Hyppää sisältöön

Luontoretkeilyn askelia

Kirjoittajan oletuskuva
minnam Päivitetty: 06.05.2010
Suomen luonnonsuojeluliitto innostaa Luonnon monimuotoisuuden vuonna suomalaisia tutustumaan omaan lähiluontoonsa.

Lähiluontoon tutustumisessa hyvä keino ovat lähiluontoretket, joita järjestetään Luonnonsuojeluliiton ja Tapiola-ryhmän Löydä luonto läheltäsi – retkihankkeessa. Valtakunnallisessa hankkeessa järjestetään kaikille avoimia ja maksuttomia lähiluontoretkiä jo 23 paikkakunnalla yhteensä 66.

Mukana olevilta paikkakunnilta on valittu yksi merkittävä ja kiinnostusta herättävä lähiluontokohde, johon tutustutaan opastetuilla retkillä eri näkökulmista. Retkien järjestämisestä vastaavat SLL:n paikallisyhdistykset. Löydä luonto läheltäsi -retkiä järjestetään jo kolmatta vuotta. Retket ovat olleet suosittuja, ja niille odotetaan tänä vuonna noin 2500 osallistujaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Retkiopas.fi

Suomen luonnonsuojeluliitto on avannut tänä keväänä Ikkuna Suomen luontoon -internetpalvelussaan uuden retkioppaan. Retkiopas.fi koostuu luonnonharrastajien esittelemistä luontokohteista Suomen alueella. Kuka tahansa sivustolle rekisteröitynyt käyttäjä voi lisätä uusia retkikohteita. Toiset luonnonystävät voivat täydentää retkikohteen esittelyä kuvin ja sanoin sekä kertoa retkikokemuksistaan.

Siinä missä tavanomaiset retkioppaat kertovat yhden näkemyksen retkikohteesta, Suomen luonnonsuojeluliiton Retkiopas.fi antaa ihmisten yksilöllisille näkemyksille mahdollisuuden tulla esille.

Luonnon monimuotoisuuden vuoden muita tapahtumia:

Perinteistä Luonnonkukkienpäivää vietetään 20.6. kautta maan. Opastettujen retkien määrä tullee tänäkin vuonna lähestymään sataa.

Heinäkuun 11. päivä hypätään koko Euroopassa Big Jump -tapahtumassa puhtaiden vesien puolesta. Luonnonsuojeluliitto koordinoi hyppäämistä Suomessa. Jokainen halukas voi hypätä, vaikka mökkilaituriltaan!

Suomen luonnonsuojeluliiton LUMO2010 -vuoden suojelijana on tasavallan presidentti Tarja Halonen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen