Hyppää sisältöön

Bussilla maailman ympäri kävi miten kävi – Pikavuoro valmiina matkaan

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 10.07.2013
Ajokki Royal odottelee Pattayalla uuden reissun starttia - lue Jani Laineen ja Pikavuoron tuoreet kuulumiset.

Sunnuntainen Pikavuoro maailman ympäri -info Helsingin Elielinaukiolla keräsi paikalle joukon kiinnostuneita reissaajia kuulemaan Pikavuoron tuoreimpia kuulumisia. Mukana oli myös Pikavuoro Bangkokiin -konkareita, jotka ovat lähdössä uudelleen mukaan Ajokin seikkailuille.

Thaimaasta ympäri maailman ja Suomeen vuonna 2014

Ajokki Royal odottelee lähtöä Pattayalla jo malttamattomana – nyt Pikavuoron matka jatkuu Kaakkois-Aasian halki Australiaan ja sen jälkeen parin vuoden aikana koko maailman ympäri ja lopulta takaisin Suomeen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Helsingin sateiseen sunnuntaipäivään kerääntyi joukko kuulijoita, jotka haaveilevat aurinkoisesta talvesta mukavassa seurassa.

Erilainen ryhmämatka

Infotilaisuuden vetänyt pikavuorokippari Jani Laine kuvailee bussireissua omatoimimatkaksi, jossa on kuitenkin mukana yhdessä tekemisen ja kokemisen helppous. Pikavuoron kanssa voi viettää reissussa kaksi päivää tai vaikka kaksi vuotta. Kyytiin voi kukin hypätä haluamansa mittaiselle matkalle.

Erikoinen matkanteko herätti monenlaisia kysymyksiä. Infotilaisuuteen osallistuneita mietityttivät muun muassa tupakkatauot, henkilökemiat ja se, onko kuljettaja näin erikoisen ajatuksen kanssa vakavissaan.

– Minulta kysytään usein, että toteutuuko tämä reissu oikeasti, kertoo Laine.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

– Kyllä toteutuu, teen nimittäin matkan vaikka yksin. Reitti on matkustajista kiinni – minä voin olla tien päällä vaikka kymmenen vuotta jos siltä tuntuu.

Matkaa seurataan tuttuun tapaan alusta loppuun Rantapallon Pikavuoro maailman ympäri -blogissa.

Vielä ehdit Pikavuoron kyytiin

Tällä hetkellä Laineella on kasassa noin kymmenen varmaa lähtijää. Mukaan siis mahtuu vielä, mutta oma paikka kannattaa varata pian. 20 on matkustajamäärän ehdoton maksimi, sillä matkustusmukavuus halutaan pitää kaikille miellyttävänä.

Matkan varrelta Ajokin kyytiin saatetaan poimia myös lyhyempien välimatkojen matkustajia, mutta sekin tapahtuu pikavuorolaisten ehdoilla.

– Jos tien päältä löytyy tyttö- tai poikaystäviä, niin eiköhän heille paikka löydy. Silloin rakkaus ajaa muun edelle, Laine virnuilee.

Pikavuoro-infossa kiinnostuneiden joukossa näkyi matkalaisten koko kirjo. Janin mukaan se on vain hyvä asia – matkan varrella porukka kyllä muokkautuu yhtenäiseksi.

– Iällä ja kielitaidolla ei ole tällaisella reissulla mitään merkitystä. Olemme kaikki vain ihmisiä ja reissaajia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Konkari haaveilee jo seuraavasta Pikavuorosta

Mukana tilaisuudessa oli myös edellinen pikavuorolainen Tomi Tölli, joka viime talvena dokumentoi Ajokin matkaa myös Havaintoja matkan varrelta –blogiinsa. Viime aikoina päivityksiä ei ole kuulunut, mutta blogi tuskin on vielä tullut tiensä päähän – Tölli nimittäin suunnittelee hyppäävänsä taas jossain vaiheessa Pikavuoron kyytiin!

Tomille Pikavuoro oli ensimmäinen ryhmämatka. Muutamilla valmismatkoillakin hän oli yleensä karauttanut omille teilleen viimeistään lentokentän autonvuokrauspisteestä.

– Kyllähän tämä aluksi hirvitti. Kaikki sujui kuitenkin loistavasti, ja erilaisia ihmisiä yhdisti yhteinen päämäärä sekä into matkailuun.

Omaa firmaansa pyörittävä Tölli on jo useamman vuoden viettänyt kesälomansa talviaikaan. Pikavuorosta kuultuaan hän innostui välittömästi.

– Yhden yön mietin asiaa, mutta jo heti seuraavana päivänä laitoin Janille sähköpostia. Nyt mielessä on jo seuraava Pikavuoro, mutta tarkkaa reittiä en ole vielä päättänyt.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Uusi pikavuorolainen valmiina reissuun

Helsinkiläinen Nona Galle on jo varmistanut paikkansa Pikavuoron seuraavalla etapilla. Kuala Lumpurista Ajokin kyytiin hyppäävä nuori nainen on saanut tarpeekseen Suomen talvesta – tänä vuonna hänen aamunsa eivät ala auton ikkunoiden raaputtelulla lumisateessa.

