Hyppää sisältöön

Tämä matkakohde tunnetaan paratiisina – mutta sillä on ruma kääntöpuoli

Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 18.12.2016
Ihmisoikeusjärjestö on puuttunut unelmakohteen epäkohtiin.

Käärmeitä paratiisissa – Fidžin ruma raportti

Useimmille matkailijoille tulee Tyynellämerellä sijaitsevasta Fidžistä mieleen trooppinen paratiisi, jonne ei ehkä koskaan pääse. Kaukaisen sijaintinsa takia saarivaltio on suomalaismatkailijoille harvinainen kohde, mutta se nauttii suosiota erityisesti australialaisten keskuudessa.

Tälläkin paratiisilla on kuitenkin käärmeensä, kuten käy ilmi ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin julkaisemasta tuoreesta raportista. Järjestön mukaan saarivaltion virkavalta käyttää tehtävissään törkeää väkivaltaa ja jopa kidutusta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Useita uhreja jututtaneen Amnestyn mukaan poliisi on pahoinpidellyt pidättämiään henkilöitä kunnes nämä ovat menettäneet tajunsa. Uhreja on myös muun muassa poltettu, raiskattu ja kidutettu.

29-sivuiseen raporttiin on kerätty lukemattomia tapauksia vuodesta 2006 lähtien, jolloin Fidžin poliisivoimat siirtyivät armeijan vastuulle. Pahimmillaan virkavallan toiminta on johtanut kuolemaan ja raajojen amputaatioon.

Uutissivusto News.com.au kertoo Fidžin pääministerin Frank Bainimaraman myöntäneen ongelman, josta yritetään päästä eroon. Bainimaraman mukaan maassa on vallitsee väkivallan kulttuuri, jolla on pitkät perinteet.

Pääministeri on kuitenkin ilmoittanut tukevansa poliiseja kaikessa, mistä näitä saatetaan syyttää. Ministeri on puolustellut virkavallan tekosia sanomalla heidän vain tehneen työtään.

Amnesty International vaatii nyt Fidžiä lopettamaan raa’at toimintatavat, mikäli se haluaa säilyttää maineensa Tyynenmeren paratiisisaarena.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lähde: News.com.au
Kuva: Flickr / aryonoco

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Malediivit

Seitsemän maailmanluokan rantakohdetta talvilomallesi – joko tunnet nämä kaikki?

Paratiisikohde

Tässä hetki todellisuuspakoa: katso kuvat paratiiseista, joihin et ehkä koskaan pääse

Paratiisirantojen Fidzi

Paratiisisaarten kelluva pizzeria saa matkakuumeen nousemaan – katso kuvat!

Mavuvan saari kaupittelee tontteja Fidzillä

Peniksen muotoinen paratiisisaari kaupittelee tontteja – sinäkin voit hankkia omasi

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja