Hyppää sisältöön

Matkailuinfon suosio ylittänyt odotukset

Kirjoittajan oletuskuva
minnam Päivitetty: 19.11.2009
Lentoasemalla sijaitsevasta matkailuneuvonnasta saavat erityisesti ulkomaalaiset matkustajat lähialueen matkailuneuvontaa.

Helsinki-Vantaan lentoasemalla syksyllä avattu seudullinen matkailuinfo on osoittautunut suosituksi ja kävijämäärät ovat ylittäneet Finavian odotukset.
Matkailuinfossa asioi noin 12 000 lentomatkustajaa kuukaudessa. Maanantaista alkaen myös joulupukki on toivottanut matkailuvieraat tervetulleiksi Helsinki-Vantaalle ja Suomeen.

Helsinki-Vantaan lentoaseman matkailuinfo palvelee erityisesti vapaa-ajan matkustajia, mutta myös liikematkustajia ja vaihtomatkustajia, joilla on esimerkiksi muutaman tunnin vaihtoaika.
– Matkailuinfo on täydentänyt erinomaisesti Helsinki-Vantaan neuvontapalveluita ulkomaisille lentomatkustajille, sanoo Thomas Kingelin Finavian markkinoinnista.

Matkailuinfossa asioi 12 000 lentomatkustajaa kuukaudessa. Suurimmat kävijämäärät ajoittuvat yleensä klo 12-18 välille.
– Tiskillä palveltuja asiakkaita on ollut noin 300 vuorokaudessa, ja vilkkaimpina päivinä yli 500. Sen lisäksi matkailuneuvonnassa käy runsaasti itsepalveluasiakkaita, kertoo matkailutiedottaja Sanna Salonen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Matkailuneuvonnan lisäksi infopisteessä myydään muun muassa Helsinki-kortteja. Helsinki-kortin myynti aloitettiin syyskuun alussa. Toimipisteen palveluja kehitetään edelleen ja tulevaisuudessa myyntiin pyritään saamaan myös erilaisia retkipaketteja ja stop-over -tuotteita.

Matkailuneuvonta on Helsingin, Espoon, Vantaan ja Uudenmaanliiton yhteinen hanke. Lisäksi Matkailun edistämiskeskus (MEK) ja Finavia tukevat toimintaa. Matkailuinfo sijaitsee terminaali 2:ssa saapuvat 2A-alueella.

Joulupukki ja tonttu ovat tavattavissa Helsinki-Vantaan lentoasemalla joulunalusajan aatonaattoon asti maanantaista lauantaihin klo 13-19 välisenä aikana.