Instagramin ihanimpia

Heippa!

Mä päätin osallistua tämän kuun IGTT tempaukseen vastaamalla haasteeseen, jonka Maailman Äärellä matkablogi laittoi liikkeelle täällä. Ohjeet haasteeseen postauksen lopussa!

1. Kaikista ihanin eli vuoden 2015 tykätyin kuva


Mä huijaan ja osallistun vuoden 2016 tykätyimmällä kuvalla tähän mennessä. Kuva on kyllä otettu vuonna 2015, mutta instattu 2016… Yosemite National Park, Half Dome taustalla ja fiilis katossa. Oltiin haikkailtu tätä ennen reilu 20 kilometriä, jalat oli hajalla, mutta silti piti jatkaa.  Tää on yks mun lempparikuva koko viime vuodelta.

2. Auringonlasku / auringonnousu


Highway 1. Tää tie on ihana. Kaksi kertaa ollaan ajettu San Franciscosta Los Angelesiin ja nää maisemat ei toisella kerralla olleet yhtään huonommat kun ensimmäisellä. Pelkääjän paikalta on ihana tuijotella ikkunasta ja fiilistellä.

3. Matkalaisen ihana aamu


Mä inhoon aamuja ja heräämistä, mutta reissuun lähtiessä sekään ei ole niin paha. Dollarit taskuun ja menoks. Rakastan lentokenttiä, joten vaikka aamulla onkin superväsymys, on kiva päästä lentokentälle.

4. Kaupunkilomalla


LA ois voinut ehkä ollu myös rantaloma, mutta noi kaupungin valot tuo ihanan kaupunkifiiliksen. Griffith Observatorysta muodostui viimeisimmällä LA reissulla yksi lempparipaikoista siellä. Ihanat maisemat, hyvät haikkailumahdollisuudet ja observatorio on sisältä mun sisäiselle avaruusnörtille ihan huikea paikka.

5. Luontomatkailua 


Kansallispuisto ja vesiputous. En ehkä kaipaa luontomatkailulta mitään muuta.

6. Matkalla kotikaupungissa


Lasketaanko juomamatkailu? Coctaileilla A21 Decades coctailbaarissa. Oli hyvää.

7. Rantalomalla


Tähän oli vaikea löytää kuvaa, koska oon aika huono rantalomailija. Tämä kuva Coco Caylta Bahamalla. Tästä rantakuvapuutteesta motivoituneena päätin, että rantalomalle on lähdettävä ASAP. Ideoita saa heittää, lähteä voisin parin viikon sisällä…

8. Minun harrastukseni


Mä tykkään lumilautailla, mut en oo mitenkään kovin lahjakas siinä (vielä). Kolme viikkoa sitten kävin Talmassa ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen. Molemmat ranteet ovat vieläkin turvonneet ja vähän mustat. Viime viikonloppuna Suomiretkeilin Onnibussilla Kuopioon ystäväni luokse. Vietimme yhden päivän Tahkolla ja toisen Kasurilassa. Vieläkin on paikat kipeät kaatuilusta ja pään kääntäminen sattuu. Tää nyt kuulostaa siltä että oon ihan superhuono, mutta siis oon mä kehittynyt. Harjoitus tekee mestarin.

9. Arkkitehtuurin helmiä


Mä en ikinä kyllästy tähän, sori. Tuhkimon linna Disney Worldissa Floridassa. Parasta, voinko mä muuttaa tonne kiitos?

10. Kuva joka olisi ansainnut enemmän tykkäyksiä


Skumppa ansaitsee aina tykkäyksiä! Kuohuviinikierros Napa Valleyssa oli ihana!

”Instagramin ihanimmat” ja kaks selfietä ihan vaan mun omasta naamasta. Hehe. Nää kuvat oli ensimmäiset mitkä tuli mieleen aina kunkin otsikon kohdalla, joten näillä mennään! Mitä tykkäätte ja mikä on teiän lempparikuva?

Ohjeet haasteeseen
1.  Haasteeseen saa tarttua kuka tahansa, kunhan mainitsee haasteen alkuperän eli Maailman äärellä -matkablogin (linkki tähän postaukseen).
2. Haastepostausta kirjoittaessa luovuus ja mielikuvitus ovat sallittuja: jos sinulla ei ole jonkin kategorian kuvaa vuoden 2015-Instagram-kuvissa, ota avuksesi luovuus :).
2. Linkitä vastauksesi tämän postauksen kommenttikenttään.
3. Halutessasi voit haastaa useamman bloggaajan.
4. Haasteeseen saa osallistua aivan vapaasti eli sinun ei tarvitse jäädä odottelemaan haastetta!
5. Liitä postauksesi loppuun nämä ohjeet.

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka vetäjinä Suomessa toimivat Muru Mou,  Travellover ja Rimma+Laura. Liity sinäkin mukaan tempaukseen ja jaa reissuinspiraatiota käyttämällä Instagramissa tunnistetta #IGTravelThursday tai #IGTT! Minut löydät Instagramista nimellä @marika.w

Previous Post Next Post

You Might Also Like

22 Comments

  • Reply Laura/My post-University life torstai, helmikuu 4, 2016 at 11:19

    Toi eka kuva on ihan älyttömän upea, ei ihme että se on sun lempparikuva! Tosin mua rupesi heti pelottaa koska toi näyttää siltä että alla ei ole mitään ja tuolta tippuisi suoraa alas rotkoon!

    • Reply marikaw perjantai, helmikuu 5, 2016 at 19:19

      Haha no pakko myöntää et kuva on vähän lavastettu ja siitä tippuis ehkä metrin alaspäin. :D

  • Reply säppä torstai, helmikuu 4, 2016 at 15:51

    Mäkin korkeanpaikankammoisena ihastelin, mutta myös kauhistelin tuota ekaa kuvaa, hui apua! En ite uskaltais. :D

    • Reply marikaw perjantai, helmikuu 5, 2016 at 19:19

      Haha tosiaan kuva on lavastettu joten tohon uskaltaisit. :D Kuva piti ottaa niin, ettei näy aitaa ja maata alla ja takana, mutta se kyllä on siellä.

  • Reply Noora torstai, helmikuu 4, 2016 at 16:59

    Tuo eka kuva on kyllä niin magee! Noihin maisemiin pitäis joskus itsekin päästä! Nelosesta ja vitosesta tykkäsin myös paljon. Mulla on vähän asennevammaa LA:n suhteen, eikä se ole kovin kärkisijoilla kohdelistassani, mutta öisien suurkaupunkien valoissa vaan on sitä jotain :) Vesiputoukset on taas aina jees!

    • Reply marikaw perjantai, helmikuu 5, 2016 at 19:21

      Yosemite on <3. Veisiputoukset on myös parasta ja kannattaa antaa ehkä mahdollisuus LAlle jos sinne suuntaan eksyy. Se voi yllättää, mutta toisaalta on monelle myös pettymys.

  • Reply katareissaa torstai, helmikuu 4, 2016 at 20:31

    Upeita kuvia! Erityisesti tykkään tosta ekasta Yosemitellä ja entäs toi Disney-linna? Mäkin voisin muuttaa tonne!

    • Reply marikaw perjantai, helmikuu 5, 2016 at 19:20

      Joo siis Disney linnassa asuminen ois oikeesti unelmien täyttymys!

  • Reply Terhi / Muru Mou perjantai, helmikuu 5, 2016 at 08:02

    Tuo eka kuva on kyllä upea, enkä ihmettele yhtään, että halusit ottaa mukaan tämän vuoden puolella postatun kuvan :) Luontomatkailua-kuva on myös huippu! Vaikka olen nähnyt lukuisia vesiputouksia, ei kohdalleni ole koskaan osunut mitään noin vaikuttavaa.

    • Reply marikaw perjantai, helmikuu 5, 2016 at 19:22

      Yellowstone kokonaisuudessaan on niin huikea! <3 Sekä toki Yosemite mistä eka kuva on, kansallispuistoissa on sitä jotain.

  • Reply Heidi / Auringon alla perjantai, helmikuu 5, 2016 at 19:57

    Ihania kuvia, mutta pakko kommentoida vaan, että: ah, Kasurila! Olen laskenut siellä 6-vuotiaasta lähtien, kun kotoa ei ollut kuin muutama kilometri. Aloitin suksilla ja vaihdoin sitten lautaan. Toki edellisestä Kasurila-vierailusta on nyt jo reippaasti yli kymmenen vuotta, enkä laudallakaan ole keikkunut vuosikausiin :) Joskus kyllä himottaisi vielä laskea!

    • Reply marikaw perjantai, helmikuu 5, 2016 at 20:16

      Kasurila oli kiva. :) Mukavasti pienempi kun Tahko tälläiselle amatöörille…

  • Reply Mika / Lähtöportti sunnuntai, helmikuu 7, 2016 at 10:51

    Nämä kuvat kyllä lisäsi poltetta lähteä Kaliforniaan! On vaan valinnan vaikeus. Jos aika on rajallinen, eikä halua kierrättää lapsia näännyksiin ja kiinnostaa ainakin SF, LA, Yosemite, Death Valley, Big Sur, Napa Valley ja punapuumetsät, niin pitänee suunnitella ainakin kaksi eri reissua valmiiksi. Ja onkos noiden lisäksi vielä muita ehdottomia must-kohteita?

    • Reply marikaw tiistai, helmikuu 9, 2016 at 09:38

      No tossakin on jo aika paljon kohteita Kalifornialle, joten kaks reissua varmasti lasten kanssa. :D Yosemite ja Napa Valley on ihan huippuja, San Franciscossa loppuu aika aina kesken!

  • Reply Kea / Deep Red Blues sunnuntai, helmikuu 7, 2016 at 13:43

    Toi eka kuva on ihan huikea! Olisi joku päivä kiva palata taas Yosemiteen, mutta se joutunee odottamaan vielä tovin, sillä suunnitelmat on tällä hetkellä viemässä pohjoisemmaksi… ;)

    • Reply marikaw tiistai, helmikuu 9, 2016 at 09:38

      Jep Yosemite! <3 Mulle eilen ehdotettiin Alaskan risteilyä ja voit vaan kuvitella miten innostuksissani olin. :D

  • Reply Laura / Tuntemattomaan ja takaisin tiistai, helmikuu 9, 2016 at 00:41

    Oi että, tunnistin Highway 1-kuvan sijainnin jo ennen tekstin lukemista, ehkä yksi eeppisimmistä liftausreissuista tuli viime marraskuussa tehtyä sitä pitkin San Fransiscosta Losiin. Ja Bahama, sinne olisi ihanaa päästä! Eka kuva on hieno, ei ihmekään että on ollut niin tykätty :)

    • Reply marikaw tiistai, helmikuu 9, 2016 at 09:39

      No ihan varmasti oli eeppistä! Huhhuh. :D Bahama oli kyllä kiva, varsinkin rauhalliset saaret siinä toimii.

  • Reply Annika | Travellover perjantai, helmikuu 19, 2016 at 21:31

    Todellakin lasketaan juomamatkailu. En ole kuullut sanaa käytettävän ennen, mutta uskoakseni sille voisi joskus olla käyttöä… Ensimmäiselle kuvalle sata tykkäystä myös täältä!

    • Reply marikaw sunnuntai, helmikuu 21, 2016 at 11:32

      No hyvä. :D Jep mä tykkään siitä itekin sata kertaa <3

  • Reply Laura / RIMMA + LAURA -matkablogi lauantai, helmikuu 20, 2016 at 23:10

    Yosemite <3 Juomamatkailulle myös piste täältä, loistava uus termi! :D

    • Reply marikaw sunnuntai, helmikuu 21, 2016 at 11:32

      Yosemite niiiiiinpä <3 Ja jep miksei juomamatkailis :D

    Vastaa käyttäjälle Annika | Travellover Cancel Reply