Hyppää sisältöön

Helsinki havittelee matkailijoita Helppi-maskotilla

Kirjoittajan oletuskuva
minnam Päivitetty: 13.06.2010
Suomen tunnetuin ja samalla suosituin matkailualue on Helsinki, jossa lomaili kesällä 2009 peräti neljännes suomalaisista.

Sukulaisten ja tuttavien tapaaminen on tärkein matkakohteen valintaan vaikuttava tekijä miltei joka toiselle kotimaassa lomailleelle. Tapahtumatarjonta, nähtävyydet ja ostosmahdollisuudet ovat Helsingin valtteja kotimaassa, ja kaupungin tarjonta vetoaa myös perheen kanssa matkaileviin.

Helsingin perhematkailukampanjan keulakuva, lapsia hauskuuttava Helppi-maskotti, kulkee Helsinki Help -turistineuvojien apuna kesäkuun puolivälistä elokuun puoliväliin. Maskotin voi tavata tänä kesänä 14.6.-29.8. klo 9-18 kiertelemässä kaupungin keskustassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Yöpymiset Helsingin majoitusliikkeissä ovat jälleen nousussa ja kesäkaudesta odotetaan vilkasta. Tällä hetkellä kotimaiset matkailijat viipyvät Helsingin majoitusliikkeissä keskimäärin 1,5 vuorokautta ja ulkomaiset reilut kaksi vuorokautta.

“Erityisesti kotimaisten matkailijoiden yöpymismäärä on ollut vahvassa kasvussa jo vuoden 2007 kesästä alkaen. Jo yli puolet Helsingissä vierailevista on vapaa-ajan matkalla. Tämän vuoksi pyrimme kasvattamaan perhematkailua, ja haasteenamme on saada kotimaiset vierailijat viipymään entistä pidempään”, Helsingin kaupungin uusi matkailupäällikkö Katrilena Eklöf kertoo.

Lapsiperheille on tarjolla oma perhematkailuesite, josta löytyy parhaat vinkit Helsinki-loman viettoon. Esitteen voi noutaa R-kioskeista tai matkailutoimistoista ympäri Suomen. Osoitteesta www.visithelsinki.fi saa runsaasti lisävinkkejä sekä tietoa kesäkauden hotellipaketeista.