Hyppää sisältöön

Rovaniemeläinen Maarit voitti unelmapalkinnon – majoittuu helsinkiläisessä hotellissa ilmaiseksi koko vuoden

Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 23.11.2016
Pää pilvissä -blogia kirjoittava Maarit osallistui helsinkiläisen hotellin järjestämään kuvakilpailuun ja voitti pääpalkinnon, ilmaiset hotelliyöt koko ensi vuodelle.

Oikea asenne toi voiton

Instagram-kuvakilpailuun osallistuminen toi Maaritille vuoden ilmaiset hotelliyöt. Rovaniemellä asuva 24-vuotias Maarit on todellinen onnettaren suosikki, sillä Pää pilvissä -blogin kirjoittaja on voittanut kilpailuista ja arvonnoista muun muassa lennot Aruballe ja Amsterdamiin sekä lukuisia matkalahjakortteja.

Konkarikilpailija ottaa kilpailuihin ja arvontoihin osallistumisen vakavasti osallistuen aina tosissaan. Myös tällä kertaa oikeanlainen asenne kannatti, sillä se toi hänelle vuoden ilmaisen majoituksen Helsingissä sijaitsevassa Cumulus Meilahti -hotellissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

– Voitto tuntuu hullulta. Arvonnoissa voi tavallisesti voittaa yhden hotelliyön, mutta että koko hotellivuoden! Kesti hetki käsittää voiton suuruus, sanoo onnetaren suosikki.

Palkintoyöt alkavat heti vuoden 2017 alusta ja jatkuvat aina vuoden loppuun saakka. Voittaja ei kuitenkaan tule majoittumaan samassa huoneessa koko vuotta, sillä hänelle annettava huone vaihtelee hotellin varaustilanteen mukaan. Se on kätevää, sillä hän voi varata matkakumppanista riippuen parisängyn tai vaihtoehtoisesti kaksi yhden hengen sänkyä.

– Koko vuodeksi muuttaminen hotellihuoneeseen olisi varmaan periaatteessa mahdollista, mutta käytännössä se ei kuitenkaan toimi minun tilanteessani. Olen kuitenkin suunnitellut muutaman viikon etätyöpätkää keväälle, sillä Helsinki on ihana kaupunki, missä tulee vietettyä aina aivan liian vähän aikaa. Olisi mahtavaa työskennellä siellä muutama viikko ja kuvitella asuvansa Helsingissä, tuore voittaja haaveilee.

Rovaniemellä asuva Maarit viettää ensimmäisen yönsä Meilahden Cumuluksessa välimatkan vuoksi vasta tammikuun lopulla, mutta kaukainen sijainti ei kuitenkaan harmita.

– Kai hotellissa asumiseenkin voisi pidemmän päälle kyllästyä. Saattaa kuitenkin olla, että tänä vuonna tulee käytyä useammin pääkaupungissa myös ihan ex tempore -tyyliin, jos vastaan tulee halpoja lentolippuja viikonlopuiksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tällä oivaltavalla kuvalla irtosi vuoden ilmaiset hotelliyöt.

>> Lue myös: Kilpailuvoitoilla ympäri maailmaa – bloggaaja paljastaa, kuinka napataan parhaat palkintomatkat

Teksti: Inka Khanji
Kuvat: Pää pilvissä ja Instagram / @magellant

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Mikä Levin hotelli sopii sinulle? 8 vinkkiä erilaisille matkailijoille

Hotellin lounge

Mitä hotellien lounget oikein ovat? Tällaista on suljettujen ovien takana

Magical Pond -iglut Rukalla

Tältä näyttävät Rukan tyylikkäät lasi-iglut – sängystä näet revontulet ja valoisat kesäyöt

Pitääkö all inclusive -hotellissa antaa tippiä? Tätä sinäkin mietit ennen lomaa

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja