Hyppää sisältöön

Boeingin uusi Dreamliner neitsytlennolleen

Kirjoittajan oletuskuva
minnam Päivitetty: 16.12.2009
Lentokonevalmistaja Boeingin uusin malli 787 Dreamliner nousi tiistai-iltana ensilennolleen Washingtonin osavaltiosta Yhdysvaltain länsirannikolta.

Dreamliner on Boeingin ensimmäinen uusi malli yli vuosikymmeneen, ja sen menestyksestä riippuu paljolti yhtiön tulevaisuus. Uuden mallin valttina on polttoaineen kulutus, jonka on arvioitu olevan jopa viidenneksen vähemmän kuin nykyisillä koneilla.

Nipistys johtuu siitä, että 787:ssa on käytetty aiempaa enemmän kevyitä komposiittimateriaaleja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mallin tuotanto on kuitenkin takkuillut pahasti. 787-projekti käynnistyi vuonna 2004, ja ensimmäiset koneet oli määrä toimittaa tilaajille neljän vuoden päästä. Nyt Boeing uskoo, että koneet ovat luovutusvalmiina ensi vuoden lopulla.

Viivytykset ovat aiheuttaneet sekä taloudellisia että imagotappioita kisassa eurooppalaista Airbusia vastaan.

Boeingin mukaan Dreamlinereita on tilattu jo 840 kappaletta. Airbusin vastaisku on vuorossa 2013, jolloin sen uuden A350-mallin on tarkoitus olla siivillään.