Hae äkkilähtöjä
hero taustakuva

WHO: Ebola-epidemia paisunut kansainväliseksi terveysriskiksi

Flickr / Erik Cleves Kristensen artikkelin kuva
Uutiset
Nykyinen Ebola-epidemia on paisunut kansainväliseksi terveysriskiksi, mutta WHO ei suosittele matkustuskieltoja.
Teksti: Inka Khanji
Päivitetty: 12.08.2014
facebook   whatsapp

Historian laajin epidemia

Maaliskuussa alkanut Ebola-epidemia on historian laajin, ja maailman terveysjärjestö WHO onkin julistanut nykyisen tilanteen kansainväliseksi terveysriskiksi. Järjestön mukaan Ebolasta tuskin tullaan kärsimään kaikissa tai edes monissa maissa, mutta nykyinen tilanne vaatii WHO:n mukaan kansainvälisiä toimia.

Epidemia alkoi Guineassa, josta se on levinnyt toistaiseksi Liberiaan, Sierra Leoneen ja Nigeriaan. Ebolaan ei ole rokotetta, ja noin 50 prosenttia tartunnan saaneista on kuollut. Epidemian aikana Ebola-tartunnan on saanut noin 1780 ihmistä, ja kuolonuhreja on jo melkein 1000.

Ei suurta riskiä matkailijoille

Suomen ulkoasiainministeriö suosittelee välttämään tarpeetonta matkustamista Liberiaan, Guineaan ja Sierra Leoneen. Ulkoasiainministeriön mukaan nykyinen Ebola-epidemia ei kuitenkaan muodosta merkittävää tartuntariskiä kyseisissä maissa matkaileville tai oleskeleville suomalaisille, sillä terveysviranomaisten mukaan matkailijan mahdollisuus saada tartunta on äärimmäisen pieni.

Matkailijoiden tulee kuitenkin seurata ohjeita tartunnan välttämiseksi ja huomioida, että Ebolan leviäminen aiheuttaa paineita maiden terveydenhuoltojärjestelmille, minkä vuoksi matkailijan voi siitä syystä olla hankala saada hoitoa Liberiassa, Guineassa ja Sierra Leonessa.

Lue myös: Tällainen on pelätty Ebola-virus – toimi näin jos matkustat riskialueelle

Lähde: WHO ja Suomen ulkoasiainministeriö
Kuva: Flickr / Erik Cleves Kristensen

Lue kommentit (0) Jätä kommentti

    Jätä kommentti

    Kommentoi nimimerkillä tai tai kirjaudu sisään. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.