Hyppää sisältöön

Junamatkustajat auttavat perinnemaisemaa

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 15.06.2010
VR on yhdessä junamatkustajien kanssa kerännyt 42 000 euroa perinnemaisemien hoitotyöhön alkuvuoden aikana.

Perinnemaisemat ovat VR:lle luonnollinen tukikohde, sillä luonto on junamatkan aikana aina lähellä ja junamatkustajan lähiluonto alkaa jo asemalta. Asemien ympäristössä ja ratojen varsilla kasvaa monia uhanalaisiakin kasvilajeja, ja monet perinnemaisemahankkeen hoitokohteet sijaitsevat vilkkaasti liikennöityjen reittien varrella.

Perinnemaisemat liittyvät keskeisesti myös VR:n työhön ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Ilmastonmuutos vaikuttaa suomalaiseen luontoon muun muassa vähentämällä luonnon monimuotoisuutta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Asemilla esitellään perinnemaisemia ja asemien puistoja

Perinnemaisemahankkeen vuoden 2010 teemana on monimuotoinen lähiluonto. Teemavuoden kunniaksi VR:n asemilla kiertää kesän ajan näyttely, joka kertoo VR:n ja junamatkustajien lähiluonnosta eli perinnemaisemista ja asemien puistoista.

Asemien puistot omaleimaisine kasveineen ja kukkaistutuksineen ovat olleet merkittävä osa asemamiljöötä koko VR:n historian ajan. Asemien pihapiirit ovat kotipaikka monille uhanalaisillekin kasvilajeille.

Näyttely kiertää 15 eri asemalla ympäri Suomen seuraavan aikataulun mukaisesti:

* Viikot 24-25 Helsinki ja Lappeenranta
* Viikot 26-27 Joensuu ja Pasila
* Viikot 28-29 Kouvola ja Turku
* Viikot 30-31 Kuopio ja Tampere
* Viikot 32-33 Mikkeli ja Jyväskylä
* Viikot 34-35 Lahti ja Seinäjoki
* Viikot 36-37 Riihimäki ja Oulu
* Viikot 38-39 Hämeenlinna ja Helsinki

Talkoot alkaneet

Perinnemaisemia hoidetaan tänä kesänä ja syksynä perinnemaisemahankkeen toimesta yli 50 kohteessa ympäri Suomen. Kaikki SLL:n 15 piirijärjestöä osallistuvat perinnemaisemahankkeeseen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Pääosa kohteista hoidetaan vapaaehtoisvoimin kaikille avoimilla talkoilla. Ensimmäiset talkoot on jo pidetty, mutta valtaosa niistä järjestetään loppukesällä ja alkusyksyllä. Työmenetelmät ovat perinteisiä: niittämistä, niittojätteen haravointia ja poiskorjuuta, heinän nostelua seipäille sekä vesakon raivausta.

Lisätietoja perinnemaisemahankkeesta on osoitteessa www.vr.fi/ymparisto. Lisätietoja perinnemaisemista ja hoitotalkoista on osoitteessa www.sll.fi.

Kuva: Leif Rosnell/VR