Hyppää sisältöön

Näin paljon maksaa yksityinen saari Virossa

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 21.07.2015
Etelänaapurista Virosta voi nyt ostaa saaren, jossa pääset vetäytymään täysin omaan rauhaasi.

Oma saari alle miljoonalla eurolla

Verkkosivusto Private Islands Online välittää yksityisomisteisia saaria. Nyt kaupan olisi muun muassa Hõran saari Virossa Hiidenmaan rannikolla. Noin 24 hehtaarin suuruisesta saaresta etelänaapurissa saa pulittaa noin 900 000 euron verran. Hintaa voi vertailla esimerkiksi Kreikan saarten hinnoitteluun: parhaillaan myynnissä olevien Kreikan saarien hinnat lähtevät useammasta miljoonasta eurosta.

Viroon kuuluvan saaren myyntivaltteina mainitaan kaunis luonto, vanhasta kaivosta saatava juomavesi ja kalastusmahdollisuudet. Kaivon lisäksi saarella on vanhat rauniot, mutta varsinaisia rakennuksia sieltä ei löydy.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Sivustolla painotetaan myös saaren eristäytyneisyyttä, sillä nykyään vastaavanlaista yksityisyyttä voi olla vaikea löytää. Matkaa lähimmästä satamasta saarelle on noin 3,5 kilometrin verran.

Lähde: Private Islands Online
Kuva: VisitEstonia

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Risteilyt Tallinnaan

Näin pääset Tallinnaan – löydä itsellesi parhaiten sopiva risteily

Tallinnan vanhin apteekki

Huomasitko Tallinnan yllättävän nähtävyyden? Euroopan vanhimmasta apteekista saa myös vettä väkevämpää

Tallinna

Tiesitkö tätä? Tallinnan suosituimman ravintolan takaa paljastuu kummitustarina

Varo yleisiä mokia Tallinnassa

Älä mokaa Tallinnassa – 8 helppoa virhettä, joihin turistit kompastuvat

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja