Hyppää sisältöön

Näin eurooppalainen huijaa hotellissa

Kirjoittajan oletuskuva
minnam Päivitetty: 28.04.2010
Hotels.com tutki, miten rehellisiä eurooppalaiset matkustajat ovat.

Hotels.com toteutti kyselyn Iso-Britanniassa, Irlannissa, Saksassa, Ranskassa, Espanjassa, Italiassa, Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa ja Suomessa helmi-maaliskuussa 2010. Vastaajia oli yhteensä 2752.

Eniten salanimiä matkustaessaan käyttävät ruotsalaiset. Heistä 9,5 prosenttia oli matkoillaan kirjautunut hotelliin väärällä nimellä. Vähiten väärällä nimellä esiintyivät tanskalaiset ja italialaiset. Suurin syy salanimen käyttöön oli väärässä seurassa oleminen. Tanskalaisten vastauksissa kuitenkin ainoa syy käyttää salanimeä oli se, että heidän oma nimensä oli niin vaikea tavata.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kysyttäessä olivatko vastaajat ikinä ottaneet hotellihuoneesta omin luvin kylpytakkeja, pyyhkeitä tai aamutossuja, ilmeni että ruotsalaisista 33,3 prosenttia oli sortunut tällaiseen käytökseen. Myös norjalaiset, irlantilaiset, britit ja ranskalaiset olivat herkkiä viemään tuliaisia hotellihuoneistaan.

Italialaiset huijaavat hyvällä omallatunnolla

Hotels.com tiedusteli myös vastaajien yleistä mielipidettä totuuden
vääristelystä. Huonoa omaatuntoa eivät kokisi italialaiset, norjalaiset ja britit. Italialaisista suurin osa on valmis vääristämään totuutta lisäetujen toivossa.

Erityisesti tanskalaiset eivät ikinä voisi kuvitellakaan turvautuvansa epätotuuksiin lisäetuja saadakseen. Myös saksalaiset, ruotsalaiset, irlantilaiset ja me suomalaiset olimme vastentahtoisia epärehellisen edun saavuttamisen suhteen.

Eräs kysymys oli, olivatko vastaajat väittäneet olevansa häämatkalla saadakseen mahdollisia lisäetuja. Eniten tätä olivat tehneet espanjalaiset, joista 10 prosenttia oli kertonut hotellilla viettävänsä häämatkaa. Rehellisimpiä häämatkailun suhteen olivat naapurimme ruotsalaiset. Yleisimpiä saatuja etuja olivat ilmainen kuohuviini- tai samppanjapullo, alennukset huoneen hinnasta tai mahdollisesti parempaan huoneeseen siirtäminen.