Browsing Tag

Pohjois-Norja

Toimittajakiertue: Tromssa–Kiiruna–Luulaja

Miten olisi kiertue minibussilla ympäri Barentsin aluetta? Norjasta Ruotsiin, sieltä Suomeen, sitten takasin Norjaan ja lopuksi Venäjälle. Neljä ruotsalaista, neljä venäläistä, kolme suomalaista, tanskalainen editori, ruotsalainen projektivetäjä sekä venäläinen bussikuski. Kaksi viikkoa yhdessä venäläisessä minibussissa matkaten yhteensä 2 878 kilometriä. Täydellisen reissun ainekset ovat kasassa.

Matka alkoi omatuntoani kolkuttavimmalla kuuden tunnin lentomatkayhdistelmällä Oulusta Helsinkiin, Helsingistä Osloon ja Oslosta määränpäähän Tromssaan. Syynä suunnattomalle lentelylle oli se, ettei suoraalentoa Oulusta Tromssaan enää ole, matkahuollon linja-auto olisi vienyt liian kauan aikaa ja olisi tullut kalliimmaksi. Mutta tästä reissusta minä en maksanut penniäkään, joten en voinut kulkemiseen vaikuttaa tai siitä valittaa.

Reissu ei nimittäin ollut perinteinen Mari-reissaa-rinkkaselässä-reissu, vaan Barents Pressin ja Nordic Journalist Centren järjestämä toimittajakiertue. Kiertueemme tarkoituksena oli tutustua Barentsin alueen nuorisoon ja kertoa heidän tarinansa. Minkä ihmeen takia kukaan tahtoisi elää täällä? Mikseivät he lähde muualle? Miksi he joutuvat lähtemään muualle? Mikä saa heidät palaamaan takaisin?

Matkan ensimmäinen kohde Tromssa oli täydellinen vastaus kaikkiin kysymyksiimme. Norjan pohjoinen pääkaupunki tarjoaa nuorilleen vaihtoehtoja olla mitä vain, tehdä mitä vain ja asua kotona. Vierailimme teatterilla, nuorisovaltuustossa ja nuorisotaloilla, ja totesimme nopeasti, että Norja osaa panostaa nuorten harrastuksiin, ideoihin ja onnellisuuteen. Yliopistokaupungissa monet nuoret jäävät sinne opiskelemaan, luomaan uutta ja kehittämään aluettansa.

Nuorisotalo. Tromssa, Norja

Nuorisotalon biljardipöytä. Tromssa, Norja

Tromssa, Norja

Vaikka yksi maailman hyvinvoivimmista valtioista onkin kuorrutettu mahdollisuuksilla, törmäsimme siellä kummalliseen epäkohtaan – norjalaiset eivät saa kouluissa lämmintä ruokaa. Syynä on raha, jota valtiolla ei ilmeisesti ole riittävästi maksaakseen koululaisilleen lounasateriaa. Voi vain kuvitella, miltä tuntuu Pohjois-Norjan lapsista ensin istua pitkä koulumatka, ahertaa aamutunneilla ja lounasaikaan kaivaa repuistaan aamulla väsätyt väsyneet voileivät. Tai vaihtoehtoisesti lounas haetaan koulun viereisestä kaupasta vanhempien rahoilla, ja vanhempien valvomatta sitä, mitä lapsi syö.

Aikamme Norjassa oli rajallinen, joten ylitimme rajan Ruotsin puolelle. Kuvankaunis tie Tromssasta Kiirunaan vei ajatuksemme siihen, että on muitakin syitä sille, miksi ihmiset tahtovat täällä asustella. Luonto, luonto ja luonto se lappilaisen onnellisena pitää.

Norjan vuoristot.

Abisko, Ruotsi

Lunta satoi Ruotsissa.

Saavuimme Kiirunaan, kaupunkiin, joka syntyi yli sata vuotta sitten, kun Norrbottenin pohjoisimmasta kunnasta löydettiin rautaa. Rautaa! Rautateiden ainesta, siltojen materiaa, radioiden tukirakennetta ja jokaisen pikku tilpehöörin historian perustaa. Rautaa tarvitaan, raudalla eletään.

Tämän mineraalin löytyminen vaurastutti Ruotsista hyvinvointivaltion.  Kun kävi ilmi, että kaivoksen viereen rakennettu Kiirunan keskusta vajosi kaivostunnelin syvetessä, valtion omistama kaivos suostui kernaasti maksamaan keskustan siirron uuteen paikkaan. Meidän, jotka emme tienneet Kiirunan tilanteesta mitään, kaupungin siirto tuntui absurdilta. Miten tämä on mahdollista, ja mitä täällä tapahtuu? Onko pakko louhia, jos se vahingoittaa ihmisten koteja?

Kaivosvuori, savut ja konttori näkyvät Kiirunan keskustasta.

Rautapellettejä. Kiiruna, Ruotsi

Vanhan keskustan kerrostalot puretaan pois. Kiiruna, Ruotsi

”Ilman kaivosta ei olisi Kiirunaa”, toettiin meille kerta toisensa jälkeen. Ihmiset ovat riippuvaisia suurimmasta työllistäjästään ja se on syy, miksi Kiiruna on yksi elinvoimaisimmista kaupungeista Pohjois-Ruotsissa. Tänne muutetaan eikä täältä muuteta pois. Paitsi nuoret. Kiirunassa ei ole jatko-opiskelupaikkaa nuorille lukion jälkeen, mikä pakottaa heidät hakemaan muualle kouluun. Tai vaihtoehtoisesti nuoret jäävät töihin kaivokselle, jossa useat aloittavat työelämänsä kaivoksen tarjoamilla kesätöillä.

Tapasimme nuoria, jotka olivat muuttaneet opiskeluvuosiensa jälkeen takaisin kotikaupunkiinsa. Heidän mielestään nyt, kun Kiirunan kaupunkia siirretään, heillä on kaikki mahdollisuudet tehdä mitä vain. Nuoria kuunnellaan uuden keskustan suunnittelussa, koska se tulee olemaan heidän kotinsa pisimpään. Nuoret tahtovat luoda ekologisen ja sosiaalisen uuden Kiirunan, jossa ei autoilla, kävelykaduilla tavataan tuttuja ja keskustassa pyöräillään paikasta toiseen.

Kaivos dominoi Kiirunan maisemaa ja kaupunkia, mutta Ruotsin suurimman kunnan tarina ei silti ole pelkkä kaivos. Yhteisö siirtää kaupungin keskustan muualle, koska se voi. Voisiko olla yhtään juurtuneempaa jääräpäistä lappilaista asennetta? Koska eivät kiirunalaiset tahdo kotoaan muuttaa pois. Siellä ovat heidän tunturijärvet, vuoret, suot, metsät, ihmiset ja puhdas ilma.

Uusi kaupungintalo. Kiiruna, Ruotsi

Ensimmäisen viikon viimeiset päivät kulutimme Luulajassa. Meille ei oltu suunniteltu suurempia ohjelmia, joten aika kului kaupunkiin tutustuessa. Testasimme yöelämää, istuimme filmifestareilla darran pois ja söimme sushia. Luulajan hengähdystauko antoi voimia seuraavan viikon seikkailuille Suomessa ja Venäjällä.

Hiljainen aamu. Luulaja, Ruotsi

Matkalla Pohjois-Norjan taivaan alla

Auton lastauksen ja kotiväelle sanottujen heippojen jälkeen suuntasimme tielle kohti pohjoista. Se hetki oli rentouttava ja helpottava. Ensimmäistä kertaa lähdimme yhdessä reissuun, ja vielä sellaiselle matkalle, ettei meillä kummallakaan ollut tietoa siitä, mitä tuli tapahtumaan.

Matkamme alkoi kotoani Rouravaarasta. Olimme etua ostaneet kaiken kuivamuonan Kittilästä, mutta täydensimme varastoa niin Inarissa kuin Nuorgamissakin. Hoksasin esimerkiksi alkaessani kokata ensimmäisenä päivänä lounasta, että kuorimaveitsi oli jäänyt kotiin. Ostimme uuden. Samana iltana aioimme syödä porkkanoita, mutten löytänyt uutta veistä mistään. Häslätessäni kaupan pihalla olin kadottanut veitsen. En enää ostanut uutta. Voi ne porkkanat kuorineenkin syödä, kun ei sole niin nöpönuukaan mettässä.

Norjan vuoret näkyivät maisemassa heti, kun saavuimme Tenolle, mikä sai meidät kiiruhtamaan niitä kohti. Ennen rajan ylitystä täytimme vielä auton tankin, koska kumma kyllä bensa on Norjassa myös kalliimpaa kuin kotimaassa. Norjan puolelle saapuessamme maisema oli meille molemmille uusi ja tuntematon.

Näkymä Suomen puolelta Norjaan

Pieni talo Norjan vuorien juurella

Vuoria ei uskoisi näkevän näin lähellä kotia. Ennen kuin saavuimme Jäämeren rantaan, tie kulki suuren vuoriston läpi. Vettä satoi, tuuli pohjoisesta, tunturijärvet näyttivät hyisiltä ja lumi oli kasaantunut kasoiksi vuorten rinteille. Pieniä taloja oli ripoteltu sinne tänne maisemaan ja porot vaelsivat ympäri erämaata. Maastosta huokui voima – ihminen ei ollut koskaan kyennyt tähän luontoon kajota.

Kun saavuimme merelle, leiriytyminen ei enää tuntunut mahdottomalta ajatukselta. Puuton vuoristo oli jäänyt taaksemme ja rannat sekä vaivaiskoivumetsät täyttivät maiseman. Golf-virran pehmentämässä ilmastossa meitä ei hetkeäkään palellut teltassa. Olin varannut mukaan villahousut, kaulahuivit ja karvalakit, mutta ne pysyivät reppujen pohjalla koko reissun ajan. Teltassa tarkeni puolialastomana makuupussin lämmössä paremmin kuin hyvin.

Jäämeri

Majapaikka Jäämeren rannalla

Vuoristopuro, josta täytimme vesivarastomme

Päämäärämme oli Nordkapp eli Manner-Euroopan pohjoisin kohta, mistä sitten lähtisimme laskeutumaan takaisin kotia. Kahdeksan kilometrin mittaisen meren alittavan tunnelin läpi ajettuamme pääsimme Magerøyan saarelle. Tundraa, rantakalliota, jyrkänteitä ja pieniä kalastajakyliä. Pohjoisuus huokui saaresta, mutta niin myös turismi. Saksalaisia asuntoautoja oli edessä, takana ja teiden sivuilla parkissa.

Sinnikkäästi ajoimme Nordkappille saakka, mutta tietenkään emme olleet ajatelleet mahdollista pääsymaksua saaren pohjoisimpaan pisteeseen. Kahdelta ihmiseltä Nordkapp maksaa noin 55 euroa, jonka itse laskin päässäni heti yhdeksi tankilliseksi. Käännyimme takaisin ja annoimme muiden jäädä jonottamaan pääsyä tuohon nähtävyyteen.

Meitä ei jäänyt kaduttamaan se, ettemme raaskineet Nordkappiin mennä, koska saari itsessään oli upea nähtävyys. Eksyimme pienemmille sivukylille ja tyhjille teille. Turistisin nähtävyys on harvoin se hienoin reissukokemus.

Honninsvågin vuoristotalot

Kalastajakylä

Magerøyan saari on täynnä jyrkänteitä ja vuoria

Vuoret Magerøyan saarella

Jatkoimme sitten matkaa etelään. Ajoimme Suomea kohti Hammerfestin, Altan ja Kautokeinon kautta. Maisemat koko Pohjois-Norjassa olivat niin vaihtelevat, etten osaa sanoa mikä kohde oli kaikkein kaunein, mutta jokainen paikka sai meidät onnelliseksi.

Matkatessa autolla voi tapahtua kalliiksi tulevia vahinkoja, ja erämaassa apu on monen tunnin päässä. Automme oli vasta huollettu, mikä vaikutti sen kuntoon. Ajokistamme emme maksaneet polttoainetta enempää, koska se on äitini auto. Suosittelen hyväkuntoisella autolla matkustusta Norjassa, koska teiden kunnot vaihtelevat yhtä paljoin kuin niiden mutkikkuus ja mäkisyys eli paljon.

Autolla emme hurjastelleet juuri teiden vaihtelun vuoksi, mutta myös maisemien tähden. Aika vain hurahti niitä suu auki toljotellessa. Jokaisen kulman takaa aukesi uusi näkymä ihmeineen. Vuoret, vesiputoukset, pienet kalastajakylät, tasangot ja tunturikoivikot luovat pohjoisimman Norjan taian. Karu koskematon luonto voittaa niin pyramidit, temppelit kuin moderneimmat bulevardit hetkessä aitoudellaan. Ihmisen ihmeet eivät ikinä pääse niihin korkeuksiin, joihin jääkauden muokkaama ympäristö yltää majesteettisuudellaan.

Joki

Silfar kanjoni

Kanjonin rinteellä

Tunturikukka

 

Reissu oli ohi. Google mapsin mielestä ajoimme yhteensä 1 535 kilometriä, mutta totuus oli lähempänä 1 600 kilometriä. Hortoilimme usein pikkuteillä maisemia katselemassa ja etsiessämme yöpaikkoja. Ajoaika oli suunnilleen neljä tuntia päivässä tai enemmän. Yhteensä vuorokauden verran ajaminen kuudessa päivässä ei siis pakaralihaksia pahemmin puuduttanut.

Ja vaikka olisikin puuduttanut, mieleni lepäsi. En ole koskaan ollut niin rentoutunut viikon mittaisella lomalla kuin reissullamme Pohjois-Norjaan. En ajatellut kertaakaan velvollisuuksiani enkä huolestunut tyhjästä. Ressikin pysyi loitolla. Olen ottanut kesäkursseja täksi kesäksi, joten en ole ollut tauolla koulusta niin kuin jotkut muut opiskelijat. Mutta Norjassa olin tauolla. Olin tauolla kaikesta arjesta, mutten onneksi arkeni tärkeimmästä palasesta eli Otosta. Häntä tarvitsen vierelläni. 

Reissu kesti kuusi yötä  (13.6 – 19.6)
Ajoimme suunnilleen 1 535km (Google maps)
Ajoaika noin 24h
Aika kului siivillä kuunnellessamme radiota, kirjastosta lainaamia albumeita ja Tuomas Kyrön Mielensä Pahoittaja äänikirjaa.

Yöpaikat:

Konesjärven ranta, Inari

Pulmankijärven ranta, Nuorgam

Jäämeren ranta, Repvåg

Jäämeren ranta, Kvalsund

Alattionjoen ranta, Alta

Kaunis järvi jänkällä n. 30km päässä Kautokeinosta Suomeen päin

Meän ajoreitti

Budjetti:

150€ bensa

140€ ulkonasyömiset (Pizzat Inarissa ja pizzat sekä kinkkiruuat Norjassa)

70€ Suomesta ostetuista ruuista ja viinipullosta

30€ Norjassa ostetuista välipaloista ja kaljasta

14€ Utsjoen ja Hammerfestin uimahallit yhteensä kahdelta

0€ yöpyminen.

404€ yhteensä kahden hengen lomasta Norjassa.
Suosittelen tämän tyylistä reissua kaikille, jotka tahtovat seikkailla halvalla budjetilla ja niille, jotka eivät ole pohjoisessa koskaan käyneet.