Hyppää sisältöön

Kärsitkö sinäkin tästä kiusallisesta vaivasta lennolla? 10 tapaa tehdä matkasta helpompi

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 16.06.2017
Lue tämä ennen seuraavaa lentoasi, mikäli kärsit lukkiutuvista korvista.

1. Nieleskely voi tuoda avun

Kukapa ei olisi joskus tuskaillut lentokoneessa lukkiutuvien korvien kanssa. Ilmanpaineen vaihtelu aiheuttaa helposti tukoksen, joka saattaa lievimmillään tuntua vain hieman epämukavalta, mutta pahimmillaan aiheuttaa todellista kipua. Uutissivusto The Sun kokosi kymmenen vinkkiä, joita kokeilemalla korvat saattavat aueta helposti.

Yksinkertaisin ohje lienee tämä: nieleskele, nieleskele, nieleskele. Samalla avaat korvatorven ja saatat lievittää painetta välikorvassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

2. Syö purukumia

Lentokentältä kannattaa napata mukaan paketillinen purukumia, sillä purkan jauhaminen voi avata korvatorven. Lisäksi lisääntynyt syljentuotanto pakottaa nieleskelemään. Mikäli unohdat hankkia purukumia, voi jauhamista teeskentelemällä saada aikaan saman tuloksen.

3. Imeskelytabletit voivat tuoda avun

Purukumin tapaan lentokoneessa voi kokeilla korvavaivoihin imeskelytabletteja tai kovia karamelleja, joita imemällä paine korvissa voi helpottua.

4. Vältä nukkumista

Jos otat mielelläsi lentokoneessa nokkaunet, vältä nukkumista ainakin nousun ja laskun aikana. Nukkuessasi et nieleskele tai pureskele, jolloin paine korvissa kasvaa nopeammin. Ennen nukahtamista kannattaa odottaa, että kone on saavuttanut täyden lentokorkeuden.

5. Kokeile nenäsuihketta

Matka-apteekkiin kannattaa pakata mukaan nenäsuihketta, sillä se on usein helppo ja nopea apu lukkiutuviin korviin. Jos joudut lentämään flunssaisena, on nenäsuihke ehdoton apulainen.

6. Haukottele

Olet ehkä joskus haukotellut ja huomannut lukkiutuneiden korvien aukeavan salamannopeasti. Tätä helppoa kikkaa kannattaa hyödyntää myös silloin, kun et edes ole väsynyt – teeskentele haukottelevasi ja lopputulos on sama.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

7. Ota nenästä kiinni ja puhalla

Jos korvat eivät aukea pelkän nieleskelyn avulla, kokeile tarttua nenästä kiinni ja puristaa sieraimet yhteen. Puhalla samaan aikaan ilmaa sieraimiin. Tällä niksillä luot painetta, joka voi avata lukkiutuneet korvat.

8. Nieleskele nenästä kiinni pitäen

Mikäli aiempi konsti ei toimi omalla kohdallasi, pidä nenästä kiinni ja puhalluksen sijaan nieleskele samanaikaisesti. Kokeilemalla selviää, kumpi niksi sopii itsellesi paremmin.

9. Juo lasillinen vettä

Vesi – siinä yksi helppo apu moneen vaivaan. Juomisen mukanaan tuoma nieleskely voi tuoda helpotusta myös lukkiutuneisiin korviin. Kaada itsellesi iso lasillinen vettä, taivuta päätä taaksepäin ja ota isoja kulauksia tasataksesi painetta.

10. Kuuma kylpy kotona

Jos korvat eivät vielä kotiin saavuttuasikaan ole auenneet, ja sinulla on käytössäsi kylpyamme, kokeile kuumaa kylpyä. Paina pääsi veden alle, nosta leuka ylöspäin ja nielaise muutaman kerran. Vesi saattaa toimia apukeinona paineen tasaamisessa.

Jos vaiva jatkuu pitkään eivätkä korvat tunnu aukevan, kannattaa kääntyä lääkärin puoleen.

Lähde: The Sun
Kuva: Istockphoto

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Lento vauvan kanssa

Ensimmäinen lento vauvan kanssa voi jännittää – lue vinkit sujuvaan matkaan

Lentoyhtiöiden codeshare-yhteistyö

Yllätyitkö, kun varasit lennon ja lähtöportilla odottaakin eri yhtiön kone? Tätä tarkoittaa codeshare-yhteistyö

Pysäköinti Helsinki-Vantaalla

Näin jätät auton parkkiin Helsinki-Vantaalle – tiesitkö, että yksi hotelliyö voi tuoda ilmaisen pysäköinnin loman ajaksi?

Norjan Kirkkoniemi

Finnairilta uusi reitti kesäkaudelle 2025 – lisävuoroja useille reiteille

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja