! 7 seikkailua maailmalta, mitkä tuovat helpotusta matkakuumeeseen

Pia Pajunurmi

Yksin matkustamista hehkutetaan, mutta kaikille se ei sovi – suomalainen Pia: “Seurassa on huomattavasti mukavampaa”

Mirka Kallio

Suomalainen Mirka haaveilee talvista lämpimässä ja hitaasta matkailusta: “Minulla ei ole tarvetta käydä monessa paikassa”

Traveldreaming

Christa on nukkunut tuntemattomien luona New Yorkissa ja pelännyt skorpioneja aavikolla – nauttii nyt perhematkoista

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja