Hyppää sisältöön

Suomalaisbloggaajat taifuunin reitillä: “Voimme vain toivoa parasta”

Kirjoittajan oletuskuva
Anni Moilanen Päivitetty: 05.12.2014
Sukellus Asiaan -blogia kirjoittava kaksikko on parhaillaan Filippiineillä, jonne uhkaa iskeä supertaifuuni itsenäisyyspäiväviikonloppuna.

Valtavat valmistelut viikonloppua varten

Suomalaiset matkabloggaajat Niko Torvinen ja Teija Nikkari oleskelevat Filippiineillä sijaitsevalla Cebun saarella, jonka asukkaat varautuvat viikonloppuna mahdollisesti iskevään supertaifuuniin.

Hagupit-supertaifuuni on kansainvälisen säätoimisto Accuweatherin mukaan erittäin voimakas ja vaarallinen, mutta sen aiheuttamien tuhojen laajuus riippuu siitä, mihin suuntaan Hagupit lopulta ajautuu. Pahimmassa tapauksessa supertaifuuni voi pyyhkäistä Keski-Filippiinien yli aiheuttaen samalla valtavia tuhoja alueella.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Sukellus Asiaan -matkablogia kirjoittava kaksikko valmistautuu supertaifuunin tuloon paikallisten antamien ohjeiden mukaan.

– Olemme aloittaneet valmistautumisen pahimpaan, mutta toki toivomme parasta. Kävimme sukeltaen vahvistamassa isomman veneemme kiinnitysköysiä ja pienemmän kannoimme rannalle turvaan. Irtaimistoa tullaan keräämään suojaan tuulen alta, jotta ilmassa olisi mahdollisimman vähän lentäviä esineitä. Valitsimme myös itsellemme pihapiirin tukevimman rakennuksen, minkä varustamme myrskyn varalta. Toivomme hartaasti sen pysyvän kasassa myrskyn ajan, kertovat bloggaajat.

Sukellus Asiaan
Sukeltajat vahvistivat suuren veneensä kiinnitysköysiä supertaifuunin varalta.

Paikalliset ovat neuvoneet kaksikkoa pysymään sisällä, lataamaan kaikki mahdolliset akut ja varautumaan työkalulla, jonka avulla sisään tulleen veden saa tarvittaessa ulos.

Ristiriitaisia tunteita ja pitkää odottelua

Vuonna 2013 Filippiineille iskeneen Yolanda-taifuunin tuhot ovat kaksikon mukaan monilla paikallisilla edelleen tuoreessa muistissa, ja Cebun saarella oleskelevat suomalaiset sukellusopettajat varautuvatkin pahimpaan.

– Pahimmassa tapauksessa Hagupit pyyhkäisee ylitsemme ja tuulen nopeuden myrskyn silmässä arvellaan olevan 250 kilometriä tunnissa. Toivomme myrskyn keskuksen ohittavan meidät edes muutaman kilometrin etäisyydeltä, jotta pahimmalta vältyttäisiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vaikka matkalijakaksikko on kohdannut taifuuneita myös aikaisemmin, ovat koetut rankkasateet heidän mukaansa vain rippeitä siitä, mitä pahimmassa tapauksessa voi supertaifuunin iskiessä sattua.

– Tilanne tässä mittakaavassa on meille ennen kokematon ja aiheuttaa toki ristiriitaisia tunteita. Ei auta muu kuin yrittää pitää ajatukset kasassa ja pysyä rauhallisena. Se on selvää, että viikonlopusta tulee tuskallisen pitkä. Hankalinta asiasta tekee se, että voimme vain aavistella mitä tulee tapahtumaan, mutta emme voi tehdä asialle oikeastaan mitään muuta kuin odottaa ja toivoa, että kaikki päättyy osaltamme hyvin.

>> Seuraa Sukellus Asiaan -kaksikon seikkailuja blogista!

Teksti: Inka Khanji
Kuvat: Sukellus Asiaan

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Matkablogien nojatuolimatkat

Uppoudu matkakertomuksiin! 7 seikkailua maailmalta, mitkä tuovat helpotusta matkakuumeeseen

Pia Pajunurmi

Yksin matkustamista hehkutetaan, mutta kaikille se ei sovi – suomalainen Pia: “Seurassa on huomattavasti mukavampaa”

Mirka Kallio

Suomalainen Mirka haaveilee talvista lämpimässä ja hitaasta matkailusta: “Minulla ei ole tarvetta käydä monessa paikassa”

Traveldreaming

Christa on nukkunut tuntemattomien luona New Yorkissa ja pelännyt skorpioneja aavikolla – nauttii nyt perhematkoista

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja