Browsing Tag

Kilpisjärvi

Kolmen valtakunnan rajapyykki

Kolmen valtakunnan rajapyykki! Kuka muka ei haluaisi käydä Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa samaan aikaan?


Kolmen valtakunnan rajapyykille pääsee Kilpisjärveltä vaeltamalla 11 kilometriä ja sitten samaa reittiä takaisin. Tämä olisi ollut meille ehkä vähän turhan pitkä vaellus, joten päätimme mennä Malla-laivalla lähemmäs rajapyykkiä. Mallan satamasta on kolmen kilometrin vaellus rajapyykille ja rajapyykiltä reilut 11 kilometriä Mallan luonnonpuiston läpi Kilpisjärvelle. Sen lisäksi meillä oli siitä vielä 2,5 kilometriä Kilpisjärven Retkeilykeskukselle, jossa yövyimme.


Reitti laivalta rajapyykille on helppoa ja tasaista maastoa, sateen jäljiltä vähän mutainen. Tällä osalla reittiä oli paljon muita ihmisiä, mutta kaikki muut kun me taisivat palata laivalla takaisin.


Siellä seisoo upea rajapyykki… Jos oisin tullut kattomaan vaan tota mötikkää niin oisin varmaan ollut pettynyt. Mä kuvittelin ehkä jotain muuta, mutta siis keltainen betonimöhkäle jossa lukee Suomi/Ruotsi/Norja. No mut hei sepä kiva. Näkymät Norjan tai Ruotsin vuorille olivat huikeinta tässä paikassa, mutta tulipa nyt nähtyä.



Rajapyykiltä reitti jatkuu luonnonpuiston läpi. Törmättiin kahteen muuhun ihmiseen koko reitillä, joten ei todellakaan ollut mikään ruuhkareitti. Vähän heikompi ilma vaikutti todennäköisesti tähän, muutamaan otteeseen satoi vettä ja oli aika kylmä. 

Poroja! En uskaltanut mennä lähemmäs. T. Kaupunkilainen.


Meinasi tulla pieni ahdistus siinä vaiheessa kun piti ylittää joki. Etsittiin sitten kapeampi osa, josta pääsi ketterästi hyppäämään yli. Kiviä pitkin ei tehnyt mieli ylittää jokea, koska kastuminen kylmässä ilmassa ei ollut suunnitelmissa.

Kiviä pitkin kävellessä piti skarpata ettei astu harhaan tai liikkuville kiville. Onneksi säästyttiin pahemmilta kompuroimisilta. 

Reitti on suureksi osaksi aika helppo, mutta muutamia vaikeampiakin kohtia matkan varrelle mahtuu. Mikään superhyvä kunto ei tarvitse olla, kärsivällisyyttä, varovaisuutta ja hyviä polvia vaaditaan muutamissa hankalammissa kohdissa. Eli käytännössä kivikossa ja loppuvaiheessa tulevassa tiheässä koivumetsässä jonka polku oli sateen jälkeen heikommassa kunnossa ja piti skarpata ettei liukastu jyrkässä alamäessä.

Mä fanitan vesiputouksia, enkä tosiaankaan odottanut, että reitin varrelta löytyis tälläinen. Siis huh, heittämällä Suomen hienoin vesiputous eli Kitsiputous / Mallan kyyneleet. Oltiin aika poikki jo tässä vaiheessa eikä jaksettu sen lähemmin tutustua putoukseen, mutta ilmeisesti putouksen taakse olisi voinut kävellä! Voin suositella tätä koko vaellusta ihan vaikka vaan tän putouksen takia, mä olin ainakin ihan fiiliksissä. Putouksen kohdalla oli myös kapeahko joki ylitettävänä.


Siinä vaiheessa kun päästiin parkkipaikalle, johon rajapyykin reitti päättyy/alkaa, ei todellakaan naurattanut tajuta, että matkaa on vielä 2,5 kilometriä. Harkittiin liftaamista, mutta urheasti jatkettiin loppuun asti. Lopulta iphonen terveysappi näytti päivän kävelysaldoksi 22 kilometriä, joten siis joko reitti on pidempi kun kyltit antaa ymmärtää tai sitten me kierreltiin ja kaarreltiin normaalia enemmän…

Kokonaisuudessaan oli kyllä ihan huikee reitti ja voin siis lämpimästi suositella tätä ohjelmaksi Kilpisjärvellä! Maisemat, reitin vaihtelevuus, tunturit, vesiputous ja porot. Reitin varrella on niin paljon kaikkea että ei todellakaan aika käy tylsäksi. Miltä näyttää?

(Mä opin tätä postausta tehdessä siis uusia sanoja. Rakkakivikko on noi tollaset kivikasat ja tiesittekö että vesiputouksia voi sanoa könkäiksi?! Opin myös reissussa uusia sanoja, esim. porotokka!)

Saanan valloitus

Neljä kilometriä tunturille nousua jäätävässä tuulessa tuntuu aika pahalta. Siitä on hyvä aloittaa tämä tarina vaelluksesta Saana tunturin huipulle 1029 metrin korkeuteen.


Kuvittelimme, että portaat, jotka lähtevät reilun kilometrin päästä Kilpisjärven retkeilykeskukselta, veisivät meidät Saanan huipulle. Kyseessä on Suomen pisimmät portaat, ja ne on rakennettu helpottamaan Saanalle nousua. Portaita on reilut 700 ja matkalla on pari lepopaikkaa. Portaat olivat omasta mielestäni reitin helpoin osuus…


Portaat eivät siis tosiaan vie huipulle asti, vaan niiden jälkeen jatkuu nousu vielä pitkään.


Maisemia kelpaa ihailla kyllä koko matkan sekä Kilpisjärvelle että toiseen suuntaan.


Aurinko yritti näyttäytä haikkailumme aikana, mutta lämmittämään se ei tosiaan ehtinyt alkaa. Ilman jäätävän kylmää tuulta matka olisi ollut leppoisa, mutta vaikka oltiin varustauduttu ihan hyvin, paleltiin silti tuulessa.


Nousuun kehotettiin varaamaan ainakin tunti aikaa, mutta meillä meni kyllä reilusti yli tunti. En usko, että olimme mitenkään tavallisia tallaajia hitaampia, mutta ehkä kylmyys jäädytti lihaksia ja hidastutti meitä. Onnistuin myös rasittamaan polveni edellisenä päivänä kolmen valtakunnan rajapyykin vaelluksella, joten jouduin varsinkin alaspäin mennessä varomaan sitä.


Reitti muuttui karummaksi mitä ylemmäs mentiin, ja lopulta päästiin huipulle eli 1029 metrin korkeuteen! Moneen otteeseen kuvittelimme olevamme huipulla, mutta matka silti vain jatkui. Neljä kilometriä ylösnousemista tuntuu puolet pidemmältä kun neljä kilometriä suoraa tietä.


Huipulla pikaisesti eväät naamaan jäätymistä uhmaten, nimi vieraskirjaan ja vauhdilla alas. Ja siis tällä jäätävän kylmällä ilmalla, mistä olen noin sata kertaa postauksen aikana maininnut, tarkoitan noin kymmentä astetta ja KYLMÄÄ tuulta. Ja päivä jolloin Saanalle kiivettiin, oli 14.8.2015. Ihana Kilpisjärven kesä.

Kokonaisuudessaan meillä meni retkeen kolmisen tuntia. Lähdimme Kilpisjärven retkeilykeskukselta ja palasimme sinne. Retkeilykeskukselta portaille on kilometrin matka ja portailta huipulle noin neljän kilometrin matka. Tästä valituksestani huolimatta ihan ehdottomasti Kilpisjärvellä vieraillessa käymisen arvoinen päiväretki. Ensimmäinen tunturi jolla vierailin! Kuten sanonta kuuluu, ei ole olemassa huonoa säätä, on vain huonoja varusteita. Joten ensi kerralla vaan paremmat varusteet messiin.

Onko kukaan teistä käynyt valloittamassa tuntureita Suomessa?

Kilpisjärvi & Lofootit

Telttailusta selvitty hengissä (just ja just)! Lyhyesti sanottuna Lofootit teki vaikutuksen ja Kilpisjärvi ei. Lofooteilla oli lämmin, Kilpisjärvellä ei. Sekin selittää tätä mielipidettä aika paljon. Oli ehkä vähän mukavampi nukkua yli kymmenen asteen lämpötilassa teltassa kun noin neljän asteen… Luvassa siis kylmiä postauksia Kilpisjärveltä ja aurinkoisia Lofooteilta.


Olin ensimmäistä kertaa elämässäni Lapissa ja Suomen Lapista jäi mieleen kitukasvuiset puut, valoisuus ja porot! Mua pelotti ajaa porojen vierestä, koska en luottanut siihen, etteivät ne hyppäisi auton eteen. Ajettiin Vantaalta Kilpisjärvelle yhden päivän aikana, pysähdellen aina kun siltä tuntui. Menomatkalla ei ollut mitään ongelmaa ajaa 1200 kilometriä päivän aikana, koska kaikki siistit jutut olivat vielä edessäpäin, mutta paluumatka oli aika nihkeä. Ruotsissa ja Suomessa ei ollut oikein enää edes mitään pysähtymisen arvoisia paikkoja, joten yritettiin vaan päästä mahdollisimman nopeasti kotiin.


Kilpisjärvi iltahämärässä. Käytiin ensimmäisenä päivän tsekkaamassa Malla-laivan lähtöpaikka, kokeiltiin vettä ja todettiin se jääkylmäksi. Ei tehnyt mieli mennä uimaan. Oli ihana rankan ajopäivän jälkeen vain hengailla hetki järvenrannassa ja fiilistellä. Asuvalintana oli toppatakki ja pipo.


Parin yön yöpymispaikka Kilpisjärven Retkeilykeskuksessa. Kaksi yötä kahdelta henkilöltä maksoi muistaakseni yhteensä 44 euroa, eikä mitään aavistusta onko se paljon vai vähän. Tuntuu paljolta, mutta en tosiaan ole mikään asiantuntija. Tällä hinnalla sai käyttöön vessat, suihkut ja kesäkeittiön. Ei tarvinnut säätää trangian kanssa kun päästiin kokkailemaan keittiössä. Muita telttailijoita oli liikenteessä supervähän, molempina öinä taisi olla kaksi tai kolme muuta telttaa lähistöllä. Yöt Kilpisjärvellä olivat tosiaan aivan jäätäviä, ja ensimmäisen yön nukuin kesämakuupussissa, jonka comfort lämpötila oli 13 astetta. Oli kylmä. Toisena yönä minulla oli kaksi makuupussia ja villaviltti, helpotti vähän.


Lofooteille ajettiin sitten kahden yön jälkeen, ja maisemat muuttuivat huikeiksi samantien kun päästiin Norjaan! Vuoria ja vuonoja, mutkaisia teitä ja asuntoautoja. Tämä oli ensimmäinen kertani myös Norjassa, ja tykkäsin kyllä Pohjois-Norjan maisemista. Ehdottomasti voisin palata myös Lofooteille, mutta ehkä mielummin lentämällä ainakin osan matkasta. Lofooteilla oli päivisin reilu 20 astetta lämmintä, ja yötkään eivät olleet mitenkään jäätäviä, joten telttailu täällä ei ollut niin epämiellyttävää.


Lofoottien haikkailumaastot olivat jotain uskomatonta, ja tulinkin siihen tulokseen, että lämpimässä ilmassa haikkaileminen sopii mulle. Ja toinen ahaa-elämys oli myös se, että musta ei ehkä olisikaan pidemmälle vaellukselle yhtään missään, koska telttailuelämä ei ollut ihan mun juttu. Jos joku pystyttäisi ja purkaisi mun teltan ja tietäisin, että yöllä ei tule kylmä, asia olisi ehkä toisin. Päivähaikit ja lämmin ilma, se toimii!

Postauksia luvassa siis Kilpisjärven haikeista, Lofoottien UPEISTA rannoista ja muista Lofoottimaisemista. Stay tuned! Mites teillä, onko telttailu teidän juttu vai ei? Entä haikkailetteko mielummin paikkoihin vai menette sellaisiin paikkoihin joihin pääsee autolla?