Hyppää sisältöön

Matkailualalle tuodaan uusia koulutusohjelmia Suomessa

Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 17.03.2014
Suomalaisopiskelijat voivat erikoistua kulttuurimatkailun ammattilaisiksi.

Uusia koulutusohjelmia tarjolla

Haaga-Perho lanseeraa uusia CultureDQN -koulutusohjelmia kulttuurialalla toimivien matkailuosaamisen kehittämiseen.

Kulttuurimatkailun osaaja -koulutus vahvistaa oppilaitoksen mukaan kulttuuritoimijoiden liiketoiminnallista osaamista ja yrittäjälähtöisyyttä sekä antaa eväitä kulttuuritarjonnan tuotteistamiseen matkailun käyttöön.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tapahtumatuottaja- ja tuotekehittäjäkoulutukset edistävät eri alan toimijoiden verkostoitumista sekä toimijoiden osaamisen kehittämistä.

Matkailun trenditutkimukset Euroopassa osoittavat matkojen teemoittaisen kiinnostuksen lisääntyvän. Kulttuurimatkailun tärkeys vetovoimatekijänä Suomeen suuntautuvassa matkailussa on kasvanut ja sen työllistävyyden merkitys on korostunut viime vuosina.

Suomen kulttuurimatkailun kehittäminen perustuu Matkailun edistämiskeskuksen maaliskuussa 2014 julkaisemaan Kulttuurimatkailun kehittämisstrategia kansainvälisille markkinoille 2014–2018 -raporttiin.

Näin Suomen kulttuurimatkailua kehitetään

Suomessa lähtökohtana on edistää kulttuurin matkailullista tuotteistamista ja lisätä kulttuurisia elementtejä esimerkiksi luontomatkailuun, kesä- ja talviaktiviteetteihin ja hyvinvoinnin teemoihin.

Ruokamatkailu trendinä kasvaa – erityisesti kiinnostus puhtaaseen ja vastuullisesti tuotettuun lähiruokaan sekä maan ruokakulttuuriin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Haaga-Perhon tutkimus-, koulutus- ja kehittämispalvelujen tarkoituksena on tukea kulttuurimatkailun kehittämisstrategiaa.

– Kulttuurimatkailukoulutuksemme tehtävänä on valtakunnallisten kulttuurimatkailun tuotesuositusten luominen ja niiden käytäntöön jalkauttaminen. Kulttuurin laajempaa ymmärtämystä sekä kaupallisesti että matkailullisen osaamisen kautta tarvitaan, jotta se pystytään nostamaan näkyväksi vetovoimatekijäksi, sanoo Haaga-Perhon koulutuspäällikkö Katja Winogradow.

Lähde: Haaga-Perho
Kuva: Visit Finland

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Helsinki-Vantaan lentoasema

Haluatko lennonjohtajaksi? Nyt on haku käynnissä!

Tällainen on Mikkelin kaupunki

Matkailualan koulutus muuttaa uuteen kaupunkiin

Kouluikäisten lasten kanssa ulkomaille