Pohdintoja pohjoisesta ja kuvia kesästä

Tänä kesänä vietin Lapissa kunnolla aikaa. On kulunut vuosia siitä, kun viimeksi vierailin kotiseudullani kuukautta pidempään. Koulu, työt tai reissut jonnekin aivan muualle ovat estäneet minua, mutta nyt järjestin kaiken niin, että varmasti sain olla kotona. Vaikka kotonani ei mikään muutu, arki siellä poikkeaa kaupunkielämästäni Oulussa suuresti.

Suomen luonto on kaikkialla huumaavan kaunis, mutta Lapin tunturit, joet ja jänkät ovat minun kotimaisemani. Siellä luovuuteni kukoistaa. Joka päivä soitin pianoa, kirjoittelin juttuja, heiluin kamera kädessä ja ideoin uusia projekteja. Perheen ja kavereiden kanssa olo sekä pienet askareet pitivät minut kiireisenä. Touhusin somia juttuja kesäpäivät maailmassa, jossa aurinko ei laske.

Porot

Käävät

Seurujoki, Kittilä

Teeri mäen kämppätiellä

Pohjoisuudessa minua eniten lämmittää ihmiset. Tuntemattomille rupatellaan pilke silmäkulmassa ja perhetutuille keitetään sumpit. Kittilässä kaikki tietävät vaellusreittini ja kalapaikkani, mikä tekee keskustelusta aina sujuvampaa, vaikka ihmiset saattavatkin puhua vähän hitaammin.  Kaikki tuntevat toisensa tai ainakin jonkun sukulaisen. Huumori kukoistaa Oulussa ja Lapissa, ja täälläpäin ei tarvitte olla varpaisillaan siitä, mitä sanoo. Mutta rakastan myös sitä tunnetta, kun ystäväni etelästä tai ulkomailta tulevat meillä käymään. Silloin pääsen näyttämään parhaat tyypit ja rakkaimmat paikkani heille.

Äiti hakee juomavetta Leppäojasta

Grillailua kotikutoisesti

Valmiit herkut

Joonas tutkii julistetta

Teininä koin yksinäisyyttä, levottomuutta ja uhkarohkeutta kotonani ja rauhoitin tunteeni kaverien, netin ja maailman kautta. Nykyään ne tunteet kaikkoavat, kun käännyn Pokantieltä kotipihaani. Viimein olen tehnyt lapsuudenkodistani paikan, jonne kaipaan palata.

Aikani etsin paikkaani maailman ääristä. En tietenkään kadu reissujani, koska ne antoivat minulle niin paljon. Minun olisi vain pitänyt katsahtaa sinne, joka silmissäni oli takapajula, ja arvostaa sitä enemmän. Lappi ei ole takapajula, vaan perähikiöitä ovat ne paikat, joilla ei ole mitään annettavaa. En saa paljoa irti monista kaupungeista Suomessa ja ulkomailla, mutta äitimaan helmoissa en tätä tunnetta koskaan koe. Jokainen luo mielensä takapajulat itse.

Kaapo

Julia

Rovaniemi

Tivoli Rovaniemellä

Ennen ajattelin, etten koskaan tahdo muuttaa Ouluun, koska niin monet lappilaiset vain jässähtävät tänne eivätkä he uskalla lähteä kauemmas. Nyt olen itse jässähtäjä enkä voisi olla onnellisempi. Opiskeluelämä Oulussa on helppoa, ja se sijaitsee riittävän pohjoisessa minulle. Verrattuna Rovaniemeen ja Kittilään, Oulu näyttää olevan eteläläisille kavereilleni myös helpompi paikka vierailla. Täältä minä voin helposti reissata niin etelään kuin pohjoiseenkin.

Hailuodon auringonlasku

Previous Post Next Post

2 Comments

  • Reply Tuija 08/07/2018 at 2:13 PM

    Mari, tiedän tuon tunteen . Minulle Kuusamo, Vasaraperän kylä ja Koivuranta-niminen pikkuruinen paikka Kitkajärven rannalla on paikka missä olen onnellisimmillani. Mutta eikös ole niin, että pitää lähteä kauas nähdäkseen taas lähelle.
    Hieno kirjoitus toivoo uskollinen lukijasi.

    • Reply marimaija 09/07/2018 at 8:54 PM

      Olet oikeassa! Kaukana tulee käydä huomatakseen, mitä kaunista kotona on. Ihanaa, että luet tekstejäni 🙂

    Vastaa käyttäjälle Tuija Cancel Reply