Hyppää sisältöön

Lehdet kehuvat kilpaa – tämä suomalaistapahtuma niittää mainetta maailmalla

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 11.07.2014
Helsingissä elokuussa järjestettävä Flow Festival on tekemässä kansainvälistä läpimurtoa.

Flow kerää kehuvia arvioita kansainvälisessä mediassa

Helsingin Suvilahdessa 8.-10. elokuuta 2014 järjestettävä Flow Festival kerää kehuvia arvioita pitkin maailmaa.

Esimerkiksi brittiläinen sanomalehti The Guardian sekä saksalainen Der Spiegel ovat valinneet Flow’n vuoden 2014 kansainvälisten festivaalien kärkikymmenikköön. Amerikkalainen verkkolehti The Huffington Post puolestaan nimesi sen maailman boutique-festivaalien ykköseksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Flow Festivalin tavoitteena onkin moninkertaistaa kansainvälisten festivaalikävijöiden määrä. Nykyään Flow’n kävijöistä alle kymmenen prosenttia on ulkomaalaisia.

Tänä vuonna Flow Festivalilla esiintyvät muun muassa hip hop -yhtye Outkast sekä brittiläinen The National. Laajan artistikattauksen lisäksi kolmepäiväisillä festivaaleilla on edellisvuosien tapaan luvassa hyvää ruokaa, taidetta sekä keskusteluja.

Lähde: Flow Festival
Kuva: Jussi Hellsten/ Flow Festival

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Flow on tunnelmallinen musiikki- ja kaupunkikulttuurifestivaali

Flow-tärpit festarikävijälle