Hyppää sisältöön

Pikkurahalla viikonlopun suunnitelmat uusiksi – halvimmat risteilyt alkaen 5 euroa

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 10.01.2018
Vaikka tilin saldolla ei isoa reissua pystyisikään toteuttamaan, voi viikonloppuna päästä risteilylle todella edullisesti.

Risteilylle pikkurahalla

Kerää kasaan kiva porukka ja lähde viikonloppuna risteilylle pikkurahalla! Risteily tarjoaa kiinnostavaa tekemistä ja mahdollisuuden vierailla Tukholmassa tai Tallinnassa edullisesti. Halvimmillaan tulevana viikonloppuna pääsee risteilemään vain viidellä eurolla.

Risteilyllä vietät vapaapäivän rennosti nauttimalla esimerkiksi hyvästä ruoasta ja laivan ostosmahdollisuuksista. Ostoksille voi suunnata myös Tallinnan tai Tukholman kiinnostaviin kauppoihin, joissa saattaa parhaimmillaan tehdä edullisia alelöytöjä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Alla ovat koottuna tulevan viikonlopun edullisimmat risteilyt Rantapallon risteilytarjonnasta. Päiväristeilyjä Tallinnaan saa hieman yli kympillä ja Tukholmaankin pääsee edullisesti noin 20 euron hintaan. Katso kaikki tarjoukset ja tarkista ajankohtaiset hinnat. Varausta ei kannata jäädä pohtimaan liian pitkäksi aikaa, sillä edullisimmat hinnat myydään usein nopeasti loppuun.

Risteilyt Ruotsiin

  • 1 yö Baltic Princess alk. 12 €
  • 1 yö Silja Galaxy alk. 5 €
  • 1 yö Viking Grace alk. 7 €
  • Päivä Tukholmassa alk. 20 €

>> Katso kaikki Ruotsin risteilyt Rantapallon risteilyhausta

Risteilyt Tallinnaan

  • Päivä laivalla, Eckerö Line 10 €
  • Ilta laivalla, Eckerö Line 10 €
  • Päivä Tallinnassa alk. 12 €
  • 1 yö laivalla, päivä Tallinnassa alk. 11 €

>> Katso kaikki Tallinnan risteilyt Rantapallon risteilyhausta

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kylpylä- ja hotellimatkat Viroon

Tässä vain edullisimmat hotelli- ja kylpylämatkat. Katso kaikki vaihtoehdot Rantapallon risteilyhausta.

  • 1 yö Tallinnassa alk. 57 €
  • 2 yötä Tallinnassa alk. 89 €
  • 3 yötä Tallinnassa alk. 105 €
  • Kylpyläloma Virossa 2 yötä alk. 107 €
  • Laulasmaa alk. 177 €

>> Katso kaikki Viron risteilyt Rantapallon risteilyhausta

Koonnut: Minna Nurminen / Reissureppu.com
Kuva: Istockphoto

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Loman riemua uima-altaassa keltaisen uimarenkaan kanssa

Lähde etelänlomalle suoraan maakuntakentältäsi – viikko Kreikassa alk. 397 €!

Nainen drinkki kädessä uima-altaalla

Nauti vaivattomasta kesästä: näistä kohteista löydät ihania all inclusive -lomia! Viikko alk. 481 €

Kaunis turkoosi meri Kreetan saarella Kreikassa

Välimeren unelmalomat myydään nyt – katso minne kaikkialle pääset kesälomalla alle 500 eurolla!

Kyproksen palmuranta Agia Napassa

Kevään seikkailut odottavat – katso parhaat matkatarjoukset maalis-huhtikuulle!

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja