Hyppää sisältöön

Enää muutama päivä MM-kisoihin! Lätkäturisteja odotetaan erityisesti Venäjältä

Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 29.04.2013
Helsingissä valmistaudutaan jo perjantaina käynnistyviin jääkiekon MM-kisoihin.

Kisat näkyvät hotellivarauksissa

Helsingin ja Tukholman katukuvat värittyvät kisaturistien maajoukkuepaidoista perjantaista lähtien, kun jääkiekon MM-kisat alkavat. Scandic Suomen myynti- ja markkinointijohtaja Jarkko Härmälän mukaan viime hetken varaajakin voi vielä löytää majoitusta molemmissa kaupungeissa.

– Kisojen avauspäivä näkyy positiivisesti huonevarauksissa ja hotellimme ovat täyttymässä, kertoo Härmälä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tänä vuonna alkusarjojen maat ovat osittain vaihtuneet. Venäjä pelaa nyt alkusarjoissa, ja Härmälä ennakoi sen näkyvän kisaturistien kasvuna jo kisojen alkuvaiheessa. Venäjän lisäksi vieraita odotetaan Saksasta, Itävallasta, Yhdysvalloista, Latviasta, Ranskasta ja muualta Suomesta.

– MM-kisat ovat ainutlaatuisia urheilutapahtumia. Ne herättävät tunteita oikeissa kiekkofaneissa ja saavat myös satunnaiset kiekkoilun ystävät innostumaan. Se näkyy myös hotellivieraissa, mitä tuo hotellinkin ilmapiiriin kutkuttavaa jännitystä, kuvailee Härmälä.

Lähde: Scandic
Kuva: V31S70 via Compfight