Hyppää sisältöön

Jouluruuhkaa lentokentillä ja junissa – varaudu saapumalla ajoissa

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 21.12.2018
Joulun menoliikenne jakautuu tänä vuonna usealle päivälle, joten suurilta ruuhkilta vältytään edellisvuosia paremmin.

Kolme päivää menoliikennettä

Joulun menoliikenteestä odotetaan tänä vuonna maltillista, sillä liikenteen jakautumisen useille päiville toivotaan helpottavan kovimpia ruuhkapiikkejä. Vilkkaimmat matkustuspäivät ovat niin lento- kuin junaliikenteessäkin 21.–23. joulukuuta 2018 sekä tapaninpäivä 26.12.

Helsinki-Vantaan lentoaseman kautta matkustavien suositellaan saapuvan lentokentälle ajoissa erityisesti perjantaina 21. joulukuuta sekä tapaninpäivänä keskiviikkona 26. joulukuuta. Kaikkein vilkkaimmat ajat lentoasemalla ovat aamulla kello 5.00–8.00 ja iltapäivällä kello 14.30–18.00.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Helsinki-Vantaan lentoasema on avoinna joulun ajan normaalisti läpi vuorokauden, mutta myymälät, kahvilat ja ravintolat noudattavat joulun ajan poikkeusaikatauluja.

Viime hetken junamatkailijoiden kannattaa huomioida, että lähes kaikki pohjoiseen suuntaavat junat on myyty jo loppuun. Joulu on vuoden kiireisintä matkustussesonkia myös junaliikenteessä.

Lähteet: VR ja Finavia
Kuva: Finavia

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Nainen lentokoneessa

Lisää uutuuskohteita kesälle 2025 julkistettu – lue viikon tärkeimmät matkailu-uutiset

Tampere, Suomi

Tampereelle aukeaa uudenlainen hotelli – lue viikon tärkeimmät matkailu-uutiset

Helsinki-Vantaa

Rajatarkastusautomaatit ovat yleinen näky lentoasemilla – älä tee tätä helppoa mokaa

Helsinki-Vantaan säähavainnointiasema

Helsinki-Vantaalta löytyy paikka, jonne vain harvalla on pääsy – tältä näyttää lentokentän säähavaintoasemalla

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja