Hyppää sisältöön

Tämä ikimuistoinen Itämeren kyntäjä saa oman postimerkin

Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 10.03.2014
Suomen ja Saksan välillä liikennöinyt legendaarinen alus ikuistettiin postimerkkiin.

Finnjet ikuistettiin postimerkkiin

Itella julkaisee 17. maaliskuuta pienoisarkin, jonka kaksi postimerkkiä kuvaavat legendaarista autolautta Finnjetiä. Alus liikennöi Helsingin ja Travemünden välillä vuosina 1977-2008.

Graafikko Klaus Welpin suunnittelema Finnjet-pienoisarkki päättää yhteispohjoismaisen Norden: Merellinen Pohjola -julkaisusarjan, jonka aiemmat postimerkit ovat kuvanneet muun muassa meripelastusaluksia, merikeskus Vellamoa ja museojäänmurtaja Tarmoa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Graafikolla on myös omakohtaisia kokemuksia lautalta: Welp on syvännyt postimerkkiarkkiin vanhan valokuvan, jossa hän matkustaa kolmivuotiaana perheensä kanssa Finnjetillä Saksaan.

Finnjet oli tekniikkansa puolesta aikansa edistyksellisin autolautta. Alus oli myös maailman suurin matkustaja-autolautta esimerkiksi painossa, pituudessa ja kapasiteetissa mitattuna.

Lautta tunnettiin matkustusmukavuudestaan: kansipaikkojen sijaan matkustajilla oli hytit, ja risteilyyn kuului buffet-pöytiä ja viihdeohjelmaa. Autolautta ehti kuljettaa liikennöintivuosinaan yli viisi miljoonaa matkustajaa.

Finnjet ikuistettiin postimerkkiin

Legendaariselle Finnjetille oma postimerkki

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lähde ja kuvat: Itella Posti

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Risteilyt Tallinnaan

Näin pääset Tallinnaan – löydä itsellesi parhaiten sopiva risteily

Uudistunut Viking Cinderella

Muistatko Viking Cinderellan? Tältä paluun tehnyt laiva näyttää nyt – yksi osa on pyhä, eikä sitä saa muuttaa

Jättimäinen risteilyalus kapealla lahdella, jossa toisella puolella kohoaa vuoristo ja toisella puolella punatiilikattoisten talojen täyttämä pikkukaupunki.

Risteilylle Karibialle vai Välimerelle? Näin valitset sopivan ajankohdan risteilylomalle

Voiko risteilyllä juoda hanavettä?

Voiko laivalla juoda hanavettä? Muista nämä ohjeet risteilyllä

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja