Browsing Tag

road trip

Antelope Canyon

Mitä: Kierros Antelope Canyonissa
Missä: Page, Arizona, USA 
Milloin: Kesäkuu 2015


30.6. 2015 soi herätyskello viiden jälkeen aamulla, koska Marikan matkaohjelman mukaan piti ehtiä Antelope Canyonille kierrokselle kello 13. Lähtö oli Salt Lake Citystä, joten edessä oli kevyet 400 mailia ajoa ennen lounasta. Kahvia ja redbullia naamaan, roadtrip playlistit soimaan ja menoksi.


Antelope Canyon on ollut bloggaajienkin suosiossa ja paikasta löytyy blogipostauksia esim. Kealta, HeidiltäInkalta ja Maaritilta. Tässä vuorossa oma kertomukseni ja kuvat tästä paikasta. Me vierailimme siis Upper Antelope Canyonilla.
Matkanjohtaja (minä) ei ollut ottanut huomioon, että aika on eri Utahissa ja Arizonassa, joten lopulta oltiin perillä puolitoistatuntia ennen kierroksemme alkua. Yritimme saada etukäteen varattua kierrosta aiemmaksi, mutta kello 12 kierros oli kuulemma loppuunmyyty. 12 aikaan on megavalokuvaajakierrokset, koska silloin valonsäteet tulevat kanjoniin parhaiten. Lannistuttiin kohtaloomme ja lähdettiin käymään Horseshoe Bendillä, josta kertomuksen voi käydä lukemassa täältä
Navajo Toursin kautta varasimme jo kotona retken, ja hinnaksi tuli 40 $ / naama. Sen vielä tästä maksaa, mutta valokuvauskierrokset järkkärin ja jalustan kanssa maksavat 80-120 $, siihen en ehkä lähtisi. Upper Canyonilla on pakko ottaa opastettu kierros, kanjoniin ei pääse mm. flashflood vaaran takia ilman oppaita. Oppaat ovat asiantuntevia ja auttavat sinua kuvaamaan ja bongailemaan muodostelmia. Ihmisiä on PALJON, eli siis jos vihaat muita ihmisiä tai ahtaat paikat ahdistaa niin suosittelen harkitsemaan, että kannattaako vierailu ainakaan suosituimpiin aikoihin. 
Me ehdimme paikalle juuri viimeisten auringonsäteiden aikaan (13-13.30) ja päästiin näkemään nämä hehkutetut valoilmiöt ja olin iloinen siitä. Mietin ennen reissua, että onkohan paikka näkemisen arvoinen ilman näitä ja vastauksena siihen kysymykseen: kyllä on. Jos et pääse siis puolenpäivän aikaan kierrokselle, niin muodostelmat ja värit on upeita muutenkin.
En tiedä kuinka paljon kanjoniin mahtuu kerrallaan porukkaa, mutta siis kuten jo mainitsin, siellä on PALJON ihmisiä. Kanjoni on aika kapea, ja kaksi henkilöä vierekkäin joissain kohdissa on melkein ahdasta. Oppaat pyrkivät pitämään jengin omilla puolillaan ja kehottavat kulkemaan eteenpäin, mutta tottakai jokaisesta muodostelmasta on kaikkien saatava kuva. Meidän ryhmässämme oli italialainen perhe, jonka äiti halusi ipadilla kuvan lapsistaan noin viiden metrin välein. Oppaan oli siis otettava heistä kuvia koko ajan. Toivottavasti sai hyvän tipin. 

Ei sillä etten itse olisi käyttänyt opasta hyödyksi jos puhelin ei tehnyt yhteistyötä ja halusi saada värit ja muodot vangituksi. Sinistä, punaista, ruskeaa, hiekkaa. Susia, karhuja, Abraham Lincolnia, Egyptiläinen silmä.


Tältä näytti Antelope Canyon mun kameran linssien läpi! Mun mielestä käymisen arvoinen paikka todellakin, mutta yhdellä kerralla kyllä nähty. Lower Canyon, josta Inkan ja Maaritin postaukset ovat, on vähän erinäköinen, joten jos joskus satun Pagen suuntaan vielä niin voisin toki vierailla sielläkin.

Miltä näyttää? Haluaisitteko käydä täällä?

Where the road then takes me


The road is now calling
And I must away


Road trippin’ with my two favorite allies
Fully loaded we got snacks and supplies


My hands wrapped around the stick shift
Swerving on the 405


Let’s waste time
Chasing cars
Around our heads


All we do is drive


We go where no one goes
We slow for no one
Get out of our way


I drive fast
I am alone in midnight


But I don’t regret
Nor will I forget
All who took that road with me


Country roads take me home
To the place I belong

Rakkaudesta roadtrippailuun ja parhaisiin roadtrip biiseihin.

Mihin lähtisit roadtripille NYT?

National Park Service

Yhdysvaltojen National Park Service on ihan huikee juttu. NPS hallinnoi jenkkien kansallispuistoja, kansallismonumentteja ja monia historiallisia paikkoja. Nettisivuilla voi surffailla vaikka tunteja tutustuen uusiin kansallispuistoihin, suunnitella mitä teet kansallispuistoissa ja harrastaa yleistä fiilistelyä. Toimii! Lähitulevaisuudessa tulee postauksia kansallispuistoista varmaaan kyllästymiseen saakka, mutta koittakaa kestää. Onneksi muutkin ovat hurahtaneet kansallispuistoihin, joten en ole yksin tämän kanssa.

Tässä ensin siis lyhyt kooste kaikista kansallispuistoista joissa vierailimme, myöhemmin pureudutaan kaikkiin puistoihin omina postauksinaan. Kävimme roadtripillämme kuudessa eri kansallispuistossa. Nämä kansallispuistot olivat Mount Rainier, Glacier, Yellowstone, Grand Canyon, Yosemite ja Crater Lake.

Mount Rainier


Mount Rainier National Parkissa ehdittiin viettää vain noin pari tuntia. Lähinnä ajoimme puiston päätietä ja pysähtelimme ottamaan kuvia eikä todellakaan jääty nautimaan maisemista. Ei näin! Kansallispuistoista pitää nauttia, ja onneksi muissa puistoissa ehdimme tehdä tätäkin. Rainierista ei siis jäänyt ihmeellisiä fiiliksiä, paljon metsää ja vihreää, ihana Mount Rainier taustalla lumihuippunsa kanssa. Palaisin kuitenkin ehdottomasti tutustumaan puistoon lisää.

Glacier


En oo ehkä ikinä missään nähnyt niin hienoja maisemia kun Glacier National Parkissa. Mä en tiedä pystynkö kuvailemaan sanoin niitä mitenkään, ihan uskomatonta. Vietetiin Glacierissa koko päivä, mutta niin paljon jäi vielä näkemättä. Tää oli kaikista näistä puistoista ehkä ökyin maisemien puolesta ja helppo varsinkin roadtrippaajille, koska ihan vaan autolla ajaessa tuli koko ajan huikeampia maisemia.

Yellowstone

Yellowstone odotukset olivat aivan megalomaanisen korkealla, mutta puisto kyllä lunasti ne aikalailla täysin. Kolme päivää upeita paikkoja, luontoa ja eläimiä. Mitä muuta vois toivoa? Ihan käsittämätön miten yhdessä puistossa voi olla niin paljon kaikkea. Tästä kuulette vielä niin paljon. Yellowstonesta tuli poikaystävän lempparipuisto, mulla jää just ja just kakkossijalle. Tää on ihan ehdoton paikka eläinystäville!

Grand Canyon


Kaksi vuotta sitten kävimme Grand Canyon Westillä, joka on Hualapai heimon omistamaa aluetta, ei kansallispuistoa. Paikka vaikutti jo silloin, ja halusin ehdottomasti päästä käymään varsinaisen kansallispuistonkin puolella. Harmiksemme emme voineet olla täällä auringonnousun tai laskun aikaan, mutta siis en valita näkymistä muinakaan aikoina. Suosittelen täällä oikeasti hiljentymään ja vaan ihmettelemään mestan mahtavuutta.

Yosemite


Yosemite. Mun mielestä kaikista paras kansallispuisto. Kaksi vuotta sitten ajettiin vain Tioga Passia pitkin puiston läpi, nyt tultiin myös Tioga Passin kautta, mutta pysähdyttiin puistoon kahdeksi yöksi. En oo pitkään aikaan ollut niin rikki kun reilun 15 kilometrin haikkailun jälkeen puistossa, mutta silti päivät Yosemitessa olivat mahtavat. Yosemite on mun mielestä haikkailijalle ihan täydellinen paikka. Reiteissä on vaikka kuinka paljon valinnanvaraa, löytyy vaikeaa ja helppoa, pitkää ja lyhyempää. (Kelpaa myös julkkiksille, Mila Kunis ja Ashton Kutcher vauvoineen kävelivät rennosti vastaan!)

Crater Lake


Crater Lakeen tutustuttiin myös aika pikaisesti, mutta paikka oli myös hieno. Ensi kerralla haikkaisin joko alas järven rannalle tai ylemmäs vuorille katselemaan näkymiä. Tällä kertaa riitti lyhyemmät kävelyretket järven ympärillä. Aurinkoisina päivinä otetut kuvat täältä näyttävät upeilta, meidän vierailumme aikana oli vähän pilvistä.


Siis kiteytettynä, kansallispuistot on parasta, varatkaa kaikille aikaa (paljon!) ja ostakaa America the Beautiful Annual Pass 80 dollarin hintaan! Se kattaa kaikkien kansallispuistojen sisäänpääsyn vuoden aikana niin monta kertaa kun vaan jaksat käydä. Esimerkiksi Yellowstonen sisäänpääsymaksu on 30 dollaria (yhdellä sisäänpääsymaksulla saa tavallisesti vierailla puistossa seitsemänä päivänä) joten kortti maksaa itsensä pikaisesti takaisin. Maksaessa sisäänpääsyä tai näyttäessä korttia saa puiston kartan sekä must see kohteet ja puistojen kohokohdat kätevinä esitteinä.

Mitkä on teiän mielestä parhaat kansallispuistot ja missä haluaisitte käydä? Jakakaa mun kanssa!

I saw so many places

Coming soon… No siis ehkä reilut kaksi viikkoa on pian? Joo ei oo, mutta en oikeesti oo saanut jäsenneltyä mun ajatuksia ja alettua kirjoittamaan. On ollut jotenkin ihan liikaa ohjelmaa näissä parissa viikossa ja aika ei oo vaan riittänyt kaikkeen. Oon nauttinut kesästä, ystävien seurasta, festareista, juhlista, urheilusta.

Nautin myös reissukuvien katsomisesta ja niiden yleisestä fiilistelystä. (Editointi ei juuri nyt kuulu lempparihommiin.) Tästä kuitenkin pidemmittä puheitta vielä yksi fiilistelypostaus ennen kuin päästään asiaan, eli oikeasti käymään läpi reissua ja mitä nähtiin ja tehtiin.

En ole vielä osannut päättää, että kirjoitanko reissusta kronologisessa järjestyksessä vai ihan randomilla. Onko väliä?

P6301565
P6210448P6301620P7011685P6220594P7112218P7071914
Nää mestat. Palaan ihan koska vaan takaisin. Välillä iski epätoivo haikkaillessa ylämäkeen, jonka päättymisestä ei mitään tietoa ja navigaattorin näyttäessä 300 mailia suoraa tietä, mutta silti. En vaihtais niitäkään hetkiä.

P6210531P7081980P6271075
Karhuja, karhunpentuja, biisoneita, kojootti, hirviä, peuroja. Ei valittamista kansallispuistojen eläintarjonnasta. Valasretki ja miekkavalaiden näkeminen ensimmäistä kertaa. Onneks tiedän, että siellä on muitakin eläinbongareita, joten eläinkuvafiilistely ei varmaan haittaa?

P7041781
Ja mitä ois postaukset Jenkeistä ilman ruokaa? Mä en ole ikinä syönyt niin paljon ruokaa kun söin Caesars Palacen Bacchanal Buffetissa. Ikinä. Enkä enää ikinä syökään kiitos vaan.

The things that I did.

Näihin kuviin tällä kertaa, palataan pian.