Hyppää sisältöön

Rantapallo palkittiin Vuoden matkailuvaikuttajana – katso huikea gaalatunnelma ja muut palkitut!

Elina Venttola Päivitetty: 09.10.2018
Vuoden 2018 Finnish Travel Gala palkitsi ansioituneita suomalaisia matkailualan yrityksiä ja toimijoita. Rantapallo palkittiin gaalassa Vuoden matkailuvaikuttajana - kiitos siitä kuuluu teille lukijoille.

Lämpimät onnittelut kaikille gaalan voittajille!

Finnish Travel Gala 2018 järjestettiin Helsingin Clarion Hotelissa perjantaina 5. lokakuuta. Tapahtuman järjesti Suomen matkailutoimistoalan liitto SMAL, joka palkitsi gaalaillassa suomalaisia matkailualan toimijoita.

Palkintoja jaettiin muun muassa vastuullisuudesta, innovatiivisuudesta ja alan julkisuuskuvan nostamisesta. Palkinnot jaettiin kuudessa kategoriassa. Osaan kategorioista saivat ehdottaa palkinnon saajia matkailualan ammattilaiset.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lisäksi Mieleenpainuvin matka- tai palvelukokemus- ja Koukuttavin läsnäolo sosiaalisessa mediassa -kategorioihin sai antaa ehdotuksia Suomen kansa. Ehdotuksia tuli yhteensä yli 950 kappaletta.

Finnish Travel Gala
Kilpailussa Vuoden matkailuvaikuttajan tittelistä olivat mukana esteettömän matkailun puolesta bloggaava Sanna Kalmari (Palmuasema) sekä juontaja ja toimittaja Mikko “Peltsi” Peltola.

Rantapallo palkittiin gaalassa Vuoden matkailuvaikuttajana seuraavin perusteluin:

“Rantapallo on suomalainen matkailualan näyttävä ja toimiva media-alusta, joka on pitänyt hyvin pintansa kovassa kansainvälisessä kilpailussa. Rantapallo panostaa sisällön jatkuvaan kasvattamiseen ja syventämiseen, ja sillä on aktiivinen ote sosiaalisen median eri kanavissa. Artikkeleiden ja blogien huikeat lukija- ja seuraajamäärät osoittavat, että asioita tehdään Rantapallossa oikein.”

Lämmin kiitos teille kaikille lukijoille, jotka olette olleet mukana!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Finnish Travel Gala
Vuoden vastuullisesta matkailuteosta palkittiin Viking Linen roottoripurjeet.

Palkintoja pandoille ja Suomi 100 -hankkeelle

Vuoden matkailukuvan nostajana palkittiin muun muassa Suomi 100-hanke, joka raadin mukaan yhdisti ihmisiä kasvoi lumipallon tavoin mittavaksi ja yksittäisten suomalaisten hyödyntämäksi kampanjaksi.

Gaalassa palkittiin vuoden tulokkaina Ähtärin eläinpuiston pandat Pyry ja Lumi, jotka raadin mukaan lisäävät Ähtärin ja sen lähiseudun matkailun vetovoimaisuutta ja tuovat mahdollisesti Suomeen pandoista kiinnostuneita turisteja myös ulkomailta.

Vuoden matkailuyrityksen palkinnon nappasi komean gaalan isäntä, eli Clarion Hotels Finland, joka sai annetuista äänistä 41 prosenttia.

Lisäksi raati jakoi erikoismaininnan Tjäreborgin livelähetyksille sekä kunniamaininnat Soile Nordström-Sahlbergin ja Heli Rajamäen elämäntöistä matkailun parissa.

Yleisön suosikiksi puolestaan nousi Aurinkomatkat Oy, joka sai lähes 12 prosenttia annetuista yli 5500 äänestä. Alla vielä lista kaikista palkituista.

Finnish Travel Gala
Finnish Travel Galan vieraat vastaanotti Rantapallo-press, jonka toimittajiksi heittäytivät Scandinavian Dancersin tanssijat Eveliina, Kia ja Topi.

Finnish Travel Galassa palkitut

  • Mieleenpainuvin matka- tai palvelukokemus: Helsinki Airport
  • Vuoden vastuullinen matkailuteko: Viking Line – Viking Gracen roottoripurje
  • Vuoden matkailualan tulokas: Ähtärin pandat Lumi ja Pyry
  • Vuoden liikematkateko: Helsingin seudun kauppakamarin Matkahallinnon tutkinto -koulutus
  • Vuoden matkailukuvan nostaja: Suomi100 -hanke
  • Vuoden matkailuvaikuttaja: Rantapallo
  • SMALin jäsenyritysten äänestämä Vuoden matkailupalveluiden tuottaja: Clarion Hotels Finland
  • SMALin jäsenyritysten äänestämä Vuoden matkailuyritys: We Love Cruises Oy
  • Yleisön suosikki kahdestakymmenestäkahdesta short list -ehdokkaasta: Aurinkomatkat Oy

Raadin kolme erikois- ja kunniamainintaa

  • Raadin erikoismaininta – Innovatiivinen markkinointi: Tjäreborgin Facebook-livelähetykset
  • Raadin kunniamaininta – Elämäntyöpalkinto: Soile Nordström-Sahlberg
  • Raadin kunniamaininta – Elämäntyöpalkinto: Heli Rajamäki

Teksti ja kuvat: Elina Venttola