Hyppää sisältöön

Maaseutumatkailun kesä on alkanut vilkkaasti

Kirjoittajan oletuskuva
minnam Päivitetty: 15.06.2010
Maaseudun matkailuyrityksiin odotetaan kesän aikana uusia asiakkaita.

Pohjois-Pohjanmaalla Kestilässä sijaitsevan Pihkalan Maalaiskartanon kevät oli erinomaisen vilkasta aikaa. Erilaiset ryhmät täyttivät viikot tasaisesti. Varsinkin luokkakokoukset ja sukujuhlat olivat jälleen suosittuja.

“Parhaina päivinä peräti kolme ryhmää nautti yhtäaikaisesti maalaiskartanomme herkuista ja ohjelmista”, kertoo matkailuyrittäjä Tarja Hietaharju. Myös ulkomaiset matkatoimistot ovat löytäneet Pihkalan. “Syksyn varauskanta näyttää hyvältä ja pikkujoulujen suunnittelu on jo alkanut”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kotimaisten matkailijoiden virta on voimistunut myös Leppäniemen Hirsihuviloilla Hämeen Hauholla. Tällä hetkellä kotimaisten matkailijoiden osuus on hivenen suurempi kuin ulkomaisten. Samanaikaisesti baltialaisten, puolalaisten sekä keskieurooppalaisten matkailijoiden määrät ovat kasvaneet viimeisen vuoden aikana.

“Vaikka heinä-elokuun majoituspaikkamme ovat lähes täynnä, varaustilanne elää koko ajan. Kannattaa siis aina tarkistaa, löytyisikö omalle lomaviikolle sopivaa huvilaa”, toteaa matkailuyrittäjä Jaakko Pouttu Leppäniemen Hirsihuviloista. Kirkasvetisen Iso-Roineen rannalla sijaitseva lomakohde tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet myös kalastusta harrastavalle, unohtamatta alueen laajoja sienestys- ja marjastusmetsiä.

Vielä onkin hyvää aikaa tehdä kesäsuunnitelmia ja suunnata kohti leiväntuoksuista maaseutua. Mikäpä sen mukavampaa, kuin matkansa aikana majoittua joka yö erilaisessa ja persoonallisessa paikassa!