Suomen suurin matkablogiyhteisö

Amsterdam marraskuussa jatkuu

Ehdin tehdä vaikka mitä parissa päivässä Amsterdamissa. Edellinen postaus marraskuisesta Damista löytyy täältä.


Alankomaihin assosioidaan aika usein tuulimyllyt ja sain päähäni, että tahdon nähdä tuulimyllyjä Amsterdamissa. No google laulamaan ja selvittelemään, että mites se onnistuu. Täältä löytyy tietoja Amsterdamissa ja lähistöllä olevista tuulimyllyistä. Yövyimme Golden Tulip nimisessä hotellissa, joka oli kävelyetäisyydellä De Bloem tuulimyllystä (osoite Haarlemmerweg 465). Aloitin siis aamuni lenkillä kohti tätä tuulimyllyä.

Mulla ei ollut mitään sen kummempaa agendaa tyylimyllymetsästämisessä, halusin vaan käydä kuvaamassa sellaista ja saada autenttisen Alankomaat-kokemuksen. De Bloem on avoinna yleisölle ainoastaan kansallisena tuulimyllypäivänä, muina päivinä sitä täytyy tyytyä ihastelemaan ulkopuolelta.

Toinen varteenotettava vaihtoehto tuulimyllybongailulle ja samalla oluelle, on Brouwerij’t IJ, joka on pieni panimo De Gooyer tuulimyllyn kyljessä. En tiedä miksi mainostan näissä Amsterdam postauksissa olutta kun en itse ole koskaan juonut sitä, mutta ehkä joku nauttii! Mun aikatauluihin Brouwerij ei sopinut, mutta paikkaa on kehuttu.


Sunnuntai aamuna oli aika rauhallista kävellä kaupungilla, mutta kello 12 kun kaupat aukeavat täyttyy Kalverstraat ja kelluvat kukkamarkkinat hujauksessa. Mun mielestä noi kukkakaupat on ihanat, jokainen täynnä täysin samoja tuotteita ja aikalailla samaan hintaan, mutta silti niissä tulee käytyä useammassa. Harmi, että mulla ei ole pihaa missä alkaa kasvattamaan tulppaaneja. Toiselta puolelta tietä löytyy sitten pieniä putiikkeja, joista voi ostaa mitä ihmeellisimpiä asioita.

Kun ihmisiä alkoi olla kaupungilla liikaa enkä jaksanut tunkea ihmismassojen läpi sujahdin Begijnhofin alueella keskustassa. Historiallinen alue, jossa on elänyt beguine-tyylillä eläviä naisia (melkein nunnia, kaikkea sitä oppii blogipostauksia kirjoitellessa). Alue oli hyvin hiljainen ja sisäpihalle mentäessä onkin kylttejä, että kunnioitathan paikkaa ja olet hiljaisesti.


Lupasin edellisessä postauksessa vinkit Van Goghin museoon ja Anne Frankin taloon ja oikeesti mulla on yks vinkki mitä kannattaa kuunnella. Ostakaa liput etukäteen. Ne jonot oli jotain ihan jäätäviä marraskuussa, en halua ajatella pahimpia turistikausia. Van Goghin museoon saa lippuja saa ostettua netistä ihan lähipäiville, Anne Frank liput saattavat olla viikonkin päähän loppuunmyyty. Ilman lippujakin toki pääsee, mutta esimerkiksi Anne Frankin taloon vasta 15.30 jälkeen. Mulla ainakin on parempaa tekemistä kun jonottaa monta tuntia ja ostin liput fiksuna etukäteen.

Van Goghin museo oli yksi parhaita museoita, missä olen aikoihin käynyt. 17 euron hintaan pääset ihailemaan Van Goghin teoksia sekä erilaisia kiertäviä näyttelyitä. Mulla vierähti pari tuntia kierrellen kerroksia ja katsellen taidetta. Kuvia sieltä tasan kaksi yläpuolella näkyvää.

Anne Frankin talon kierroksen aika koitti alkuillasta ja taas tyylikkäästi jonojen ohi sisään odottelemaan kierroksen alkua. Talossa ei saa kuvata ja tottakai kunnioitin sitä ohjeistusta ja kuvat jäi ottamatta. Mä en oikein tiedä miten kuvailla tätä kierrosta täällä, aika hiljaista porukkaa kävelee portaita ylös jonossa ja hiljaisena tutustuu huoneisiin. Mielessä todennäköisesti se, että miten maailmasta löytyy niin paljon pahaa.


Anne Frankin jälkeen ilta jatkui valaistujen kanaalien ihailulla ja siitä nukkumaan menolla. Biletys ja Red Light District tuli tällä reissulla kierrettyä kauempaa.  Amsterdam on yksi Euroopan lempikaupungeistani ja muutama päivä siellä piristää aina. Mitkä on teiän lempparipaikkoja Damissa?

Marraskuinen Amsterdam


Kannattaako marraskuussa lähteä Amsterdamiin? Kannattaa.

Mitä kaikkea marraskuussa voi tehdä Amsterdamissa? Kaikkea.

Voiko Amsterdamissa reissata yksin? Voi.


Viime vuoden marraskuussa vietimme kaksi yötä Damissa poikaystäväni ja hänen veljensä kanssa. Käytännössä vietin kuitenkin päivät yksin kaupungilla, koska matkaseuralaisten aktiviteetti oli musiikkitapahtuma, joka ei mua niin kiinnostanut. Mulle matkalla oli luvassa kulttuuria ja omaa aikaa.



Amsterdam näytti meille sateista puoltaan marraskuun alussa, mutta ei annettu sen häiritä ja mietittiin sisäaktiviteetteja. Kanaaliristeilyä olin jo ennen reissua harkinnut, joten hypättiin pitkän kanaaliveneen kyytiin 15 euroa köyhempinä. Risteily kestää reilun tunnin ja pyörii reilun tunnin kanaaleja pitkin.

Veneestä käsin näkee monet suositut nähtävyydet, ja kuulokkeet korvissa pääsee kuuntelemaan tarinoita ja infoa näistä paikoista. Kuulee kanaalien historiasta, Amsterdamin historiasta ja erikoisia faktoja matkan varrella olevista rakennuksista. Kanaalit ovat osittain Unescon maailmanperintökohde listalla ja oli kyllä kiva kokemus, vaikka aurinkoisella ilmalla varmasti saisi vielä enemmän nautintoa. Pitkällä paatilla tehtävät tiukat käännökset olivat mielenkiintoisia kun venkslataan vene läpi ahtaista koloista.


Sateisella ilmalla toimii myös muut sisäaktiviteetit, esimerkiksi olutkierros Heineken Experiencessä. Viimeksi ei käyty täällä, mutta sitä edellisellä Amsterdamin reissulla käytiin. Jos olet oluen ystävä niin suosittelen paikkaa, ja siis vaikka en juo olutta niin oli kokemus oli ihan hauska. Heineken Experiencen hinta on 16 euroa ja se sisältää kaksi olutta tai muuta virvoitusjuomaa.

Experiencessä pääsee siis katsomaan oluen valmistusvaiheita, maistelemaan eri tekovaiheissa olevaa olutta ja lopuksi sitten nauttimaan valmiita tuotoksia.


Mä rakastan puistoja ja esimerkiksi Lontoossa Hyde Park ja New Yorkissa Central Park on ihan mun suosikkipaikkoja. Amsterdamin vastine näille on Vondelpark, jossa vietin aikaa yksin kävellen ja kuluttaen aikaa. Ilma ei ollut ihan sopiva piknikin viettämiseen, mutta mä nautin suunnattomasti ihan vaan päämäärättömästä haahuilustakin. Onneksi on puhelin, josta saa paikannettua itsensä, sillä mä voin eksyä ihan missä vaan.

Vondelparkin jälkeen jatkoin matkaa katsastamaan I amsterdam kirjaimia ja tarkistamaan seuraavaa päivää varten Van Gogh museon sijainnin. Yritin saada pari kuvaa, jossa noin sata ihmistä ei olisi tiellä, mutta oli vähän mahdotonta. Tottakai kaikkien pitää saada kuvata itsensä kirjainten päällä, itse yksinäisenä yritin selfieitä heikolla menestyksellä.


Puistohengailun jälkeen teki mieli päästä sisätiloihin, joten reissasin Amsterdam Public Libraryyn lähinnä näkymien takia. Mun mielestä on tosi kiva päästä katsomaan kaupunkeja vähän korkeammalta yläilmoista, ja lyhyen googlettelun tuloksena löysin kehuja kirjastosta. Julkiset kirjastot eivät tietenkään maksa mitään, joten budjettimatkailijalle sopiva paikka käydä tarkkailemassa kaupunkia.

Vaikka Amsterdam on pyöräilijöiden suosiossa, pakko kehua Damin julkista liikennettä. Toimivaa ja halpaa, esimerkiksi 48 tunnin lippu maksaa 12,50 euroa. Mun suosikkikulkuneuvo on raitiovaunut, joilla mun kokemuksen mukaan keskusta-alueella pääsee liikkumaan ihan mihin vaan.


Loppuillasta reissasin vielä shoppailukatu Kalverstaatille katsastamaan jouluvalohässäkät ja syömään ihanaa falafelia Maoz nimisessä pikaruokaravintolassa. Taisin myös samalla katsastaa seuraavaa päivää varten valmiiksi kaupat, joihin halusin mennä törsäämään. Olin yksin liikenteessä, mutta mitään ongelmaa ei tullut koko päivänä vastaan. Sain kulkea ja harhailla ihan rauhassa ympäri kaupunkia.

Yhdessä päivässä ehtii ihan hyvin siis nähdä Damia! Toki riippuen siitä mitä haluaa tehdä, mutta mulla oli mukavan rento päivä. Jatkan seuraavassa postauksessa ja annan asiantuntevat vinkit mm. tuulimyllybongailuun, Anne Frankin taloon ja Van Goghin museeon.

Sunset sings the sweetest tune

Miten nää kuukaudet menee näin nopeasti? Taas on Instagram Travel Thursdayn aika ja kuukausi on vaan vierähtänyt. Kuukauden teema on matkailun värit ja mä päätin lähestyä teemaa auringonlaskun väreillä.


Key West, FL.

Auringonlaskut on <3. Mä katselisin auringonlaskuja mielellään joka päivä, mutta kotona ollessa niihin ei tule juurikaan kiinnitettyä huomiota. Reissussa taas tulee aina katsottua auringonlaskun aika, ja tähdättyä sen mukaan esimerkiksi rannalle. Varsinkin Kalifornian auringonlaskut on aina nähtävä, ja seuraavista kuvista selviää ehkä, että miksi.


Seal Beach, CA.


Highway 1, CA.


Hermosa Beach, CA.


Laguna Beach, CA.


Seal Beach, CA.


Griffith Observatory, CA.

Ei mulla muuta. Mä liputan Kalifornian auringonlaskuille, mutta parin viikon päästä katotaan oisko Havaijin auringonlaskuista vastusta. Missä on teidän lempparipaikat maailmalla katsoa auringonlaskuja?

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka vetäjinä Suomessa toimivat Muru Mou,  Travellover ja Rimma+Laura.  Lisätiedot ja osallistumisohjeet esimerkiksi täältä. Liity sinäkin mukaan tempaukseen ja jaa reissuinspiraatiota käyttämällä Instagramissa tunnistetta #IGTravelThursday tai #IGTT! Minut löydät Instagramista nimellä @marika.w

Oregonin luontoa

I’m gonna hit that Oregon Trail this coming fall. 


Tässä postauksessa tutustutaan muutamaan Oregonin luontokohteeseen. Kaupunkikohteet, kuten Portland, jäivät Oregonin visiitillä kokematta, joten niihin palataan mahdollisesti tulevaisuudessa.


Meidän must see listalle Oregonissa kuului Crater Laken kansallispuisto, Cascade Locks, muutama vesiputous ja pätkä Pasific Crest Trailiä.


Crater Laken kansallispuisto on varmasti Oregonin suosituimpia nähtävyyksiä ja ihan syystäkin. Mä en ole pettynyt mihinkään Yhdysvaltojen kansallispuistoon vielä. Sisäänpääsymaksu tähän puistoon on 15 dollaria autolta ja sillä saa käydä puistossa 7 päivää putkeen. Meillä oli ostettuna vuoden voimassa oleva 80 dollarin arvoinen America the Beautiful passi, jolla pääsee kaikkiin kansallispuistoihin.



Maisemat paikassa ovat upeita ja kraaterijärvi on ihan jäätävän kokoinen. Katsokaa ylläolevan kuvan puita ja niiden kokoa ja miettikää siitä. Leveimmillään siis järvi on 8 kilometriä leveä ja 10 kilometriä pitkä.

Järvi on muodostunut melkein 8000 vuotta sitten kun Mount Mazama romahti ja purkautui. Syvimmillään järvi on melkein 600 metriä syvä. Sinne ei myöskään virtaa mitään jokia vaan lisää vettä tulee sateesta ja lumesta. Talviset kuvat mitä olen katsonut näyttävät upeilta, olisi varmasti hienoa nähdä järvi lumisena, mutta en tiedä kuinka paljon aktiviteetteja voi talvella harrastaa. Fun fact: järven reunoilla on 31 luolaa.


Jos olisi ollut motivaatiota tai aikaa, olisi ollut hauskaa kiertää järvi kokonaan ympäri ja nauttia näkymistä! Haikkailureittejä löytyy moneen makuun ja ehkä vähän harmittaa, ettei vedetty reittiä alas järven rannalle. Toisaalta jaloissa tuntui pari päivää aiemmin tehty 20 kilometrin Yosemiten haikki, joten oli ehkä ihan järkevää jättää välistä, sillä reittiä suositellaan vain hyvässä kunnossa oleville. Ehkä joku toinen kerta.


Crater Laken lisäksi Oregonista löytyy myös muitakin siistejä juttuja esimerkiksi Cascade Locksilla Bridge of Gods, joka on tuttu Wild kirjasta ja elokuvasta. Pasific Crest Trailin haikkailureitti kulkee sillan poikki, ja viime vuotisissa haikkailuinnostuksissani tottakai halusin käydä katsastamassa paikkaa. Silloin olin sitä mieltä, että joojoo tottakai lähen haikkaamaan moneksi viikoksi, mutta en mä kyllä pystyisi. Sillan ylityksestä pitää maksaa muistaakseni yhden dollarin maksu.


Ei valittamista maisemista.


Vesiputoukset oli tosiaan must see juttuja Oregonissa ja monta upeaa vesiputousta sijaitsee Columbia Riverin varrella. Yllä Horsetail Fall. En suosittele putouksille menoa viikonloppuisin keskellä päivää jäätävien ihmismäärien ja rajallisten parkkipaikkojen takia, mutta muihin aikoihin ehdottomasti. Voi olla, että hetken joutuu sahaamaan parkkipaikkaa etsiessä, mutta satumaiset putoukset ovat sen arvoisia.


Multnomah Falls oli ollut bucket listallani siitä saakka kun ensimmäisiä kuvia siitä näin, varmaankin Kean blogista. Vesiputoukset on luonnonilmiöistä yksi lempparijuttuni, ja kun siihen yhdistää ihanan tarunomaisen sillan ja saadaan Taru Sormusten Herrasta vibat niin mitä muuta sitä tarvitseekaan?


Putous laskeutuu kahdessa osassa, melkein 200 metrin korkeudelta. Ihana. Kaikki haluavat päästä ihailemaan putousta, joten omassa rauhassa täällä ei pääse olemaan, mutta ei sitä muuta oikein näissä paikoissa odotakaan. . Multnomah Falls on kyllä yksi upeimmista putouksista mitä oon nähnyt. Ootteko samaa mieltä? Joku päivä kun saan tehtyä postauksen lempparivesiputouksistani niin tää kyllä päätyy korkealle sijoitukselle.

Miltä Oregon näyttää?