Hyppää sisältöön

Matkustatko tänä vuonna vuoden ulkomaiseen kohteeseen? Katso kaikki Finnish Travel Galan palkintojen saajat

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 07.10.2019
Finnish Travel Galassa palkittiin vuoden 2019 ansioituneet matkailuteot ja -ilmiöt.

Kolmas suomalainen matkailugaala

Suomen matkailualan liitto SMAL palkitsi perjantaina 4. lokakuuta 2019 vuoden aikana ansioituneet matkailualan toimijat. Helsingissä järjestetyssä gaalassa palkittiin yrityksiä ja henkilöitä vuoden aikana tehdyistä matkailuteoista, joista tärkeimpinä nousivat esiin teot vastuullisen matkailun edistämiseksi.

Finnish Travel Galassa esiintyi a cappella -yhtye Fork, joka päättää uransa ensi vuoden toukokuussa.

Palkinnot perustuivat yleisön antamiin äänimääriin ja matkailualan ammattilaisista koostuvan raadin pisteisiin. Gaala järjestettiin kolmatta kertaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vastuullisuudesta kiitosta

Vastuullisen matkailuteon palkinnon sai VR, joka raadin mukaan tarjoaa niin suomalaisille kuin ulkomaalaisille matkustajille mahdollisuuksia monipuolisten Suomi-lomien toteutukseen.

Gaalan juonsi imitaattori Jarkko Tamminen, ja palkintoja oli jakamassa muun muassa Suomussalmen matkailupäällikkö Aija Laukkanen.

Erikoismainintoja vastuullisesta matkailusta saivat myös monet muut palkinnon saajat. Esimerkiksi lentoasemayhtiö Finavia sai Suomen liikematkayhdistyksen tunnustuksen vuoden liikematkatyöstä. Palkinnon perusteina oli muun muassa Finavian työ ympäristötavoitteidensa eteen, sillä yhtiö on päässyt tavoitteisiin etuajassa.

Vuoden matkakohteeksi Espanja

Vuoden ulkomaiseksi matkakohteeksi valittiin suomalaisten suosikki Espanja, jonka suosittua lomakaupunkia Fuengirolaa luonnehdittiin palkintogaalassa jo suomalaiseksi kaupungiksi. Suomalaisten suosiossa ovat myös monet muut Espanjan kohteet Kanariansaarista Málagaan.

Kolmatta kertaa järjestetty Finnish Travel Gala keräsi yhteen matkailualan toimijat.

Ehdolla ulkomaisen matkakohteen palkinnon saajiksi olivat myös Italia ja Japani. Kotimaiseksi matkakohteeksi valittiin kansainvälisessä mediassa huomiota saanut Fiskars Village.

Scandic Marina Congress Centerissä pidettyyn Finnish Travel Gala -tapahtumaan osallistui lähes 400 matkailualan toimijaa, ja sen juonsi imitaattori Jarkko Tamminen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Finavia palkittiin Suomen liikematkateko -palkinnolla.

Kaikki palkinnot

  • Vuoden kotimainen matkakohde: Fiskars Village
  • Vuoden matkailualan tulokas: Arctic Land Adventure Oy
  • Vuoden mieleenpainuvin matka- tai palvelukokemus: Linnanmäen Huvipuisto
  • Vuoden kuljetusyhtiö: Finnair Oyj
  • Vuoden majoitusliike: Hotel St. George
  • Vuoden matkailukuvan nostaja: 100 syytä matkailla Suomessa -kampanja
  • Vuoden matkanjärjestäjä: Kristina Cruises Oy
  • Vuoden ulkomainen kohde: Espanja
  • Vuoden vastuullinen matkailuteko: VR-Yhtymä Oy
  • Vuoden matkailuyritys: Luxury Action Oy
  • Vuoden liikematkateko: Finavia ja Finavian vastuullisuustyö
  • Vuoden matkailuammattilainen: Jussi Viskari (Elämysmatkat)
  • Elämäntyöpalkinto: Anneli Nordberg (Aktiv-Resor Oy)

Teksti ja kuvat: Elina Venttola

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää