Miltä näytti mun 2016 matkailuvuosi? Aika hyvältä, mutta tutustutaan siihen vielä vähän lähemmin.
Tammikuu
Lautailumatka Tahkolle. Ei oikein muuta kerrottavaa, tuli laskettua.
Helmikuu
Helmikuussa mä olin kalenterin mukaan työmatkalla Vaasassa, mutta muuten ei kyllä tullut tehtyä mainitsemisen arvoisia reissuja.
Maaliskuu
Pääsiäismatka Himokselle lautailemaan.
Huhtikuu
Ylläri, lautailumatka Rukalle. Pitää varmaan siirtää blogi lumipalloon. No ei, mutta siis kirjoittelin jo alkuvuonna talven laskumatkoista koosteen, johon voi käydä tutustumassa täältä.
Huhtikuussa koitti vuoden 2016 ensimmäinen ulkomaanmatka ja se suuntautui Los Angelesiin. Los Angeles on aina hyvä idea ja varsinkin silloin kun saat lennot alle 400 eurolla. Muutaman kerran kaupungissa käyneenä ei enää tarvitse suorittaa, voi tehdä just sitä mitä haluaa. Mä haluan haikkailla Hollywood Hillseillä, katsoa auringonlaskuja Griffith Observatoryllä, hengailla Malibussa ja Santa Monicassa ja shoppailla Whole Foodsissa.
Huhtikuinen reissu määritti oikeastaan myös loppuvuoden lomat. Surffattiin Venice Beachillä ensimmäistä kertaa elämässämme ja parantumaton surffikuume iski. Joku surffaamisessa viehätti saman tien, vaikka yhden yhtä aaltoa ei tullut saatua kiinni ensimmäisellä tunnilla ja nenäontelot tuli huuhdottua suolavedellä.
Toukokuu
Lontoo toukokuussa oli niin extemporematka kun voin olla. Tiistaina mietittiin, että pitäisikö lauantaina lähteä Lontooseen ja sitten lähdettiin. Me ihan oikeasti lennettiin ystäväni kanssa päiväksi Lontooseen shoppailemaan ja syömään. No ragrets, lennot oli halvat ja meillä ilmeisesti liikaa rahaa.
Kesäkuu
Portugali oli erilainen reissu. Yövyttiin surffimajatalossa, tutustuttiin ihaniin ihmisiin ympäri maailmaa ja surffattiin. Yleensä reissataan poikaystävän kanssa kahdestaan ja sosialisoituminen on vähän niin ja näin, mutta täällä vietettiin aamut, päivät ja illat yhdessä uusien ystävien kanssa. Ikinä ei ole ollut niin vaikea lähteä kotiin. Viikko Portugalissa kesäkuussa 6/5 suosittelen ihan jokaiselle surffauslomaa. Ericeira tägin alta löydätte tarkemmat postaukset joihin kannattaa tutustua.
Heinäkuu
Ystäväni asui kesän Tukholmassa, vapaaviikonloput kohtasivat ja vietin viikonlopun hänen luonaan. Kesäinen Tukholma oli ihana.
Elokuu
Skotlanti oli ystäväni idea ja koska mut on helppo ylipuhua kaikkeen, lähdimme elokuussa sinne. Glasgow, Edinburgh ja Ylämaat. Pitkän miettimisen jälkeen päädyin siihen, että uskallan ajaa väärällä puolella tietä ja Ylämaiden maisemia katsellessa olin hyvin tyytyväinen siihen päätökseen. Automaattiauto ja luotto itseensä kuskina riittää, jos ensimmäistä kertaa haluaa ajella väärällä puolella tietä. Skotlanti oli hyvä.
Berliini oli elokuun toinen reissu poikaystävän kanssa, ja monen vuoden Berliinin välttely osoittautui turhaksi ja rakastuin kaupunkiin. Edullista, hyvää ruokaa, ihania paikkoja ja paljon tekemistä.
Syyskuu ja lokakuu
Nada.
Marraskuu ja joulukuu
Havaiji. Kesällä tuli vastaan superhalvat lennot Havaijille ja me ei voitu niitä vastustaa. Kolme viikkoa lomaa marras-joulukuun vaihteessa kelpasi ja Havaiji meni jenkkien osavaltioista TOP 3 listalle heti. Oahun North Shore, Waikikin kevyet aallot, Mauin kauneus ja ihana lämpö teki vaikutuksen. Mun on varmasti palattava kokemaan näitä uudestaan sekä päästä tutustumaan Big Islandiin ja Kauaihin, jota useammat ovat kehuneet Havaijin parhaaksi saareksi.
Mä lupaan, että kirjotan Havaijista kyllästymiseen asti.
2016 oli hyvä matkailuvuosi.
Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka vetäjinä Suomessa toimivat Muru Mou ja Travellover. Liity sinäkin mukaan tempaukseen ja jaa reissuinspiraatiota käyttämällä Instagramissa tunnistetta #IGTravelThursday tai #IGTT! Minut löydät Instagramista nimellä @marika.w