Lomajuopottelussa vaanii vaara – katso yleisimmät riskit
Huomioi alkoholin tuomat riskit lomalla
Matkakohteiden omat oluet, viinit ja muut juomat kiinnostavat lomailijoita, ja uusien juomien maistelu paikan päällä matkakohteessa on monien matkailijoiden tapa tutustua paikallisiin tuotteisiin. Kun huomio keskittyy makuihin ja vivahteisiin, alkoholin kääntöpuoli unohtuu helposti.
Alkoholinkäytöllä on melkeinpä aina terveysriskejä, mutta lomamatkalla juopottelu lisää niitä entisestään.
– Esimerkiksi tapaturmariski kasvaa selvästi silloin, kun lomalla käytetään alkoholia. Matkalla ollaan vieraassa paikassa ja tuntemattomissa olosuhteissa, jolloin riski nousee huomattavasti, sanoo THL:n tutkimusprofessori Hannu Alho.
Myös alkoholijuomia seuraava väsymys on erityisen riskialtista lomakohteissa. Esimerkiksi kuumana päivänä aurinkotuolissa nautituilla muutamalla kylmällä juomalla voi olla hyvin kohtalokkaat seuraukset varsinkin, jos pienessä humalassa nukahtaa auringon poltteeseen.
– Erityisesti eteläisissä lomakohteissa rannalle nukahtaminen voi aiheuttaa pahojakin palovammoja, jos iho pääsee palamaan oikein kunnolla, Alho varoittaa.
Alkoholin vaikutuksesta heikkenevä arviointikyky lisää vaaratilanteita erityisesti vieraissa paikoissa tai ennalta tuntemattomassa seurassa. Silloin on Alhon mukaan tavallista suurempi riski sille, että jotain ikävää tapahtuu. Siitä syystä onkin hyvä muistaa kohtuus myös lomalla.
>> Lue myös: Olisitko uskonut tätä? Jokailtainen tissuttelu lomalla on parempi kuin yksi märkä ilta
Teksti ja kuva: Inka Khanji