Hyppää sisältöön

Näin pysyt virkeänä työmatkalla – ammattilaisten vinkit reissaajalle

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 19.09.2013
Monet suomalaiset matkustavat työnsä puolesta sekä kotimaassa että ulkomailla. Antoisuudestaan huolimatta työmatkat käyvät voimille - asiantuntijat kertovat miten reissuista selviää helpommalla.

Vältä rasittavia ajomatkoja

Matkustustavalla on iso merkitys siihen, miten rasittava työmatkasta tulee. Helpoimmalla työntekijä pääsee matkustaessaan junalla tai lentokoneella, sillä auton ratissa istuminen käy enemmän voimille.

– Ihmiset eivät ole tottuneet jököttämään paikoillaan tekemättä mitään, joten matkalla tylsistyy helposti. Väsymistä edistää myös se, että ympäristön vaihtuminen vaatii erilaista suhtautumista ja valppautta, kertoo teemajohtaja Marja Viluksela Työterveyslaitokselta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Matka-aika kannattaa käyttää itselle sopivalla tavalla. Jotkut tekevät töitä, kun taas toiset valmistautuvat henkisesti tai ottavat nokoset rentoutuakseen.

Jos matka on pitkä ja työt paikan päällä alkavat heti aamulla, kannattaa harkita lähtevänsä matkaan jo edellisenä iltana. Aamukolmelta herännyt työntekijä ei välttämättä ole terävimmillään aamukahdeksalta alkavassa palaverissa.

Panosta miellyttävään majoitukseen

Jos matka venyy yön yli, kannattaa valita huolella tarkoitukseen sopiva rauhallinen ja siisti hotelli.

– Tärkeintä hotellissa on se, että siellä pystyy nukkumaan kunnolla, eivätkä kadulta tai baarista kuuluvat äänet kantaudu huoneeseen. Hotellin olisi myös hyvä sijaita lähellä kokouspaikkaa, jotta siirtymiseen ei kulu turhaa aikaa, Viluksela sanoo.

Muuten hotellin valinnassa kannattaa noudattaa samoja kriteereitä kuin lomamatkoillakin: muun muassa siisteys, turvallisuus ja hyvä aamiaistarjoilu ovat tärkeitä asioita monelle matkailijalle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Työmatkalaisten hotellille asettamat vaatimukset kertovat siitä, että töitä tehdään iltaa myöten, mutta rentoutumisestakaan ei haluta tinkiä.

Kuopiolaisen Hotel Atlaksen hotellinjohtaja Kristiina Hartikaisen mukaan oletuksena on, että nettiyhteydet toimivat sujuvasti ja huoneessa on tilaa tehdä töitä. Työmatkustajat arvostavat käytännöllisyyttä – huoneista on löydyttävä silitysraudat ja -–laudat, vedenkeittimet sekä tallelokero arvotavaroille.

– Yritysten johtotason matkaajat kaipaavat usein hieman luksusta ja pyytävät perushuoneen sijaan huonetta, joka on varustettu vaikkapa infrapunasaunalla tai minikeittiöllä, Hartikainen kertoo.

Pihistä omaa aikaa illalla

Terveellinen ruoka, riittävä uni ja rentoutuminen ovat avaintekijöitä työmatkoilla jaksamiseen. Kofeiini- ja sokeritankkaukseen ei kannata turvautua, sillä se auttaa vain hetkeksi.

Työmatkoilla päivät venyvät usein pitkiksi, mutta syömisestä ja liikkumisesta ei kannata tinkiä. Jos illat ovat vapaita, ne kannattaa pyhittää rentoutumiselle. Kohdekaupungista voi etsiä myös vaikka kulttuurimenoja tai muuta virkistävää ohjelmaa.

– Liikunta kuuluu monen iltarutiineihin eikä sitä tarvitse jättää väliin työmatkallakaan. Hotellista saattaa löytyä kuntosali tai lähettyvillä voi olla hyviä lenkkipolkuja, Työterveyslaitoksen Marja Viluksela neuvoo.

Omaa aikaa on hyvä ottaa myös työmatkan jälkeen. Normaalirytmiin palaaminen tuntuu helpommalta, jos matkan jälkeisen päivän voi aloittaa hiukan myöhemmin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Työmatkalaisen muistilista

  • Pakkaa mukaan työvälineiden lisäksi työvaatteet, edustusvaatteet sekä rennot ja mukavat vaatteet vapaa-ajalle. Urheiluvaatteillekin voi olla käyttöä.
  • Mieti, mitä odotat hotellilta: haluatko keskeisen sijainnin ja toimivien nettiyhteyksien lisäksi saunan, kylpyammeen tai tehokkaan ilmastoinnin? Vai pidätkö tärkeänä liikuntamahdollisuuksia ja tukevaa aamiaista…? Tutki myös muiden kävijöiden hotelliarvioita netistä.
  • Jos mahdollista, vältä työmatkan tekemistä omalla autolla ajaen. Pelkkä kyydissä istuminen väsyttää vähemmän.
  • Matkanteko on mukavampaa, kun mukana on esimerkiksi niskatyyny nokosten ottamista varten. Varaa reissuun myös välipalahedelmiä sekä lukemista, joka ei liity työhön.

Lähde: Restel
Kuva: Flickr / InterContinental Hong Kong

Aiheeseen liittyvät artikkelit

EF

Näin parannat kielitaitoasi reissussa – lue helpot vinkit

Kielimatkat

Haaveissa uuden kielen opiskelu? Näin valitset sopivan kielen lukuisista vaihtoehdoista

Barona

Ulkomaille asumaan helposti – lähde luotettavan suomalaisen työnantajan palvelukseen aurinkoiseen Espanjaan

Barona

Kaipaatko uusia seikkailuja ja vaihtelua arkeen? Toteuta haaveesi ja siirrä työsi Espanjaan

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja