Hyppää sisältöön

Kolmevuotias ei osannut käyttäytyä – koko perhe heitettiin ulos lennolta

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 09.03.2015
Cathay Pacificin lennolla matkustanut taapero halusi istua oman paikkansa sijaan vanhempiensa sylissä. Seurauksena koko perhe poistettiin lennolta.

Kolmivuotias on liian vanha syliin

Lasten kanssa matkustaminen puhuttaa säännöllisesti. Viimeisin julkisuuteen noussut tapaus sattui Bangkokissa, kun kiinalainen perhe poistettiin Cathay Pacificin lennolta helmikuun lopussa. Bangkokista Hongkongiin matkustamaisillaan olleen pariskunnan taaperoikäinen lapsi ei suostunut istumaan omalla paikallaan, minkä seurauksena syntyneen kiistan vuoksi koko perhe heitettiin lopulta ulos lennolta.

Lapsi ei pysynyt istuimellaan eikä suostunut kiinnittämään turvavyötä, vaan halusi istua vanhempiensa sylissä lennon alussa. Matkustamohenkilökunnan mukaan kolmevuotias oli kuitenkin liian vanha ollakseen aikuisten sylissä nousun sekä laskun aikana, ja lapsen tulee istua omalla paikallaan turvavöihin kiinnitettynä. Vanhemmat eivät kuitenkaan hyväksyneet vastausta, vaan pitivät taaperoa tiukasti sylissään.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tapahtumaketju aiheutti lentokoneen myöhästymisen, mikä puolestaan hermostutti lennon muut matkustajat. Matkustamohenkilökunnan ja lapsen vanhempien välinen kiista johti kovaääniseen riitelyyn, joka sai myös lähistöllä istuvat matkustajat osallistumaan riitaan.

Lopulta paikalle saapui lisähenkilökuntaa selvittämään tilannetta, minkä jälkeen vanhemmat lapsineen poistettiin koneesta turvamääräyksiin vedoten. Lopulta lento pääsi lähtemään noin puoli tuntia aikataulusta myöhässä.

Lähde: South China Morning Post
Kuva: Flickr / Antony Pranata

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Air Astana

Omaksi koko penkkirivi – lentoyhtiön uusi matkustusluokka antaa luvan makoilla

Cathay Pacific Airways -lentokone

Cathay Pacific Airways