Hyppää sisältöön

Onko tässä haastaja perinteisille hampurilaisravintoloille?

Kirjoittajan oletuskuva
Anni Moilanen Päivitetty: 04.08.2014
Uusi hampurilaisravintola laajentaa toimintaansa Suomessa.

Seuraava ravintola avataan Helsinkiin

Ensimmäinen Friends & Brgrs -hampurilaisravintola avattiin huhtikuussa Pietarsaareen, ja nyt toimintaa on tarkoitus laajentaa muihinkin Suomen kaupunkeihin. Seuraava ravintola on suunnitteilla Helsinkiin.

– Etsimme sopivaa liiketilaa ensisijaisesti Helsingin keskustasta. Kun löydämme etsimämme, tiedämme aikataulusta enemmän, mutta tavoitteena on, että saamme nauttia uuden vuoden hampurilaisia pääkaupungissa, sanoo Saul Mäenpää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Erona perinteisiin hampurilaisketjuihin on muun muassa paikallisten raaka-aineiden käyttö ja itsetehty ruoka.

– Hankimme raaka-aineemme paikallisilta tuottajilta ja vältämme lisäaineiden käyttöä aina kun se on mahdollista. Olemme sitä mieltä, että niin saadaan hampurilaisiin ja ranskalaisiin paras maku, kertoo Jonathan Storlund, Pietarsaaren ravintolan keittiömestari.

Niin sanottu fast casual -ravintola sijoittuu pikaruokaravintolan ja perinteisen ruokaravintolan välimaastoon. Pöytiintarjoilua ei ole, mutta ravintolan viihtyisyyteen ja ruoan laatuun luvataan panostaa.