Hyppää sisältöön

Kreikan hämmentävä suunnitelma: pankkikorttipakko turistien suosimille saarille

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 03.05.2015
Kreikka suunnittelee pankkikorttipakkoa ja uutta turistiveroa, joka koskisi lomasaarilla vierailevia matkailijoita.

Pankkikortti pakolliseksi suurissa ostoksissa

Kreikan valtion rahaongelmat näkyvät mahdollisesti pian myös matkailijoiden lompakoissa, ainakin pankkikorttien muodossa. Maan viranomaiset suunnittelevat nimittäin uutta lakia, joka voimaan tullessaan tekisi muovirahan käytöstä pakollista, uutisoi kreikkalainen aikakauslehti Lifo verkkosivuillaan.

Pankki- tai luottokortin käyttö olisi uuden ehdotuksen mukaan pakollista kaikissa ostoksissa, joiden lopullinen summa ylittää 70 euroa. Lakiehdotus ei koske koko Kreikkaa, vaan 23 saarta, joista monet ovat myös suomalaisten suosimia lomakohteita. Esimerkiksi Mykonoksella, Santorinilla, Kosilla, Rodoksella ja Karpathoksella saatetaankin siirtyä suurten ostosten yhteydessä käyttämään ainoastaan muovirahaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mahdollisen pankkikorttipakon lisäksi Kreikkaan kaavaillaan myös yli 3 100 asukkaan saaria koskevaa turistiveroa, joka olisi 1–5 euroa matkustajalta hotellissa vietettyä yötä kohden. Samoille saarille suunnitellaan myös kuuden prosentin veronkorotusta, joka koskisi vaate-, kenkä-, koru- ja taidekauppoja. Lisäksi baareihin ja ravintoloihin kaavaillaan kolmen prosentin veronkorotusta, joka olisi voimassa sesonkiaikana eli huhtikuusta lokakuulle.

Kreikan vero- ja maksu-uudistukset ovat osa suurta veroremonttia. Suunnitelmien toteutuminen ei ole vielä varmaa, eikä vielä ole myöskään tiedossa millä aikataululla uudistukset otettaisiin mahdollisesti käyttöön.

Lähde: Lifo
Kuva: Istockphoto

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kreetan Malia on paljon muutakin kuin vilkas bilekohde

Agios Nikolaos tarjoaa kreetalaista kaupunkitunnelmaa meren äärellä

Kreetan Agios Nikolaos tunnetaan järvestä keskellä kaupunkia

Kreetalainen ranta Gerani, Kreikka

Kreetan Gerani tarjoaa rauhallista rantalomaa lähellä Plataniasta

Malemen ranta Kreetalla

Maleme on hyvä valinta rauhallista kreetalaista tunnelmaa etsivälle

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja