Hyppää sisältöön

Maailman lelukaupat lapsille ja lapsenmielisille

Kirjoittajan oletuskuva
Päivitetty: 01.02.2011
Joulunalusaika on paras hetki päästää irti sekä perheen pienimmät että oma sisäinen lapsensa. Supermarkettien leluhyllyjen välistäkin löytyy joulutunnelmaa, mutta todellisen lapsuuden ihmemaan etsijöille Hotels.com esittelee lumoavimmat lelukaupat ympäri maailmaa.

New York, Yhdysvallat

FAO Schwartz on yksi maailman kuuluisimmista lelukaupoista. Leluimperiumin perusti Frederick August Otto Schwartz vuonna 1870, ja lopulliseen maineeseen kauppa nousi 1980-luvun elokuvassa Big — isoksi yhdessä yössä. Elokuvassa Tom Hanks soittaa jättimäisiä koskettimia hyppien niiden päällä. Lasten unelmakaupassa on myynnissä kaikkea pyöristä Barbie-nukkeihin, sekä vaikuttava kokoelma pehmoleluja joista osa on oikean eläimen kokoisia. Leluesittelyitä pidetään pitkin päivää, ja arki-iltapäivisin satutunteja klo 13 ja klo 15. Kaupassa on myös oma herkkupuoti FAO Schweetz jossa myydään pirtelöitä, leivonnaisia ja makeisia.

Lontoo, Iso-Britannia

Seitsenkerroksinen Hamleys of London on maailman vanhimpia ja suurimpia lelutaivaita. Hamleysin lelukauppa perustettiin vuonna 1760, ja tämä Regent Streetillä sijaitseva rakennus on nykyisin yksi Lontoon suosituimpia vierailukohteita niin lapsille kuin aikuisillekin. Tavaratalon valikoimiin kuuluu yli 40 000 lelua, ja esimerkiksi askartelutarvikkeita on kokonaisen kerroksen verran. Halimisesta tykkääville on tarjolla valtavasti pehmoleluja, kuten oikean eläimen kokoisia kirahveja ja norsuja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Shanghai, Kiina

Ikuisten pikkutyttöjen ja muiden Barbie-fanien ehdoton tavarataivas on House of Barbie, eli Barbie-talo Kiinan Shanghaissa. Tämä Barbien lippulaivamyymälä on kuusikerroksinen. Pääportaikon ympärillä kohoaa seinä, jossa tuhannella Barbiella on oma läpinäkyvä lokeronsa. Kaupassa voi paitsi ostaa Barbie-nuken, myös suunnitella oman nukkensa tai vaikkapa juhlia syntymäpäiviään. Vanhemmat Barbie-fanit voivat nauttia vaaleanpunaisista kasvonaamioista kaupan kylpylässä, ostaa Barbien inspiroimia vaatteita tai siemailla Barbie- drinkkejä kuten Barbietineja tai Glamourpolitaneja kaupan baarissa.

Tokio, Japani

Tokiossa sijaitseva Kiddy Land on tavarataivas etenkin kaikille kitschistä innostuneille. Tämä Japanin suosituimpiin kuuluva lelukauppa avasi ovensa ensimmäisen kerran vuonna 1946. Kuusikerroksinen Kiddy Land tarjoaa jokaiselle jotakin, tai kaikille kaikkea: valikoimiin kuuluu leluja eri puolilta maailmaa sekä japanilaisia erikoisuuksia. Hello Kitty -faneille löytyy hulppea valikoima mitä erilaisimpia tuotteita kuten sukkia ja piirustustarvikkeita, sekä valtavan kokoisia Hello Kitty -pehmoleluja.

Lähde: www.hotels.com

Kuva: SXC

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Route 66 -tie Yhdysvalloissa

Miksi Route 66 on maailman kuuluisin reitti? Alamäki alkoi 80-luvulla – nyt tietä reunustavat hylätyt motellit

Kymmenen faktaa Los Angelesista

Tiesitkö tämän Los Angelesista? 10 erikoista faktaa enkelten kaupungista

Amerikkalainen joulu

Tuttu elokuvista ja tv-sarjoista – tällainen on amerikkalainen joulu

The Edge, New York

Tältä näyttää läntisen pallonpuoliskon korkein näköalaterassi – älä jätä väliin New Yorkissa

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja