Hyppää sisältöön

Jo kolmas suuri lentoturma vuoden sisällä – Air Asian kone ja 162 ihmistä kadoksissa

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 28.12.2014
Lennonjohto menetti yhteyden Indonesiasta Singaporeen matkalla olleeseen Air Asian koneeseen.

Huono sää vaikeuttaa etsintöjä Jaavanmerellä

Air Asian lento QZ8501 oli matkalla Indonesian Surabayasta Singaporeen. Yhteys koneeseen menetettiin varhain sunnuntaiaamuna 28.12.2014. Sekä Indonesia, Singapore että Malesia ovat lähettäneet Jaavanmerelle pelastusjoukkoja etsimään konetta.

Katoamisen syy ei toistaiseksi ole selvillä, mutta koneen tiedetään hetkeä ennen katoamista pyytäneen lupaa poiketa normaalilta reitiltään huonon sään vuoksi. Yhteys koneeseen menetettiin 42 minuuttia nousun jälkeen. Huono sää on vaikeuttanut myös etsintätoimia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Ei suomalaisia matkustajien joukossa

Koneessa oli 155 matkustajan lisäksi kaksi lentäjää sekä viisi muuta miehistön jäsentä. Lähes kaikki matkustajat ovat indonesialalaisia, mutta joukossa on myös yksi singaporelainen, yksi ranskalainen, yksi malesialainen sekä kolme eteläkorealaista.

Malesialainen Air Asia on Aasian suurin halpalentoyhtiö. Kadonneen lentokoneen tyyppi on Aibus A320-200 ja koneen tunnus PK-AXC. Lentoa operoi Air Asian tytäryhtiö Air Asia Indonesia.

Kolme vakavaa ilmailutragediaa vuonna 2014

Air Asian tapaus on jo kolmas suuri ilmailuturma vuoden 2014 aikana. Kaikkia tapauksia yhdistää lentoyhtiöiden malesialaistausta.

Maaliskuussa kadonnutta Malaysia Airlinesin lentoa MH370 Kuala Lumpurista Pekingiin ei ole vieläkään löydetty. Sen mukana katosi kaikkiaan 239 ihmistä.

Heinäkuussa Itä-Ukrainan yllä ammuttiin alas saman yhtiön lento MH17 Amsterdamista Kuala Lumpuriin. Surmansa sai 298 ihmistä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Air Asian tiedotusta tapaukseen liittyen voi seurata esimerkiksi lentoyhtiön Twitter-tilin välityksellä.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Matkalaukut

Tuuli yltyi liian kovaksi – lentoyhtiö joutui jättämään kaikkien matkalaukut kentälle

Malaysia Airlines

Malaysia Airlinesin kone teki hätälaskun Melbourneen – syynä palohälytys

Air Asia lanseerasi lentopassin

Halpalentoyhtiö lanseerasi kuukausilipun – näin paljon lentopassi maksaa

Air Asia

Kadonnut kone löydetty Jaavanmereltä – kaikkien matkustajien epäillään menehtyneen

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja