Surf surf surf surf surf surf


Mun uus lempiharrastus on surffaus. (Jos jollekin se vielä on jäänyt epäselväksi Portugalin fiilistelypostausten jälkeen.)

Surffaaminen on aina jotenkin tuntunut tosi mielenkiintoiselta ja olen halunnut aina sitä kokeilla. Matkat eivät ole koskaan oikein suuntautuneet sellaisiin paikkoihin, jossa sitä olisi voinut harjoittaa, ja jos ovat niin jotenkin ollut pulaa ajasta. Huhtikuussa kuitenkin Los Angelesin reissulla päästiin vihdoin testaamaan tätä.

Surffattiin kaksi kertaa reissullamme, toisella kerralla törkykalliin opastuksen ja toisella kerralla vuokrattiin vain lauta ja märkäpuvut. Olin ihan superhuono ja pysyin laudan päällä ehkä yhdellä aallolla. Eli siis olin ihan törkeän huono, mutta en antanut sen häiritä innostuneisuuttani.


Innostuttiin molemmat poikaystävän kanssa surffaamisesta tosi paljon Losin reissulla, vaikka kumpikaan ei mikään ammattilainen kahden kerran jälkeen ollut. Surffiloma houkutteli, ja päädyttiin Portugaliin, josta löytyy varmaan Euroopan parhaimpia aaltoja. Ericeira 4ever. <3 Tästä reissusta postauksia löytyy jo täältä aika paljon. Muutama vielä tulossa, mm. tarkempaa tarinaa majoituksestamme ja logistiikasta!


Ei meistä ammattilaisia Portugalissakaan tullut, mutta siellä jo pääsi lähes jokaiselle aallolle. Se fiilis kun saat aallon kiinni ja pääset ylös laudalla on huikea. 6 surffituntia viikon aikana oli ihan täyttä mahtavuutta ja voin suositella Portugalissa surffaamista täysillä! Aallot oli tosi paljon mukavammat aloittelijoille kuin Losissa, ja surffimaisemat oli täydelliset.


Surffikuume on aika tajuton, mutta onneksi on seuraava surffilomakohde jo tiedossa. ME LÄHDETÄÄN HAVAIJILLE. Mä en tiedä miten jaksan odottaa muutaman kuukauden sitä. Antakaa mulle vinkkejä Havaijille jos ootte ollut. Ja voin ottaa myös surffivinkkejä!

PS. Haha, miten lavastettu kuva tää on kun mulla ei oo ees nauha kiinni jalassa…

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka vetäjinä Suomessa toimivat Muru Mou,  Travellover ja Rimma+Laura.  Lisätiedot ja osallistumisohjeet esimerkiksi täältä. Liity sinäkin mukaan tempaukseen ja jaa reissuinspiraatiota käyttämällä Instagramissa tunnistetta #IGTravelThursday tai #IGTT! Minut löydät Instagramista nimellä @marika.w

Previous Post Next Post

You Might Also Like

18 Comments

  • Reply Terhi / Muru Mou torstai, elokuu 4, 2016 at 17:39

    Mä en ole koskaan edes kokeillut surffaamista, vaikka siihen on ollut mahdollisuuksia ainakin Balilla, Australiassa ja Fuerteventuralla – viimeisessä olisin jopa saanut työnantajan piikkiin opetusta! Mutta homma näyttää niin kamalan vaikealta, ja lannistuisin heti kun en onnistuisi. Mulla ei ole riittävästi kärsivällisyyttä tällaisiin lajeihin! :D
    Vau, Havaijille! Mahtavaa!! :)

    • Reply marikaw perjantai, elokuu 5, 2016 at 19:25

      Siis kannattaa ehdottomasti kokeilla! Mä oon tosi kärsimätön ja mua ärsyttää jos joku ei onnistu mut jotenkin tää surffaus on sellanen, että mä tahdon osata.

  • Reply Laura / Laura's Iitinerary torstai, elokuu 4, 2016 at 20:20

    Mä olen juuri ilmoittautumassa surffauskurssille seuraavaan matkakohteeseeni, joten tosi kiva lukea, että innostus vie mennessään :) Kivaa!

    • Reply marikaw perjantai, elokuu 5, 2016 at 19:25

      Jee onnea!! :D TOdellakin kannattaa ja innostus on niin vienyt.

  • Reply Milla - Pingviinimatkat lauantai, elokuu 6, 2016 at 08:51

    Surffaus sopii sulle kyllä niin justiinsa! Ja ihan mahtavaa, että pääset harrastamaan sitä Havajin paratiisissa taas lisää :)

    • Reply marikaw lauantai, elokuu 6, 2016 at 15:40

      Jep oon samaa mieltä et sopii mulle. :D Ja joo Havaiji jeeeee <3

  • Reply Anna / 270 degrees lauantai, elokuu 6, 2016 at 09:48

    Voi tuo aloituskuva ja ilo, mikä siitä huokuu! <3 Itse olen kokeillut surffausta kerran Costa Ricassa ja oli kyllä hauskaa hommaa. Sitten iltapäivän isot aallot yllättivät niin, että aloittelijan oli pakko luovuttaa ja siihen se sitten vain jäikin… Ehkä pitäisi vielä joskus oikeasti alkaa tosissaan treenaamaan.

    • Reply marikaw lauantai, elokuu 6, 2016 at 15:40

      Joo mä en pysty vielä isoihin aaltoihin, mutta ehkä Havaijin reissun jälkeen uskaltaa jo vähän kovemmin. Harjoitusta se vaan vaatii. :)

  • Reply säppä maanantai, elokuu 8, 2016 at 00:02

    Se on kyllä ihana tunne kun hurahtaa johonkin ihan kunnolla – oli se sitten mitä tahansa. :) Kivaa Havaijin matkaa, sitten kun sen aika koittaa. :)

    • Reply marikaw maanantai, elokuu 8, 2016 at 20:01

      No näinpä! :) Jee kiitos, ei tarvii ihan hirveen kauaa onneks odottaa!

  • Reply Anna / Tämä matka -blogi keskiviikko, elokuu 10, 2016 at 18:48

    Voih, eipä ole neuvoja anta – ei surffaukseen, ei Havajille, sillä kumpikin täysin tunematonta maaperää. Mutta Havaijille lähdöstä olen ihan rehellisesti kade!
    Sen tiedän, että minun tasapainolla ei surffilaudan päällä pysyttäisi hetkeäkään ; – )

    • Reply marikaw keskiviikko, elokuu 10, 2016 at 21:23

      Ehkä mä jostain saan vielä täs neuvoja molempiin, kiitos kuitenkin! :D Ja surffaus vois olla ihan sunkin laji!
      Joo mäkin oon kadehdinut Havaijille lähtijöitä aina, nyt on mun vuoro jee!

  • Reply Ansku BCN maanantai, elokuu 15, 2016 at 21:03

    Vau, Havaijille, nyt iski kateus :D. Minulle on riittänyt toistaiseksi surffareiden katselu rannalta, enkä varmaan itse uskaltaisi kokeilla, mutta lapsille on tullut luvattua, että he pääsevät alkeiskurssille, jos tilaisuus tulee. Sitä odotellessa :)

    • Reply marikaw tiistai, elokuu 16, 2016 at 18:40

      Havaiji kyl herättää kateuden tunteita. :D Kannattaa ehdottomasti kokeilla jos tilaisuus tulee, on niin hauskaa! :)

  • Reply Annika | Travellover sunnuntai, elokuu 21, 2016 at 12:59

    Olen vissiin kamalan vanha, kun mulle surffaus on tarkoittanut lautaa ja purjetta. En käsitä, että voidaan surffata pelkällä laudalla. :) Siis en minä sen purjehärvelinkään kanssa itse ole. Joskus olen istunut rannalla pitkiä aikoja katsomassa, kun jostain vain pelmahtaa mies tai nainen laudan kanssa, suuntaa veteen, pysyy aallon harjalla tai ei. Kaikista näkyy, että surffaus on juuri sitä, mitä he haluavat tehdä. Epäilemättä se olisi nautinnollista, mutta ei minulle. :) Ihanaa tulevaa matkaa!

    • Reply marikaw maanantai, elokuu 22, 2016 at 17:00

      Haha itseasiassa monelle vanhemmalle ihmiselle tää on tullu ihan yllärinä et ollaan ilman purjetta. :D ja sit ite oon hämilläni et mistä ihmeen purjeesta te horisette. Ei sillä et sä olisit kauheen vanha. ;)

      Mut joo mulle se on tosi nautinnollista ja sulle joku muu, toimii :)

  • Reply Laura / RIMMA + LAURA -matkablogi tiistai, elokuu 30, 2016 at 21:28

    Me missattiin ne samperin Hawaijin lennot kun mies jahkaili (tietty syytän sitä :D), mutta oon superiloinen edelleen sun puolestas kun se saitte ne hankittua ja pääset jatkamaan tätä hyvään starttiin päässyttä harrastustas siellä! <3

    • Reply marikaw torstai, syyskuu 1, 2016 at 23:04

      Mäkin syyttäisin. Mut se ei ollu tällä kertaa tarkotettu teille, seuraavat lennot toivottavasti on. ;) Ja jeee mäkin oon niin ilonen!

    Vastaa käyttäjälle Milla - Pingviinimatkat Cancel Reply