Hyppää sisältöön

Älä anna taudin pilata lomaa – toimi näin jos sairastut ulkomailla

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 27.12.2017
Mitä tehdä, jos flunssa iskee, nilkka nyrjähtää tai vatsatauti vaivaa ulkomailla?

Varaudu jo ennen matkaa

Lomalla kukaan ei tahdo sairastaa, mutta fiksu matkailija varautuu hankkimalla tarvittavat tiedot ennen matkaa. Tarkista jo ennen lomaa, miten kohdemaassa saa sairaanhoitoa.

Suomessa sairausvakuutetut ovat oikeutettuja lääketieteellisesti välttämättömään sairaanhoitoon tilapäisen oleskelun aikana EU- ja ETA-valtioissa, Sveitsissä ja Australiassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Hoitoa on myös annettava pitkäaikaissairauden akuuttiin tarpeeseen sekä raskauden ja synnytyksen takia. Sairaanhoidon kustannuksista vastaa Suomen valtio.

Euroopassa oikeus hoitoon osoitetaan eurooppalaisella sairaanhoitokortilla, jonka voi tilata ilmaiseksi Kelalta.

Tutustu Kelan ohjeisiin

Aina ei ole kuitenkaan selvää, miten maan julkinen terveydenhuolto toimii tai esimerkiksi miten hakeudutaan lääkäriin. Kelan ulkomaan sairastapauksiin keskittyvälle sivustolle on koottu käytännön ohjeita siitä, miten Suomessa sairausvakuutettu saa sairaanhoitoa sekä miten ja milloin hoidosta maksetaan korvauksia.

Sivuilta voi lukea esimerkiksi, miten Alankomaissa mennään lääkäriin, onko sairaankuljetus Slovakiassa ilmaista ja miten Portugalissa saa lääkekorvauksia.

Muista matkavakuutus

Kaikkia tilanteita ei voida hoitaa yksityisillä lääkäriasemilla – esimerkiksi sydänkohtausta tai aivohalvausta. Vakavissa tapauksissa hoito on kallista ja sairaalassa voi joutua viettämään monta yötä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Ilman eurooppalaista sairaanhoitokorttia potilas voi joutua maksamaan hoidon oikean hinnan itse. Korttia vilauttamalla asiakas maksaa hoidosta saman hinnan kuin kyseisen valtion asukkaat.

Inka KhanjiMatkavakuutus
Matkavakuutuskortti on hyvä pakata matkalle sairastumisen varalta.

Jos matkailija on joutunut maksamaan kaikki kustannukset itse, hän voi kuitenkin jälkikäteen hakea Kelasta sairaanhoitokorvausta.

Kannattaa kuitenkin huomioida, että Suomella ei ole sairaanhoitosopimuksia useimpien EU- ja ETA-maiden ulkopuolisten valtioiden kanssa. Matkavakuutus on jokaisen reissaajan ehdoton lisävaruste sekä Euroopassa että maailmalla matkustettaessa: vakavissa sairaustapauksissa tai onnettomuuksissa ambulanssilentojen kaltaiset toimenpiteet voivat maksaa jopa 100 000 euroa.

Matkavakuutuksen hankittuasi voit tarkistaa jo etukäteen vakuutusyhtiön listaukset hoitoa tarjoavista sairaaloista lomakohteessasi.

Lue lisää matkavakuutuksista

Apua puhelinpalvelusta

Jos matkailijalla on ongelmia sairaanhoidon saamisessa ulkomailla, apua voi pyytää puhelimitse Kelan ulkomaan yksiköstä. Puhelinpalvelu palvelee reissaajia maanantaista perjantaihin.

>> Kelan sairaana ulkomailla -sivut
>> Lisätietoa eurooppalaisesta sairaanhoitokortista

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lähde: Kela
Kuvat: Istockphoto ja Inka Khanji

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Lentokonejumppa

Tämä vaara vaanii pitkällä lennolla – helpot vinkit veritulpan välttämiseksi

Näin löydät matkavakuutuksen

Matkavakuutusten ABC – löydä paras matkavakuutus

Luteiden takia matkalaukkua ei kannata säilyttää hotellihuoneen lattialla

Yksi helppo asia, mikä jokaisen kannattaisi tehdä hotellihuoneessa – voi pelastaa matkasi

Sairaalta matkustajalta voidaan evätä pääsy lennolle

Voidaanko sairaalta matkustajalta kieltää pääsy lennolle? 6 asiaa, jotka tulee ottaa huomioon

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja