Toimittajakiertue: Tromssa–Kiiruna–Luulaja

Miten olisi kiertue minibussilla ympäri Barentsin aluetta? Norjasta Ruotsiin, sieltä Suomeen, sitten takasin Norjaan ja lopuksi Venäjälle. Neljä ruotsalaista, neljä venäläistä, kolme suomalaista, tanskalainen editori, ruotsalainen projektivetäjä sekä venäläinen bussikuski. Kaksi viikkoa yhdessä venäläisessä minibussissa matkaten yhteensä 2 878 kilometriä. Täydellisen reissun ainekset ovat kasassa.

Matka alkoi omatuntoani kolkuttavimmalla kuuden tunnin lentomatkayhdistelmällä Oulusta Helsinkiin, Helsingistä Osloon ja Oslosta määränpäähän Tromssaan. Syynä suunnattomalle lentelylle oli se, ettei suoraalentoa Oulusta Tromssaan enää ole, matkahuollon linja-auto olisi vienyt liian kauan aikaa ja olisi tullut kalliimmaksi. Mutta tästä reissusta minä en maksanut penniäkään, joten en voinut kulkemiseen vaikuttaa tai siitä valittaa.

Reissu ei nimittäin ollut perinteinen Mari-reissaa-rinkkaselässä-reissu, vaan Barents Pressin ja Nordic Journalist Centren järjestämä toimittajakiertue. Kiertueemme tarkoituksena oli tutustua Barentsin alueen nuorisoon ja kertoa heidän tarinansa. Minkä ihmeen takia kukaan tahtoisi elää täällä? Mikseivät he lähde muualle? Miksi he joutuvat lähtemään muualle? Mikä saa heidät palaamaan takaisin?

Matkan ensimmäinen kohde Tromssa oli täydellinen vastaus kaikkiin kysymyksiimme. Norjan pohjoinen pääkaupunki tarjoaa nuorilleen vaihtoehtoja olla mitä vain, tehdä mitä vain ja asua kotona. Vierailimme teatterilla, nuorisovaltuustossa ja nuorisotaloilla, ja totesimme nopeasti, että Norja osaa panostaa nuorten harrastuksiin, ideoihin ja onnellisuuteen. Yliopistokaupungissa monet nuoret jäävät sinne opiskelemaan, luomaan uutta ja kehittämään aluettansa.

Nuorisotalo. Tromssa, Norja

Nuorisotalon biljardipöytä. Tromssa, Norja

Tromssa, Norja

Vaikka yksi maailman hyvinvoivimmista valtioista onkin kuorrutettu mahdollisuuksilla, törmäsimme siellä kummalliseen epäkohtaan – norjalaiset eivät saa kouluissa lämmintä ruokaa. Syynä on raha, jota valtiolla ei ilmeisesti ole riittävästi maksaakseen koululaisilleen lounasateriaa. Voi vain kuvitella, miltä tuntuu Pohjois-Norjan lapsista ensin istua pitkä koulumatka, ahertaa aamutunneilla ja lounasaikaan kaivaa repuistaan aamulla väsätyt väsyneet voileivät. Tai vaihtoehtoisesti lounas haetaan koulun viereisestä kaupasta vanhempien rahoilla, ja vanhempien valvomatta sitä, mitä lapsi syö.

Aikamme Norjassa oli rajallinen, joten ylitimme rajan Ruotsin puolelle. Kuvankaunis tie Tromssasta Kiirunaan vei ajatuksemme siihen, että on muitakin syitä sille, miksi ihmiset tahtovat täällä asustella. Luonto, luonto ja luonto se lappilaisen onnellisena pitää.

Norjan vuoristot.

Abisko, Ruotsi

Lunta satoi Ruotsissa.

Saavuimme Kiirunaan, kaupunkiin, joka syntyi yli sata vuotta sitten, kun Norrbottenin pohjoisimmasta kunnasta löydettiin rautaa. Rautaa! Rautateiden ainesta, siltojen materiaa, radioiden tukirakennetta ja jokaisen pikku tilpehöörin historian perustaa. Rautaa tarvitaan, raudalla eletään.

Tämän mineraalin löytyminen vaurastutti Ruotsista hyvinvointivaltion.  Kun kävi ilmi, että kaivoksen viereen rakennettu Kiirunan keskusta vajosi kaivostunnelin syvetessä, valtion omistama kaivos suostui kernaasti maksamaan keskustan siirron uuteen paikkaan. Meidän, jotka emme tienneet Kiirunan tilanteesta mitään, kaupungin siirto tuntui absurdilta. Miten tämä on mahdollista, ja mitä täällä tapahtuu? Onko pakko louhia, jos se vahingoittaa ihmisten koteja?

Kaivosvuori, savut ja konttori näkyvät Kiirunan keskustasta.

Rautapellettejä. Kiiruna, Ruotsi

Vanhan keskustan kerrostalot puretaan pois. Kiiruna, Ruotsi

”Ilman kaivosta ei olisi Kiirunaa”, toettiin meille kerta toisensa jälkeen. Ihmiset ovat riippuvaisia suurimmasta työllistäjästään ja se on syy, miksi Kiiruna on yksi elinvoimaisimmista kaupungeista Pohjois-Ruotsissa. Tänne muutetaan eikä täältä muuteta pois. Paitsi nuoret. Kiirunassa ei ole jatko-opiskelupaikkaa nuorille lukion jälkeen, mikä pakottaa heidät hakemaan muualle kouluun. Tai vaihtoehtoisesti nuoret jäävät töihin kaivokselle, jossa useat aloittavat työelämänsä kaivoksen tarjoamilla kesätöillä.

Tapasimme nuoria, jotka olivat muuttaneet opiskeluvuosiensa jälkeen takaisin kotikaupunkiinsa. Heidän mielestään nyt, kun Kiirunan kaupunkia siirretään, heillä on kaikki mahdollisuudet tehdä mitä vain. Nuoria kuunnellaan uuden keskustan suunnittelussa, koska se tulee olemaan heidän kotinsa pisimpään. Nuoret tahtovat luoda ekologisen ja sosiaalisen uuden Kiirunan, jossa ei autoilla, kävelykaduilla tavataan tuttuja ja keskustassa pyöräillään paikasta toiseen.

Kaivos dominoi Kiirunan maisemaa ja kaupunkia, mutta Ruotsin suurimman kunnan tarina ei silti ole pelkkä kaivos. Yhteisö siirtää kaupungin keskustan muualle, koska se voi. Voisiko olla yhtään juurtuneempaa jääräpäistä lappilaista asennetta? Koska eivät kiirunalaiset tahdo kotoaan muuttaa pois. Siellä ovat heidän tunturijärvet, vuoret, suot, metsät, ihmiset ja puhdas ilma.

Uusi kaupungintalo. Kiiruna, Ruotsi

Ensimmäisen viikon viimeiset päivät kulutimme Luulajassa. Meille ei oltu suunniteltu suurempia ohjelmia, joten aika kului kaupunkiin tutustuessa. Testasimme yöelämää, istuimme filmifestareilla darran pois ja söimme sushia. Luulajan hengähdystauko antoi voimia seuraavan viikon seikkailuille Suomessa ja Venäjällä.

Hiljainen aamu. Luulaja, Ruotsi

Previous Post

No Comments

Leave a Reply