Hyppää sisältöön

Lentoaseman ravintolabisnes kukoistaa

Kirjoittajan oletuskuva
minnam Päivitetty: 20.11.2009
Toinen menestystekijä on matkustusympäristöön sopivien tuotteiden ja palveluiden jatkuva kehittäminen ja konseptoiminen.

Helsinki-Vantaan lentoaseman ravintola- ja kahvilapalveluita tuottavan SSP
Finlandin liikevaihto kasvoi kaikkien aikojen ennätykseensä. Vaikean suhdanteen keskellä SSP ui matkailu- ja ravintola-alalla vastavirtaan ja investoi jatkossakin voimakkaasti.

Syyskuun lopussa päättynyt tilikausi oli SSP Finlandin menestyksekkäin: yhtiö
teki myyntiennätyksensä, liikevaihto nousi lähes 30 miljoonaan euroon ja
käyttökateprosentti säilyi ravintola-alalle poikkeuksellisen korkeassa lähes 20 prosentissa.

– Viime aikoina on kuulunut pääsääntöisesti huonoja uutisia ravintola- ja
matkailualasta, joten tuloksesta täytyy olla erityisen ylpeä. Myyntiennätys on
tehty myös tilanteessa, jossa kuluttajat ovat entistä tarkempia rahan
käytöstään. Kaiken lisäksi lentoasema on ollut viimeisen vuoden yksi Suomen
suurimmista rakennustyömaista. Olemme siis tehneet myyntiennätyksen
ääriolosuhteissa, kertoo SSP Finlandin toimitusjohtaja Kalle Ruuskanen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tulokseen on päästy määrätietoisella työllä tilanteessa, jossa lentoaseman
matkustajamäärät ovat pudonneet noin viisi prosenttia. Pahimpina hetkinä
kevättalvella yli kymmenen prosenttia markkinasta oli kateissa.

– Myyntiennätyksen ovat tehneet ihmiset eli SSP Finlandin henkilökunta.
Henkilöstön hyvinvointiin on panostettu, mikä näkyy suoraan myyntiluvuissa.
Olemme kehittäneet helppokäyttöisiä ja selkeitä myynnin apuvälineitä. Lisäksi palkitsemme työntekijöitämme. Osoituksena henkilöstöön panostamisesta vaihtuvuus pienentyi ja vakituisen henkilökunnan osuus kasvoi tilikaudella, mikä on myös poikkeuksellista alallamme, Ruuskanen painottaa.

Kasvu jatkuu

Viime tilikauden nettotulosta laskevat investoinnit, joista suurimpana uuden
terminaalirakennuksen My City Helsinki -viihtymisalueen rakentaminen.
Investoinnit ovat jatkuneet tilikauden päättymisen jälkeenkin. Uusittuun
ykkösterminaaliin on avattu kahvila sekä baari. Lisäksi joulukuussa
kaukolentoterminaaliin avautuvat Finnairin kanssa yhteistyössä toteutettava Via Lounge ja Via Spa, joka on kansainvälisesti ainutlaatuinen lounge- ja
kylpyläkokonaisuus. Lanseeraukset jatkuvat helmikuussa, kun kentälle avataan Seasons -ravintolamaailma.

– Matkustajavirtojen kääntyessä kasvuun Helsinki-Vantaa on paremmin
valmistautunut kuin useimmat muut kansainväliset lentoasemat. Sekä
terminaalirakenne että palvelutarjonta ovat kehittyneet huimasti. Kasvua on
tästä hyvä jatkaa, sanoo Ruuskanen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen