Hyppää sisältöön

Tällainen sairaus on kavala keltakuume

Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 06.06.2013
Eksoottisista kohteista voi saada myös ikäviä tuliaisia - päivitä tietosi keltakuumeesta.

Mikä ihmeen keltakuume?

Keltakuume on verenvuotokuumeisiin lukeutuva sairaus ja se on yksi merkittävimmistä virustaudeista trooppisilla alueilla.

Keltakuumetta esiintyy etenkin päiväntasaajan seudulla Afrikassa sekä Etelä- ja Väli-Amerikassa. Keltakuumeen kantaja on keltakuumehyttynen, jonka välityksellä tauti siirtyy eläimestä ihmiseen tai ihmisestä toiseen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Maailman terveysjärjestön tilastojen mukaan keltakuumeeseen sairastuu vuosittain 200 000 ihmistä, joista 30 000:lle tauti on kohtalokas. Suurinta riskialuetta on Afrikka, missä ilmenee 90 prosenttia tapauksista.

Keltakuumeen oireet

Hyttysten välityksellä ihmisen verenkiertoon pääsevä virus saa aikaan infektion ja taudin itämisaika on 3-6 vuorokautta. Taudinkuva voi vaihdella potilailla paljonkin, mutta yhteinen nimittäjä kaikilla keltakuumetapauksilla on korkea kuume, joka kestää noin viikon.

Keltakuumeen ensimmäisiä oireita on kovan kuumeen lisäksi kasvojen punoitus, minkä jälkeen potilaalla saattaa esiintyä pulssin hidastumista sekä pää- ja lihaskipua.

Tämän niin kutsutun punaisen vaiheen jälkeen kuume laskee pariksi tunniksi ja seuraavassa niin kutsutussa keltaisessa vaiheessa potilaalle voi kehittyä maksa- tai munuaisvaurio, verenvuotoja tai jopa shokki.

Vaikea keltakuume saattaa aiheuttaa sisäistä verenvuotoa ja maksavaurioita. Keltakuumeen kuolleisuus on noin 10–30 prosenttia, loput sairastuneista paranevat täysin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Taudin hoito ja ehkäisy

Keltakuumetta ei voida hoitaa antibiooteilla, sillä taudin aiheuttaja on virus. Ennaltaehkäisevä rokote keltakuumetta vastaan sisältää elävää, heikennettyä virusta ja se on tehokas keino taudin ehkäisemiseksi.

Rokottaminen keltakuumetta vastaan vähentää sairastumisriskiä ja rokote on syytä ottaa ennen matkustamista alueille, joilla keltakuumetta esiintyy.

Rokotusta keltakuumetta vastaan suositellaan yleensä kaikille yksi vuotta täyttäneille riskialueille matkustaville reissaajille silloin, kun keltakuumeen vaaraa ei voi muuten välttää. Erityisen suositeltava rokotus on kaupunkien ulkopuolelle ja viidakko-oloihin suuntautuvilla matkoilla.

Rokotus voidaan antaa erityissyistä – esimerkiksi suuren tartuntariskin takia – myös kuusi kuukautta täytteneille lapsille. Keltakuumetta voidaan myös torjua käyttämällä suojaavaa vaatetusta ja hyttysverkkoa.

Lisätietoja

Terveyskirjasto
Rokote.fi

Kuva: Flickr / Wajahat Mahmood

Aiheeseen liittyvät artikkelit

GSK

Kuka voi saada hepatiittitartunnan? 10 kysymystä hepatiittiviruksesta

Rokote

Suunnitteletko kaukomatkaa? Huomioi rokotukset ennen lomaa ja pysy terveenä

Muista tarkistaa rokotesuoja ennen matkaa

Ikävä yllätys voi odottaa myös suosikkikohteissa – tarkista rokotesuoja hyvissä ajoin

Matkailijan rokotukset

Mitä rokotuksia matkalle tarvitaan? Lue matkailijan opas

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja