Hyppää sisältöön

Suomalaisten lomahaaveet selvitetty

Kirjoittajan oletuskuva
Päivitetty: 29.03.2011
Haaveet ovat tärkeä osa elämää ja matkailua.

Käärme paratiisissa

Lottovoittajan elämä ei aina ole helppoa. Ensimmäisiä hajaannusta aiheuttavia keskustelunaiheita lottovoittajaperheissä voi olla matkakohteen valinta. Miehet lähtisivät mieluiten aktiivilomalle. Matkakohteista erityistä kiinnostusta herättävät Yhdysvallat ja Australia sekä maailmanympärysmatkat. Myös naisia kiehtoi maailman ympäri reissaaminen. Naiset kuitenkin haluavat matkalta toiminnan sijaan eksotiikkaa ja rauhallisuutta. Kohteista naisten listan kärkeen nousivat rauhalliset nautiskelupaikat, kuten Malediivit ja Italia.

Perhe on parasta matkaseuraa

Jos aika ja raha eivät olisi rajoittamassa, suomalaiset haluaisivat viipyä matkalla yleensä noin kuukauden. Kyselyn mukaan osalle riittäisi kaksi viikkoakin ja toiset taas siirtäisivät punaisen tupansa pysyvästi lämpimämpiin maihin.
Matkaseura valitaan hyvin pitkälti perhetilanteen mukaan. Suurin osa vastaajista lähtisi unelmamatkalle perheensä tai puolisonsa kanssa. Jotkut tosin ovat valmiita myös tekemään kompromisseja: “Jos ei vaimo lähde niin saa jäädä. Kaverit lähtee kyllä.” Toiset taas ovat avokätisiä seuralaisten suhteen: “Mukaan ottaisin perheeni, Real Madridin jalkapallojoukkueen, Dannyn, kauniin naisen ja koirani”, kertoo eräs mies vastaaja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Luksusta tai lungia menoa

Paratiisiin on pitkä matka, joten suurin osa lähtisi matkaan lentäen. Monet vastaajista ajattelivat toisaalta, että lottovoittajan ei enää tarvitse kiirehtiä. Rauhallista lottovoittajan elämää viettävät menisivätkin paikan päälle hitaasti matkasta nauttien joko rahtilaivalla tai junalla.

Unelmamatkan majoitus ei aina ole tähdistä kiinni. Vaikka suurin osa haluaisikin viettää yönsä hienoissa hotelleissa, moni on rahatilanteesta huolimatta sitä mieltä, että pienissä viehättävissä hotelleissa ja perhemajoituksissa on enemmän tunnelmaa. Pidemmän aikaa matkalla viipyvät taas ovat talon tai asunnon vuokrauksen kannattajia.

Auringonoton, ulkoilun ja nähtävyyksien katselun lisäksi lottovoittajat kirisivät takaisin menetettyä aikaa: “Tekisin kaikki niitä asioita jotka ovat jääneet viimevuosina väliin.” Toisilla suunnitelmat ovat tarkkoja alkaen Thalasson-terapiakylvyistä ja päättyen Amadores-rannan auringonlaskuun. Toiset taas lähtevät ”kaikki on mahdollista” -asenteella matkaan. Matkakohteiden nähtävyydet kiinnostavat kuten aiemminkin, mutta koska aikaa on enemmän, monet haluavat syventää kokemuksia myös tuntemattomampiin kohteisiin ja tutustua paremmin myös paikallisten elämään.

Timantit tai kalliit korut eivät ole suomalaisten lottomatkaajien mielessä. Loman lopuksi matkalaukku täytetään kuten ennenkin. Itselle ostetaan vaatteita ja paikallisia matkamuistoja. Lentokentältä napataan kiireessä mukaan vielä viinipullot sukulaisille.