Hyppää sisältöön

Finnair joutuu perumaan kaikki lennot odotettuun uutuuskohteeseen

Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 30.03.2016
Finnair joutuu perumaan kaikki lentonsa Huippuvuorille.

Sopimus estää lennot Huippuvuorille

Finnair on ilmoittanut joutuvansa perumaan kaikki kesän lennot Norjan Huippuvuorille. Yhtiön oli määrä avata suora reitti Helsingistä Longyearbyeniin kesäkuussa.

Norjan yleisradioyhtiö NRK uutisoi eilen Suomen ja Norjan välille vuonna 1978 laaditusta kahdenvälisestä ilmailusopimuksesta, jonka piiriin Huippuvuoret eivät kuulu. Tämä tarkoittaa sitä, että Finnair voi liikennöidä muihin Norjan kohteisiin Huippuvuoria lukuun ottamatta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Finnairin oli määrä liikennöidä reittiä kolmesti viikossa kolmen kuukauden ajan. Monen matkailijan lomasuunnitelmat menevät siis uusiksi.

Finnairin viestintäjohtaja Päivyt Tallqvist kertoo yhtiön hakeneen lupaa Huippuvuorten reitille viime syksynä. Yllättäen liikennöintilupaa ei kuitenkaan myönnetty.

– Tämä on ikävää erityisesti matkustajien kannalta. Toivomme, että asiakkaamme ehtivät vielä tehdä uusia lomasuunnitelmia kesää varten, sanoo Tallqvist.

Finnair ei kommentoi kuinka moni matkailija oli ehtinyt varata lennot Huippuvuorille, mutta Tallqvist kertoo yhtiön ottavan yhteyttä matkustajiin henkilökohtaisesti.

– Kaikki matkustajat saavat ostamistaan lipuista rahat takaisin. Mahdollisuuksien mukaan matkustajia voidaan yrittää myös reitittää uudelleen, kertoo Tallqvist.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Finnair ei vielä tiedä, voiko reitti Helsingistä Huippuvuorille olla mahdollinen tulevaisuudessa.

Takaisku Huippuvuorten turismille

Huippuvuoret oli matkailijoiden keskuudessa odotettu ja eksoottinen uutuuskohde, jonne lennetään vain harvoja kansainvälisiä lentoja.

Myös turismiin panostavalle Huippuvuorille tilanne on harmillinen. Alueella oltiin varauduttu tiettyyn matkailijamäärään lentojen perusteella.

– Tilanne on yllättävä ja hieman epätodellinen. Emme olisi voineet uskoa, että tästä tulisi este Huippuvuorten turismin kehittämiselle, sanoo Visit Svalbardin johtaja Ronny Brunvoll NRK:n haastattelussa.

Lähde: NRK

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Lentoyhtiöiden codeshare-yhteistyö

Yllätyitkö, kun varasit lennon ja lähtöportilla odottaakin eri yhtiön kone? Tätä tarkoittaa codeshare-yhteistyö

Pysäköinti Helsinki-Vantaalla

Näin jätät auton parkkiin Helsinki-Vantaalle – tiesitkö, että yksi hotelliyö voi tuoda ilmaisen pysäköinnin loman ajaksi?

Norjan Kirkkoniemi

Finnairilta uusi reitti kesäkaudelle 2025 – lisävuoroja useille reiteille

Lentokoneen jättöpyörre

Näkymätön vaara säikäyttää kokeneenkin lentäjän – jättöpyörre voi kääntää lentokoneen ympäri

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja