Hyppää sisältöön

Matkailuvaikuttaja Anna-Katri Räihä jakaa parhaat vinkkinsä – Näin toteutat reissuhaaveet edullisesti

Mia Pennanen Päivitetty: 08.07.2025
Maailman jokaisessa maassa käynyt matkailuvaikuttaja Anna-Katri Räihä kertoo, miten reissuhaaveet muuttuvat todeksi – myös pienellä budjetilla.

Ensimmäinen soolomatka muutti kaiken

Kun Anna-Katri Räihä, palkittu matkailuvaikuttaja Adalmina’s Adventures -sometilien takana, pakkasi reppunsa ensimmäiselle soolomatkalleen, ei hän arvannut, että kymmenen vuotta myöhemmin hänestä tulisi Suomen ensimmäinen kaikissa maailman maissa käynyt nainen. 

Vaikka lapsuuden matkat rajoittuivat lähinnä Ruotsiin ja Viroon, Räihän sisällä kyti uteliaisuus maailmaa kohtaan. Kaikki muuttui, kun hän rohkaistui lähtemään yksin reissuun.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

– Kun vuonna 2012 uskaltauduin ensimmäiselle soolomatkalleni, avautui maailma minulle aivan uudella tavalla. Tuon ensimmäisen soolomatkan jälkeen rohkaistuinkin lähtemään yhä kauemmas ja erilaisempiin kohteisiin, Räihä kertoo.

Sadan maan rajapyykki ylittyi melkein huomaamatta, ja sen jälkeen ajatus kaikkien maailman maiden saavuttamisesta alkoi tuntua todelliselta. Lopulta, pandemian jälkeen vuonna 2023, Räihä astui Turkmenistanin maaperälle – viimeiseen listalla olleeseen maahan.

Anna-Katri Räihä
Anna-Katri Räihä on ensimmäinen suomalainen nainen, joka on käynyt kaikissa maailman maissa.

Räihän tapa matkustaa ei ole tavallisimmasta päästä: hän matkustaa lähes aina yksin ja seikkailu edellä – usein syrjäisiin ja vaikeakulkuisiin paikkoihin. Puoliin maailman maista Räihä matkusti maa- tai vesiteitse.

– Mieleeni ovat jääneet esimerkiksi yö rautamalmijunan kyydissä halki Saharan, vaellus kadonneeseen kaupunkiin Kolumbian sademetsässä ja risteily Etelämantereelle.

Matkakirja, joka rohkaisee toteuttamaan unelmia

Räihän seikkailuja seuraa sosiaalisessa mediassa suuri yleisö, ja kun maailman kaikki maat oli käyty, alkoi seuraajilta tulla pyyntöjä kirjasta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kun Otava sitten otti yhteyttä ja ehdotti kirjaprojektia, ei päätöstä tarvinnut kauaa miettiä. Esikoisteos Menolippu kaikkialle – Yksinmatkaajan käsikirja ilmestyi syksyllä 2024.

– Halusin, ettei kirja olisi pelkästään matkakertomus, vaan tarjoaisi myös konkreettisia matkavinkkejä. Olisin itse kaivannut juuri tällaista opasta silloin, kun aloitin soolomatkailun.

Anna-Katri Räihä
Matka Mauritanian halki rautamalmijunan kyydissä oli mieleenpainuva elämys.

Kirja seuraa Räihän omaa matkaa pelokkaasta kotihiirestä rohkeasti omia unelmiaan toteuttavaksi seikkailijaksi. Hän toivookin, että voi omalla esimerkillään innostaa myös muita toteuttamaan reissuhaaveitaan ja uskaltautumaan matkaan myös itsenäisesti.

Matkailuvaikuttaja haluaa kirjallaan myös herätellä kaikkia matkailusta kiinnostuneita tutkimaan maailmaa avoimin mielin ja murentamaan omia ennakkoluulojaan. 

– Lopulta mikään tässä maailmassa ei ole niin mustavalkoista kuin kotisohvalta käsin saattaa näyttää.

Räihän vinkit edulliseen matkustamiseen

Räihä muistuttaa, että matkustaminen ei ole vain miljonäärien etuoikeus. Pienelläkin budjetilla voi nähdä maailmaa, kunhan on valmis suunnittelemaan, vertailemaan ja joustamaan.

– Matkailu ei ole niin kallista kuin usein kuvitellaan. Kun matkustaa sesonkien ulkopuolella ja valitsee vähemmän tunnettuja kohteita, voi tehdä todella edullisia löytöjä. Majapaikoista edullisimpia ovat hostellit, joissa on nykyisin myös hotellihuoneen kaltaisia huoneita, Räihä vinkkaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Budjettimatkailijalle hyviksi kohteiksi Räihä mainitsee esimerkiksi Itä-Euroopan ja Balkanin alueen maat, jotka ovat edullisia etenkin lomasesonkien ulkopuolella matkustettaessa. 

Räihä suosittelee myös Kaakkois-Aasiaa, joka sekin on budjettitietoisten matkailijoiden suosiossa. Siellä esimerkiksi Vietnamissa, Laosissa ja Kambodzassa voi kokeneen reissaajan mukaan matkustaa jopa alle 10 euron päiväbudjetilla.

Anna-Katri Räihä
Räihä ei ole koskaan katunut reissuihin käytettyjä euroja. Kuvassa jenkkiauton kyydissä Kuubassa vuonna 2022.

Räihä suosittelee aloittamaan matkahaaveiden toteuttamisen yksinkertaisesti: kirjaamalla ylös omat toivekohteet ja valitsemalla niistä yhden, jota alkaa suunnitella kunnolla.

Matkadiilien metsästyksen rinnalla kannattaa selvittää kohteesta itseään kiinnostavia paikkoja ja aktiviteetteja, ja lukea muiden kokemuksia.

– Mitä enemmän kohteesta tietää etukäteen, sitä sujuvampi matkasta yleensä tulee.

Vastuullisesti maailmalle

Räihän omiin suosikkikohteisiin kuuluvat Indonesia, Tansania ja Italia. Aloitteleville matkailijoille hän suosittelee esimerkiksi Sloveniaa ja Irlantia, kun taas kokeneemmille Namibiaa, Kirgisiaa ja Boliviaa – maita, joissa luonto ja kulttuuri ovat tehneet häneen lähtemättömän vaikutuksen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Räihä ei kuitenkaan halua puhua ainoastaan upeista kohteista, vaan myös matkailun vastuullisuudesta. Hän muistuttaa, että matkailulla on paitsi ekologisia myös sosiaalisia vaikutuksia. 

– Toivoisin, että yhä useampi olisi tiedostavampi matkailija. On tärkeää ymmärtää omien valintojen vaikutus myös kohteessa ollessa.

Anna-Katri Räihä
Tansania on yksi Räihän suosikkikohteista.

Mitä kaikki maailman maat kokenut Räihä sitten sanoisi ihmiselle, joka haaveilee reissusta mutta epäröi?

– Todennäköisemmin kadumme niitä asioita, jotka jätimme tekemättä kuin niitä, joita teimme. Itse en ole koskaan harmitellut reissuihin käytettyjä euroja – päinvastoin. Niitä kokemuksia ei voi mitata rahassa. Jos sinulla on mahdollisuus lähteä nyt, miksi jäisit kotisohvalle haaveilemaan?

>> Seuraa Anna-Katria Instagramissa!
>> Seuraa Anna-Katria Tiktokissa!
>> Lue Adalmina’s Adventures -matkablogia!