Hyppää sisältöön

Matkalle pakkaaminen ahdistaa naista

Kirjoittajan oletuskuva
minnam Päivitetty: 30.05.2010
Pakkaaminen ennen matkalle lähtöä ahdistaa noin kolmasosaa pohjoismaisista naisista, kertoo matkalaukkuvalmistaja Samsoniten toteuttama tuore tutkimus.

Samsoniten hiljattain toteuttamaan, matkalaukkuja ja matkustamista koskevaan tutkimukseen osallistui noin 4 000 tanskalaista, suomalaista, norjalaista ja ruotsalaista. Tutkimus kertoo, että naiset suunnittelevat matkojaan enemmän kuin miehet, ja noin viidennes naisista pakkaa matkalaukkunsa jo viikkoa ennen lähtöä. Miehet taas jättävät pakkaamisen viime tippaan kaksi kertaa useammin kuin naiset.

Naiset ovat huolissaan, miehet ovat kärsimättömiä

Kyselyn mukaan naiset kokevat myös miehiä enemmän pakkausahdistusta. Noin kolmasosa pohjoismaisista naisista kertoo saavansa ahdistusta pakkaamisesta, kun pitää valita mitä otetaan mukaan ja mitä jätetään kotiin. Osuus on kaksi kertaa suurempi kuin miehillä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Naisia painaa miehiä enemmän vastuu matkalaukkujen pakkaamisesta. Tavallisia huolenaiheita ovat, että matkalaukusta tulee liian painava tai että kaikki ei mahdu mukaan. Miesten suurin huoli on puolestaan kärsimättömyys; miehet ilmoittavat kaksi kertaa naisia useammin, että ikävintä on lähtöselvitys ja matkalaukkujen odottelu laukkuhihnalla. Muita yleisiä huolenaiheita ovat painavien matkalaukkujen kantaminen, laukkujen katoaminen tai niiden vaurioituminen käsittelyssä.