– Pikavuorossa kohteitakin tärkeämpää on erikoinen kokemus. Uskon, että kaikkia osallistujia yhdistävä tekijä on uteliaisuus. Reissu on hauska sekoitus omatoimimatkaa ja ryhmämatkaa.

Erikoisesta bussimatkasta kuultuaan Nonan ei tarvinnut harkita osallistumistaan kahta kertaa. Uudesta-Seelannista omatoimimatkansa aloittava Nona odottaa Pikavuorolta suunnitelmallista seikkailua ja uusien ihmisten tapaamista. Tietysti myös eksoottiset kohteet ovat jo mielessä.

– Odotan näkeväni Singaporen ja pääseväni opettelemaan surffausta Indonesian aalloissa.

Maistiainen Pikavuorosta – nyt lisää!

Infotilaisuuteen saapunut Juha Valtaharju vietti viime talvena kahdeksan kuukautta Pattayalla. Thaimaa-aiheiselta keskustelupalstalta Pikavuoron bongannut Juha innostui tekemään bussin kanssa pienen sivureissun Chiang Maihin.

Sittemmin Laineen kanssa ystävystynyt Valtaharju on jälleen pakenemassa talvea Thaimaahan.

– Tällä kertaa ajattelin tehdä hieman pidemmän matkan Pikavuoron kanssa. En ole aiemmin käynyt Balilla, joten tarkoituksena on matkustaa sinne Ajokin kyydissä.

Pikavuoron on tarkoitus saapua Balille uudeksi vuodeksi 2012. Paikallisessa suomalaisresortissa reissaajia odottavat riemukkaat vuodenvaihteen juhlat.

Karlssonit ihastuivat Pikavuoroon

Porvoolaiset Tuula ja Christer Karlsson ovat elämäntapareissaajia. Edellisestä Pikavuorosta selvittyään pariskunta on jo varannut paikkansa Jani Laineen veljen luotsaamalle Salon Tilausmatkojen Skotlannin-bussimatkalle sekä Pikavuoron Amerikan-kierrokselle.

Marraskuussa starttaavat Aasian ja Australian etapit Tuulalta ja Christeriltä jäävät väliin – intohimoiset matkaajat kun ovat jo nähneet matkan kaikki etapit.

– Luimme Pikavuorosta ensimmäisen kerran Rantapallosta etsiessämme vinkkejä Vietnamiin ja Kambodzaan. Christer huuteli koneelta löytäneensä mielenkiintoisen jutun – tiesimme heti, että Pikavuorolle on päästävä!

Pariskunnan reissun kohokohta oli Tiibet. Entä mitä pikavuorolaiset tekisivät toisin ensimmäisestä matkasta viisastuneina?

– Mitään emme muuttaisi reissusta. Seikkailunhalulla ja positiivisella asenteella pärjää tilanteessa kuin tilanteessa, ja pienistä vastoinkäymisistäkin jää hauskoja muistoja. No, ehkä ottaisimme vähän pienemmän matkalaukun mukaan!

Yhteishenkeä ja hienoja muistoja

Viime talven Pikavuorolla Bangkokiin matkustaneiden juttuja kuunnellessa huomaa, että hauskaa on ollut. Bussireissukonkareiden puheissa vilahtelevat maaginen jarruneste kilpikonnaetiketillä, suunnistus iPhone 4:n avulla ja keskeltä Kazakstanin aroja löytynyt kasino. Ja tietenkin se yö, kun Ajokki hyytyi keskelle erämaata 40 asteen pakkasessa.

– Se oli minun matkani kohokohta, Tomi Tölli toteaa pilke silmäkulmassaan.

Tuula, Christer ja Tomi kiittelevät Laineen ajotaitoja.

– Välillä tarvittiin kaksi miestä vääntämään Ajokin rattia ja kerran bensa loppui keskelle risteystä, mutta Janin pokka ei pettänyt kertaakaan. Hän on käsittämätön kuski.

Ensimmäisellä Pikavuorolla mitään ei myöskään varastettu eikä kukaan sairastunut. 15 hengen yhteisreissulla oli luonnollisesti haasteensa. Kolmikko vakuuttaa, että suuremmilta ristiriidoilta ja erimielisyyksiltä kuitenkin vältyttiin.

– Tällaisella matkalla asenne ratkaisee. Yhdessäolo on tiivistä, ja jokainen ihminen on hyväksyttävä sellaisena kuin he ovat, Tuula Karlsson miettii.

Kuuletko Aasian ja Australian kutsun, joko uskaltaudut mukaan? Varaa lippusi Pikavuorolle!

Maria Hietala

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Thaimaan Songkran

Varo näitä asioita, jos matkustat Thaimaahan huhtikuussa – 10 faktaa Songkranista

Thaimaan kalenteri

Miksi Thaimaassa eletään aivan eri vuotta kuin Suomessa? Vilkaisu kalenteriin lyö ällikällä

Thaimaa

Seitsemän asiaa, jotka yllättävät ensikertalaisen Thaimaan Phuketissa

Thaimaan sääilmiöt

Thaimaan sääilmiöt selitettyinä – nämä voivat osua lomallesi

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja